Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäki osallistuu suruliputukseen 3. huhtikuuta Vantaan Viertolan kouluampumisen johdosta

3.4.2024 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Koulut Oppilashuolto

Suomen lippu liehumassa puolisalossa harmaata taivasta vasten. Vaalea rakennus osin taustalla.
Kuva: Teemu Heiskanen

Riihimäen kaupunki osallistuu sisäministeriön aloitteesta valtakunnalliseen suruliputukseen 3.4.2024 Vantaan kouluampumisen johdosta. Sisäministeriö on toivonut koko maan osallistuvan valtion virastojen suruliputukseen.

– Haluamme muistaa meitä kaikkia järkyttäneen kouluampumisen uhreja, omaisia, läheisiä sekä koulun henkilökuntaa. Otamme osaa läheisten suruun tässä suuressa tragediassa, kertoo sivistysjohtaja Jari Lausvaara.

Suruliputus alkaa aamulla kello 8 koulujen pihoilla sekä kaikissa kaupungin omistamissa kiinteistöissä. Suruliputuksella kunnioitetaan ja muistetaan kouluampumisen uhreja.

Koulujen henkilöstö on oppilaiden tukena

Suruliputuksen lisäksi kouluissa osoitetaan kunnioitusta ja myötätuntoa pitämällä hiljainen hetki. Ampumistapaus herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Niistä voi keskustella koulussa esimerkiksi hiljaisen hetken jälkeen. Koko henkilöstö on koululla oppilaiden kanssa ja oppilaita varten.

Vanhemmat ja aikuiset voivat saada apua asian käsittelyyn esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton, Suomen Punaisen Ristin ja Mieli ry:n verkkosivuilta.

Kuinka keskustella lapsen kanssa pelottavasta tapahtumasta? Ohjeita lasten kanssa keskusteluun tarjoaa myös Unicef Suomi verkkosivuillaan.

Lisätietoja