Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen Keskuskadulle suunnitellaan asuntoja ja nykyaikaista liiketilaa

22.12.2022 Tiedotteet Asu ja rakenna Kaavoitus

Asemakaavan muutokset Keskuskatu 5 ja Keskuskatu 12 ovat edenneet luonnosvaiheeseen ja kaavaluonnokset aineistoineen ovat nähtävillä 23.1.2023 saakka. Kaavamuutosten valmistuttua Riihimäelle rakennetaan kaksi uutta liike- ja asuinkerrostaloa sekä Etelä-Hämeen Osuuspankin asiakkaille uuden ajan konttori.

”Kun keskustassa asuu enemmän ihmisiä, myös kivijalkaliikkeissä ja ravintoloissa on enemmän asiakkaita. Uusien asumisen mahdollisuuksien luominen on tärkeää, kun Riihimäen keskustan elinvoimaa halutaan parantaa”, kaavoituspäällikkö Niina Matkala toteaa.

Ragnar Granitin aukion pysäköintialueen ja Keskuskadun välissä sijaitsevalle tontille on suunnitteilla kerrostalo, jonka katutasoon sijoittuisi jatkossa Etelä-Hämeen Osuuspankin liike- ja toimistotilat. Nelikerroksisen rakennuksen kerroksiin 2–4 on tarkoitus toteuttaa erikokoisia asuntoja. Pysäköinti järjestetään maanalaiseen tilaan, jonne kuljetaan rakennuksen pohjoispuolelta. Leikki- ja oleskelualueet toteutetaan Keskuskadun puolelle, rakennuksen ensimmäisen kerroksen katolle.

Osoitteessa Keskuskatu 12 sijaitsevalle tontille on suunnitteilla kuusikerroksinen asuinkerrostalo. Keskuskadun ja Hämeenkadun kulma katutasossa varataan liiketiloille. Keskuskadun varteen on tarkoitus sijoittaa matalampi pysäköintitila, jonka katolle toteutetaan leikki- ja oleskelualueet.

Keskuskatu 5 tontilla rakentamisen on tarkoitus alkaa jo vuoden 2023 aikana.

Kaavamuutoksiin liittyvään aineistoon voi tutustua kaavahankkeen verkkosivulla ja Virastokeskus Veturissa. Nähtävillä olon aikana 19.12.2022–23.1.2023 luonnoksista voi jättää halutessaan mielipiteen. Lisäksi tarvittavilta viranomaisilta pyydetään lausunnot.

”Järjestämme myös esittely- ja keskustelutilaisuuteen, joka pidetään Riksulassa tiistaina 10.1.2023 kello 17.30 alkaen. Kaikki ovat tervetulleita kuulemaan ja keskustelemaan kaavamuutoksista”, kaavasuunnittelija Otto Mäkelä kertoo.

Keskuskatu 5 asemakaavan muutoksen verkkosivu

Keskuskatu 12 asemakaavan muutoksen verkkosivu

Lisätiedot