Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäellä koulutaipaleen aloittaa noin 300 ekaluokkalaista

9.8.2022 Tiedotteet Opi ja kasvata Lukio Perusopetus Varhaiskasvatus

Riihimäen kaupungin esiopetuksen yksiköt, perusopetuksen koulut ja lukio aloittavat lukukautensa keskiviikkona 10.8.2022. Riihimäellä aloittaa tänä syksynä

  • 34 lasta viisivuotiaiden kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa
  • 282 lasta kuusivuotiaiden esiopetuksessa
  • 301 ensimmäisen vuosiluokan oppilasta
  • 175 lukion ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa.

Koulutyö alkaa Riihimäellä yhteensä noin 3000 perusopetuksen oppilaalla ja 515 lukiolaisella.

Riihimäen päiväkodit ovat toiminnassa maanantaista 1.8.2022 alkaen. Lapset tulevat varhaiskasvatuksen piiriin elo-syyskuun aikana yksilöllisten aikataulujen mukaan.

Perusopetuksen oppilaiden huoltajia ja lukiolaisten kotiväkeä tiedotetaan tarkemmin lukuvuoden alkamiseen liittyvistä käytännöistä.

Koulukuljetus

Peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat voivat ostaa lukukausi- ja lukuvuosiliput mobiililippuina. Koululaisen tai opiskelijan mobiililipun saadakseen tulee kirjautua uudelleen Reitit ja Liput -sovellukseen, vaikka olisi ollut lippu edellisvuonna. Tämä vaatii pääsyn koulun tai oppilaitoksen oppilas- tai opiskelijasähköpostiin.

Näyttölipun voi ostaa Tietotuvasta (Eteläinen Asemakatu 2), jonne tarvitaan koulun tai oppilaitoksen leimalla varustettu tilauslomake sekä lipun hakijan valokuva.

Koululaiset voivat kulkea maksutta R-liikenteen linja-autoissa 10. elokuuta. Tämä koskee myös Riihimäki–Ryttylä-seutuliikenteessä matkustavia koululaisia.

Oppilaat, joille on myönnetty koulukuljetusetuus, saavat lisätietoja sähköpostitse ennen koulun alkua. Koulukuljetushakemuslomake on täytettävissä kaupungin verkkosivulla.

Lisätiedot syksyn joukkoliikenteestä löydät täältä.

Lisätiedot koululaisten ja opiskelijoiden matkalipuista löydät täältä.

Oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat lukiolaiset, joiden koulumatka on yli seitsemän kilometriä kotiovelta koulun ovelle, saavat KELAn koulumatkatukea. Hakemuksen saa lukion kansliasta tai KELAn nettisivuilta. Ei-oppivelvollisten lukiolaisten koulumatkatuki ohjeistetaan ensimmäisenä koulupäivänä.

Koulujen alkaessa pyydämme kaikkia liikkujia noudattamaan liikenteessä erityistä varovaisuutta ja huomiomaan lukuvuoden aloittavat lapset ja nuoret.