Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Pääsiäisenä luvassa värikästä ohjelmaa

14.3.2024 Tiedotteet Koe ja näe Tapahtumat Kulttuuri Riihimäen pääsiäinen

Paljon lapsia ulkona pihalla katsomassa esitystä, jossa nainen kävelee tikku kädessä, jonka nokassa on lautanen. Vieressä mikrofoni. Taustalla punainen puutalo.
Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen Pääsiäinen on perinteinen keväinen kaupunkitapahtuma, joka tarjoaa elämyksiä ja iloista toimintaa koko perheelle. Värikästä ohjelmaa on tarjolla koko pääsiäisen ajan 28.3.–1.4.2024. Tänä vuonna pääsiäisen etkotapahtumia järjestetään jo 23.–27.3. Ennakkoon järjestettäviä tapahtumia ovat esimerkiksi käsityötarvikekirppis, konsertti ja luento pääsiäiskorttien historiasta.

Vilkkain tapahtumapäivä lauantaina

Pääsiäisen vilkkain tapahtumapäivä on lankalauantai 30.3., jolloin kaupungissa on monenmoista pääsiäisteemaista ohjelmaa.

”Silloin erityisesti lapsiperheiden kannattaa suunnata Öllerinkatu 3:n pihapiiriin Rautatienpuistoon. Ohjelmalavan pääesiintyjinä ovat energiset Mimi ja Kuku, joiden kanssa pääsee leikkimään ja laulamaan kello 11 ja 13,” kertoo vs. vastaava kulttuurituottaja Lyti Aaltonen.

Lavalla esiintyvät myös Tanssistudio Dance Artin ja Studio Dance & Joyn taitavat tanssijat sekä nähdään makupaloja Riihimäen kesäteatterin Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti -näytelmästä.

Mämmin maistelua ja aarrejahtia

Öllerinkatu 3:n pihapiirissä on myös paljon mukavaa tekemistä, kuten mämmin maistelua, pääsiäisen aarrejahti, pääsiäisaskartelua ja kasvomaalausta. Pääsiäisteemaisesti pukeutuneille on luvassa yllätys ja jaossa on auringonkukansiemenpusseja, jotta koko Riihimäki saataisi kukkimaan. Jos sää sallii, paikalla on myös suloisia kotieläimiä hellittäväksi.

”Tänä vuonna pääsiäistä juhlitaan jo maaliskuun puolella ja se tuo omat haasteensa ulkotapahtumalle. Toivotaan, että sää suosisi meitä ja esimerkiksi perinteiset kotieläimet pääsisivät tulemaan mukaan,” Lyti Aaltonen pohtii.

Koko pääsiäisviikon ajan tapahtuu eri puolilla kaupunkia. Riihimäen Pääsiäinen rakennetaan yhteistyössä kaupungin, yhdistysten ja yritysten kanssa. Koko ohjelmaan voit tutustua verkkosivulla www.riihimaki.fi/paasiainen.

Pääsiäisen päivittäiset ohjelmat julkaistaan Riihimäen Pääsiäisen Facebook-sivulla. Seuraa myös kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden Facebook-sivua ja Instagram-tiliä.

Lisätiedot