Niskanen Niina
Palvelukoordinaattori
Tekninen toimiala
Tilakeskus Ruoka- ja siivouspalvelut
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäellä aloitetaan vapun aattona 30. huhtikuuta 2026 osallistuvan budjetoinnin ideana toteutettava kouluruokaprojekti. Projekti alkaa iloisesti vappumunkeilla. Noin kuukauden kestävän projektin toteuttamiseen on varattu yhteensä 35 000 euroa.
Kouluruokailu sai eniten ääniä osallistuvassa budjetoinnissa tällä kaudella. Laadukkaampi kouluruoka -projektin tavoitteena on parantaa oppilaiden ja varhaiskasvatuksen lasten ruokailukokemusta sekä lisätä heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa arjen palveluihin.
Vuoden 2026 osallistuvassa budjetoinnissa oppilailla ja asukkailla oli mahdollisuus ehdottaa, miten Riihimäestä tehdään entistä parempi ja toimivampi kotipaikka.
Osallistuvan budjetoinnin rahoituksella ruokailuun tuodaan päivittäin vaihtuvia tuoreita lisukkeita, jotka täydentävät perusruokaa. Tarjolle tulee esimerkiksi tuoreleipää, leikkeleitä, hedelmiä, lämmin vihanneslisuke, monipuolisempaa salaattia tai jälkiruoka.
Lisäykset toteutetaan erillisinä lisukkeina, ei pääruokaan tehtävinä muutoksina. Taustalla on se, että lounas valmistetaan Kaurialan keskuskeittiöllä Hämeenlinnassa. Keskuskeittiö tuottaa ruokaa myös muille kunnille. Ruokalistan muuttaminen kesken kauden vaikuttaisi laajasti myös muiden kuntien kouluruokailuun, kun taas lisukkeet voidaan järjestää paikallisesti.
Projekti toteutetaan sekä kouluissa että päiväkodeissa. Toteutus alkaa 30. huhtikuuta ja jatkuu ainakin kevätlukukauden loppuun. Oppilailta kerätään projektin aikana palautetta, jonka avulla arvioidaan lisukkeiden toimivuutta ja vaikutuksia ruokailukokemukseen.
Osallistuvan budjetoinnin puitteissa suunniteltu välipalakokeilu toteutetaan syyslukukauden aikana. Iltapäivään välipalaa yläkouluille -kokeiluun on varattu 10 000 euroa osallistuvan budjetoinnin rahoitusta. Kerromme aiheesta tarkemmin lähempänä aloitusta.
Tutustu osallistuvaan budjetointiin (riihimaki.fi)
Tutustu Laadukkaampi kouluruoka -ehdotukseen (osallistu.riihimaki.fi)
Palvelukoordinaattori
Tekninen toimiala
Tilakeskus Ruoka- ja siivouspalvelut
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Vaikuta ja tutustu , Opi ja kasvata ,
Avainsanat: Osallistuva budjetointi , Esiopetus , Koulut , Perusopetus , Varhaiskasvatus ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista