Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäki Pride kutsuu yhteiseen puistojuhlaan

9.6.2026 Tiedotteet Koe ja näe Kulttuuri Ihmisoikeudet

prideaiheinen maalaus kahdessa kivessä, joita pidetään käsissä sormien välissä.

Riihimäki Prideä juhlitaan perjantaina 26. kesäkuuta yhteisöllisen puistojuhlan merkeissä. Priden pääjuhla levittäytyy piknik-hengessä Antonin talolle ja Rautatienpuistoon, missä luvassa on musiikkia, kohtaamisia ja yhdessäoloa ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta.

Antonin talolla kello 18 alkavassa juhlassa nähdään muun muassa Duo Perhosii ja Entiset miehet -yhtyeet. Illan pääesiintyjinä loistavat drag king -artistit Magnus Love ja Dick Weenie. Tapahtuman juontaa Dylan Fineas.

Tänä vuonna mukana on myös Lammaskahvilan hengähdyspiste, jossa kävijät voivat tavata terapialampaita ja pysähtyä hetkeksi rauhoittumaan, kohtaamaan toisiaan sekä viettämään aikaa lempeässä ja hyväksyvässä ilmapiirissä.

Pride-kulkue johdattaa juhlatunnelmaan sambarytmein

Perinteinen Pride-kulkue lähtee Riihimäen Teatterilta perjantaina kello 17.45 ja saapuu Antonin talolle kello 18. Kulkueen etunenässä kulkevat tänä vuonna energiset Grupo Luminoso -sambaryhmä, jotka johdattavat osallistujat juhlatunnelmaan sambarytmien siivittämänä.

Reitti kulkee Riihimäen Teatterilta Hämeenaukion kautta Hämeenkatua, Keskuskatua ja Pohjoista Asemakatua pitkin Öllerinkadulle sekä Antonin talolle. Kaikki ovat tervetulleita mukaan kulkemaan yhdessä näkyvästi yhdenvertaisuuden puolesta.

Pride-tunnelmaa etkoilta jatkoille

Pride-juhlinta käynnistyy jo ennen varsinaista juhlapäivää. Pride-etkoja vietetään kirjastolla 9. kesäkuuta kello 16.30 alkaen karaoken merkeissä. Luvassa on rentoa yhdessäoloa ja mahdollisuus laulaa omia suosikkikappaleita. Tilaisuus on avoin kaikille ja maksuton.

Antonin talolla järjestetään myös kaikille avoimia Pride-henkisiä kivimaalauspajoja keskiviikkona 10. kesäkuuta kello 17.30 sekä lauantaina 13. kesäkuuta kello 11. Kahden
tunnin työpajoissa pääsee maalaamaan, viettämään aikaa yhdessä ja luomaan värejä sekä iloa yhteiseen kesään.

Perjantaina 26. kesäkuuta Riihimäen seurakunta järjestää yhteislaulutilaisuuden kello 16–17 Diakoniakeskuksessa (Hämeenkatu 7). Pride-juhlan virallisia jatkoja vietetään myöhemmin illalla Ö-talolla, jossa yleisöä viihdyttää legendaarinen dragtaiteilija Pola Ivanka kello 21 alkaen.

Kulttuurituottaja Minttu Seppo kutsuu kaikki mukaan juhlimaan:

”Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi viettämään Riihimäki Prideä Rautatienpuistoon. Toivottavasti sää suosii meitä ja pääsemme nauttimaan yhdessä piknikistä, yhteisöllisyydestä ja kesäillan tunnelmasta. Ota mukaan viltti, eväät ja ystäviä – mitä muuta ihminen oikeastaan tarvitsee kesäiseen perjantai-iltaan?”

Riihimäki Pride tarjoaa mahdollisuuden kohdata uusia ihmisiä, viettää aikaa yhdessä ja juhlistaa moninaisuutta avoimessa ja turvallisessa ilmapiirissä. Tervetuloa mukaan tekemään päivästä yhteinen juhla.

Yhteystiedot

Seppo Minttu

Tapahtumat, Tapahtumaneuvonta, Tiedotus, Markkinointi, Uutiskirje, Antonin talon salin vuokraus.

Aaltonen Lyti

Avustukset, Hallinnolliset asiat, Julkinen taide, Seudullinen kulttuuriyhteistyö.