Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Miten olisi pienet Lempit elokuussa?

13.6.2023 Tiedotteet Koe ja näe Tapahtumat

kymmenkunta henkilöä katsomassa ulkokeikkaa kesäisellä torilla.

Tänä vuonna Rakkausfestivaali Lempi järjestetään 11.–13.8.2023 välisenä viikonloppuna.

Lempin perjantai-ilta on pyhitetty treffeille ja teemana on rakkauden ylläpitäminen ja kohtaamispaikkojen luominen toivottavasti kuumaan kesäyöhön. Pysähdy puistoihin nauttimaan live-musiikista, tanssahtele haitarimusiikin tahdissa, hyppää romanttisen hevoskärryn kyytiin tai käy tunnustamassa rakkautesi Samuli Parosen seuran Open mic- pisteellä.

”Tänä vuonna halusimme tarjota kaupunkilaisille mahdollisuuden chillailla rennosti, ja tunnelmallisen illan tavoitteena on luoda kohtaamispaikkoja ympäri Riihimäkeä sekä tarjota pysähtymisen mahdollisuuksia nauttia kesäillan huumasta,” Riihimäen vastaava kulttuurituottaja Lyti Aaltonen kertoo.

Perjantaina live-musiikkia on tarjolla myös uudessa kesäteatterissa, jossa esiintyy Arja Koriseva. Ö-talossa tunnelmoidaan Jarkko Martikaisen tahdissa. Perjantaina on tarjolla myös suosittu romanttinen yöuinti sekä illan teemaan sopiva elokuva Kino Sammossa.

Lauantaina rakastetaan Granitin aukiolla

Lempin lauantain ohjelma painottuu tänä vuonna iltaan. Rakkaudellinen juhlahumu alkaa Granitin aukiolla kello 17, jolloin Amorit ja Cupidot lennähtävät jakamaan suosittuja Lempi-tarroja, joilla voi halutessaan ilmaista oman seuranhakutilanteensa. Viime vuonna tarrat olivat niin suosittuja, että ne loppuivat kesken.

Ruffle Army taikoo monimetrisiä sateenkaaren väreissä kimmeltäviä jättisaippuakuplia sekä tekee Glitter-tatuointeja ja meikkejä. Lauantai-illan musiikillinen ohjelma starttaa kuudelta Lempi Love -konsertilla, jossa kuullaan yleisön rakkaustarinoita ja toivekappaleita. Lempi Lovessa esiintyy Kasmir, Riikka Jaakkola sekä Janne Siekkinen upean Love bändin säestämänä. Lempi Love -konsertti mahdollistuu osallistuvan budjetoinnin avulla.

Rakkausfestivaalin tunteikkaan lauantai-illan pääesiintyjänä on energinen Irina, joka laittaa kesäkadut kuumiksi oman bändinsä kanssa kello 20.

Sunnuntaina suunnataan Rakkauspuistoon

Suosittu Rakkauspuisto rakentuu jälleen sunnuntaina Kaupunginmuseon idylliseen pihapiiriin, jossa on tarjolla lempeää ohjelmaa, live-musiikkia ja myyntiä rakkauden sekä hyvinvoinnin ympärillä. Pihan ulkolavalla luennoimassa ovat muun muassa Outi Mäenpää ja Nona Peuransola, Sampo Manninen sekä Anna Nyman. Tule nauttimaan rennosta ja rakkaudellisesta yhdessä olosta sekä herkuttele samalla Rakkauskahvilan antimilla.

Rakkausfestivaali Lempin koko lemmekäs ohjelma täydentyy kesäkuun aikana. Nähdään elokuussa!

Lisätiedot