Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Osallistuvan budjetoinnin äänestykseen eteni 33 suunnitelmaa

10.1.2022 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Hallinto Osallisuus

Punainen R, josta irtoilee eri värisiä palapelin paloja. Kuvassa teksti: Riihimäki tehdään yhdessä.

Riihimäen kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa tänään maanantaina 10.1. Äänestettäväksi on edennyt 33 suunnitelmaa.

”Puistot, kadut ja liikunta ovat kaupunkilaisille tärkeitä asioita. Tämä tuli todistetuksi jo kolmannen kerran, sillä suurin osa äänestettävänä olevista ehdotuksista liittyy juuri näihin asioihin. Äänestettävänä on myös kulttuuriin, sosiaali- ja terveysasioihin, nuorisoon ja viestintään liittyviä ehdotuksia”, sanoo hallintopäällikkö Katja Törrönen.

Osallistuvaan budjetointiin tuli kaupunkilaisilta kaikkiaan 77 ehdotusta, joista kaupungin henkilöstön tekemän toteutusarvioinnin jälkeen 41 ehdotusta on sellaisia, joita ei voi toteuttaa. Suurin osa toteuttamattomista ehdotuksista oli sellaisia, jotka eivät vastanneet osallistuvan budjetoinnin sääntöjä. 36 toteuttamiskelpoisesta ehdotuksesta syntyi kaupungin henkilöstön toteutusarvioinnin yhteydessä 33 äänestykseen edennyttä suunnitelmaa. Osa ehdotuksista yhdistettiin yhdeksi, koska niiden idea oli sama, näin tapahtui esimerkiksi koirapuistoihin liittyvien ehdotusten kohdalla.

Vuonna 2021 osallistuvaan budjetointiin tuli 45 ehdotusta, joista jatkoon eteni 17 suunnitelmaa.

”Kaupunkilaiset tekivät tänäkin vuonna hienoja ehdotuksia. Olen varma, että jokainen kaupunkilainen löytää ehdotusten joukosta äänestämisen arvoisia ideoita”, sanoo Törrönen.

Äänestäminen tapahtuu aiemmista kerroista poiketen Suomi.fi-kirjautumisen tai MPASSid-kirjautumisen kautta. Mikäli sähköinen kirjautuminen ei ole mahdollista, riihimäkeläiset voivat äänestää myös paperilla Riihimäen kaupunginkirjastossa ja Tietotuvassa. Lisäksi kummassakin paikassa on tarjolla neuvontaa sähköisen äänestysalustan käytöstä.

Osallistuvassa budjetoinnissa äänioikeus on kaikilla Riihimäen kaupungissa kirjoilla olevilla 12-vuotiailla ja sitä vanhemmilla henkilöillä.

”Jos osallistuva budjetointi, osallistumisalusta tai itse äänestys eivät ole ennestään tuttuja, kaupungin hallinnosta voi varata lyhyen esittelyvierailun esimerkiksi jonkin ryhmän tai yhdistyksen kokoukseen. Tämän hetken koronarajoitusten vuoksi vierailut voidaan toteuttaa vain sähköisesti, esimerkiksi Teamsilla”, sanoo Törrönen.

Lisätietoja sähköisestä esittelyvierailusta saa soittamalla joko hallintopäällikkö Katja Törröselle tai hallinnon asiantuntija Jarkko Luukkoselle.

Osallistuvassa budjetoinnissa riihimäkeläiset päättävät ja vaikuttavat siihen, miten kaupungin käytössä olevia julkisia varoja käytetään. Osallisuus on yksi Riihimäen kaupungin strategian keskeisimmistä teemoista. Riihimäellä osallistuvaan budjetointiin on varattu miljoona euroa, josta käytössä on vuosittain 100 000 euroa.

Riihimäen kaupunginjohtaja Jere Penttilä vahvistaa osallistuvan budjetoinnin äänestystuloksen 31.1.2022. Itse tulokset julkaistaan 1. helmikuuta 2022.

Osallistuvan budjetoinnin aikataulu:

·       Ideahaku 20.9.–24.10.2021

·       toteutusarviointi ja ehdotusten työstäminen suunnitelmiksi 25.10–19.12.2021

·       äänestys 10.1.2022–30.1.2022

·       tulosten julkaisu 1.2.2022

·       voittaneiden suunnitelmien toteutus 2.2.2022 alkaen.

Sähköinen osallistumisalusta on osoitteessa https://osallistu.riihimaki.fi/.

Osallistuvasta budjetoinnista löytyy lisätietoa kaupungin verkkosivuilta.