Jukarainen Kari
Lukion rehtori
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Tule kannustamaan vaikka koko perheen voimin Riihimäen vanhalle torille (Torikuja 6) lukion abiturientteja. Abiturientit lähtevät penkkariajelulle torstaina 6. helmikuuta kello 12 karkkisäkkien kera.
Lukiolta lähtee torstaina 6. helmikuuta viisi penkkarirekkaa. Rekat ovat noin kello 12.10–12.20 Riihimäen vanhalla torilla. Vanha tori on yleisölle luontevin paikka tulla seuraamaan tapahtumaa. Penkkarirekat jakautuvat torin jälkeen Riihimäen kouluille kahta reittiä.
Abeille penkinpainajaispäivä on viimeinen tilaisuus irrotella ennen siirtymistä lukulomalle ylioppilaskirjoituksia varten.
Lukio järjestää vanhojen tanssit heti penkkareita seuraavana päivänä eli perjantaina 7. helmikuuta Istuinkiven hallilla. Lukion vanhimmiksi siirtyneet tanssivat kutsuyleisöille.
”Penkkarit ja vanhojen päivä ovat lukion vanhoja perinteitä, jotka rytmittävät ja ilahduttavat kouluarkea. Ensin ollaan karnevaalitunnelmissa ja heti seuraavana päivänä siirrytään arvokkaaseen vanhojen juhlapäivään. Monelle nämä ovat niitä tapahtumia, joita odotetaan lukiossa ekasta vuodesta alkaen”, Riihimäen lukion rehtori Kari Jukarainen kertoo.
Reitti 1
12.00 Lähtö lukiolta (Koulukatu)
12.10-12.20 Riihimäen vanha tori (Torikuja 6)
12.30-12.35 Jukolan koulu
12.45-12.50 Patastenmäen tiilikoulu
13.05-13.10 Pohjoinen koulu
13.20-13.25 Uramon koulu
13.35-13.40 Pohjolanrinteen koulu
13.50-13.55 Harjunrinteenkoulu + Peltosaaren koulu (Kalevantalo) + Karan koulu
14.10 Paluu lukiolle.
Reitti 2
12.00 Lähtö lukiolta (Koulukatu)
12.10-12.20 Riihimäen vanha tori (Torikuja 6)
12.35-12.40 Rivakka
12.45-12.50 Herajoen koulu
13.05-13.10 Lasitehtaan koulu
13.20-13.25 Eteläinen koulu
13.35-13.40 Pohjolanrinteen koulu
13.50-13.55 Harjunrinteen koulu + Peltosaaren koulu (Kalevantalo) + Karan koulu
14.10 Paluu lukiolle.
Lukion rehtori
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Koe ja näe ,
Avainsanat: Tapahtumat , Lukio ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista