Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Nopeusrajoituksia alennetaan keskustan alueella, Lasitehtaantiellä ja Uhkolankadulla

9.9.2025 Tiedotteet Asu ja rakenna Keskusta Liikenne ja kadut

Tien varrella nopeusrajoituksen liikennemerkki, jossa numero 40. Asfaltoidulla autotiellä on yksi kaista molempiin suuntiin kaupunkimaisessa ympäristössä. Vihreät lehtipuut reunustavat autotietä ja kevyen liikenteen väylää.
Lasitehtaantien uusi nopeusrajoituksen liikennemerkki on asennettu. Kuva: Jenni Liikanen

Riihimäen keskusta-alueen nopeusrajoituksia alennetaan nykyisestä 40 kilometristä tunnissa 30 kilometriin tunnissa. Lasitehtaantiellä ja Uhkolankadulla nopeusrajoituksia alennetaan 50 kilometristä tunnissa 40 kilometriin tunnissa. Uusien rajoitusten mukaisia liikennemerkkejä asennetaan parhaillaan. Työn on määrä valmistua ensi viikon loppuun mennessä (21. syykuuta mennessä).

Keskustan uusi aluenopeusrajoitus 30 kilometriä tunnissa koskee koko keskustan aluetta lukuun ottamatta Kalevankadun länsipäätä, Etelän Viertotietä sekä Eteläistä Asemakatua. Näillä kaduilla nopeusrajoitus säilyy ennallaan 40 kilometrissä tunnissa.

Lasitehtaantien nopeusrajoitus laskee 40 kilometriin tunnissa Kirjauksentien ja Tehtaankadun välillä. Tehtaankadun ja maantie 130 välisen osuuden nopeusrajoitus 50 kilometriä tunnissa säilyy ennallaan.

Uhkolankadulla nopeusrajoituksen lasku koskee koko katuosuutta.

Muutokset parantavat liikenneturvallisuutta

Alennetuilla nopeusrajoituksilla pyritään parantamaan etenkin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta. Maltillisemmat nopeudet vähentävät onnettomuuksien riskiä ja myös onnettomuuksista aiheutuvia vahinkoja. Hitaampi vauhti lyhentää ajoneuvon pysähtymismatkaa ja parantaa kuljettajan reaktiomahdollisuutta.

Muutoksilla lisätään keskustan viihtyisyyttä

Keskustan nopeusrajoitusten alentaminen rauhoittaa liikennettä ja ohjaa läpiajavaa autoliikennettä pois keskustasta. Keskuskadun ja Hämeenkadun autoliikenteen odotetaan joltain osin siirtyvän Sakonkadulle ja Etelän Viertotielle.

Muutos lisää keskustan viihtyisyyttä, kun esimerkiksi liikenteen saaste- ja melutaso laskee. Läpiajavan liikenteen väheneminen rauhoittaa myös keskusta-alueen koulujen läheisyydessä sijaitsevia katuja.

Muutokset perustuvat lautakuntien päätöksiin

Nyt tehtävät keskusta-alueen muutokset perustuvat kaupunkikehityslautakunnan 18. toukokuuta 2021 hyväksymään Riihimäen keskustan ja sisääntuloteiden liikennejärjestelmäsuunnitelmaan 2040. Suunnitelmassa on esitetty kehittämistoimenpide Riihimäen keskustan nopeusrajoitusten muuttamisesta pääosin 30 kilometriin tunnissa.

Lasitehtaantien ja Uhkolankadun muutokset perustuvat Riihimäen teknisen lautakunnan 3. kesäkuuta 2025 päättämään muutokseen liikenteen suunnittelun periaatteista. Päätöksessä liikennesuunnittelun periaatteita muutettiin Lasitehtaantien ja Uhkolankadun nopeusrajoitusten osalta laskettaviksi 40 kilometriin tunnissa.

Nopeuksien laskeminen tukee myös kaupunginhallituksen 22. joulukuuta 2021 hyväksymää Riihimäen kestävän liikkumisen suunnitelmaa. Suunnitelmassa on asetettu kaupungin tavoitteeksi kestävien liikkumismuotojen houkuttelevuuden parantaminen. Nopeusrajoitusten alentaminen kannustaa kaupunkilaisia jalankulkuun ja pyöräilyyn, kun liikenneturvallisuus paranee ja liikenteen melu vähenee.

Muutos toteuttaa myös kaupunkistrategian viihtyisän vartin kaupungin teemaa.

Lue lisää liikenneselvityksistä Liikennesuunnittelu-sivultamme.

Korjattu 9. syyskuuta kello 12.25 tiedotteen alkuun tieto siitä, että keskustan uusi 30 kilometriä tunnissa aluenopeusrajoitus koskee koko keskustan aluetta lukuun ottamatta Kalevankadun länsipäätä. Alun perin tiedotteessa puhuttiin virheellisesti Kalevankadun itäpäästä.

Yhteystiedot

Kölhi Pauli

Suunnittelun ja toiminnanohjauksen vastuualue Kaupunkiympäristön suunnittelun palvelualue