Seppo Minttu
Kulttuurituottaja
Elinvoiman toimiala, kulttuuri- ja tapahtumapalvelut
Tapahtumat, Tiedotus, Uutiskirje, Antonin talon salin vuokraus.
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäki herää jälleen eloon, kun koko kaupungin yhteistä Taiteiden yötä vietetään perjantaina 5. syyskuuta 2025. Ympäri kaupunkia levittäytyvä Taiteiden yö on tapahtuma, jonka ohjelma tehdään yhdessä kaupunkilaisten kanssa.
Tänäkin vuonna on mukana ohjelmaa laidasta laitaan. Oletpa esitysten ystävä, pidät ostoksilla käymisestä tai haluat vain nauttia yhdessä olemisen ilosta, tapahtuma on juuri sinulle tarkoitettu.
Taiteiden yönä on vapaa pääsy Riemu-museoihin, Suomen lasimuseoon ja Suomen Metsästysmuseoon kuten myös suurimpaan osaan ohjelman esityksistäkin.
Taiteiden yö -tapahtumalla on Riihimäellä pitkät perinteet, sillä se järjestetään tänä vuonna jo 10. kerran. Koko kaupungin kattavan ohjelman kokoaa Riihimäen kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut. Ohjelmisto on luettavissa kaupungin Taiteiden yö -verkkosivuilla sekä Facebookista Taiteiden yö Riihimäki -sivulta.
“Tänä vuonna on paljon monipuolista ohjelmaa eri puolilla kaupunkia. Tapahtuma levittäytyy Herajoelle asti. Jokainen kaupunkilainen vauvasta vaariin löytää varmasti itselleen mieluista ohjelmaa”, sanoo kulttuurituottaja Anita Aronen.
“Keskustan ja vanhan lasitehtaan alueella tapahtuu monenlaista. Kaikkea ei ehkä ehdi yhden illan aikana käydä läpi, mutta non-stoppina kulkeva Taiteiden yö -bussi auttaa tässä. Kyytiin voi hypätä mistä vain reitin varrelta ja vieläpä ilmaiseksi”, kertoo kulttuurituottaja Minttu Seppo.
Keskustasta pääsee Lasitehtaan alueelle näppärästi Taiteiden yö -bussilla, joka kulkee tauotta Granitin aukion ja Suomen lasimuseon väliä kello 17.00–20.30. Taiteiden yö -bussiin voi nousta ilmaiseksi mistä vain reitin varrella olevalta pysäkiltä.
Myös kaikki R-liikenteen linjat ja R-kyyti ovat ilmaisia koko päivän. Taiteiden yö -bussin reitin näet Aikataulut ja reitit -sivulta.
Korjattu 21. elokuuta 2025: bussilinjat 1 ja 2 eivät liikennöi tavallista myöhempään Taiteiden yön iltana. Linjat liikennöivät normaalein aikatauluin ja reitein Taiteiden yönä.
Kulttuurituottaja
Elinvoiman toimiala, kulttuuri- ja tapahtumapalvelut
Tapahtumat, Tiedotus, Uutiskirje, Antonin talon salin vuokraus.
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Koe ja näe ,
Avainsanat: Taiteiden yö , Elinvoima , Hyvinvointi , Liikenne ja kadut , Museot , R-liikenne , Tapahtumat ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista