Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Maauimala avataan keskiviikkona 24. toukokuuta

15.5.2023 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Liikunta Hyvinvointi Maauimala Rakentaminen Uimahalli

Markus Rantsi etualalla ja takana maauimalan altaat.
Liikuntapäällikkö Markus Rantsi toivottaa asiakkaat tervetulleiksi maauimalaan. Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen maauimala aukeaa kaupunkilaisille keskiviikkona 24. toukokuuta klo 10. Maauimala on ensimmäiset puolitoista viikkoa auki harvennetusti, ja maanantaista 5.6. alkaen joka päivä. Tarkista aukiolot maauimalan verkkosivulta.

Uimahallin remontti vaikuttaa maauimalan palveluihin

Maauimala on perinteisesti käyttänyt viereisen uimahallin pesu- ja saunatiloja. Tänä kesänä uimahallin remontti vaikuttaa maauimalan palveluihin siten, että uimahallin pesu- ja saunatilat eivät ole käytettävissä. Uimahallin katolla oleva liikennepuisto ja uimahallin kuntosali ovat myös pois asiakkaiden käytöstä.

Saunominen mahdollistetaan kuitenkin maauimalan kävijöille telttasaunan avulla. Telttasaunaan mahtuu noin kahdeksan henkilöä kerralla. Kyseessä on sekasauna ja saunominen tapahtuu uimapuku ja/tai pyyhe päällä. Maauimalan suihkut ovat normaalisti asiakkaiden käytössä.

Monipuoliset altaat

Riihimäen maauimala on altailtaan varsin monipuolinen. Maauimalassa on kahdeksanratainen iso allas, hyppytorniallas ja liukumäkiallas sekä matalat opetus- ja lasten altaat. Maauimalassa on myös kahvila, katsomo sekä auringonottoon sopiva nurmialue. Nurmialue on tänä kesänä aiempaa pienempi, sillä uimahallin remontti vie siitä osan.

Altaiden veden lämpötila on 25 astetta, lasten altaan 26 astetta. Uimalan altaat peitetään yöaikoina allaspeitteillä, jotka säästävät energiaa sekä veden ja lämmön haihtumista altaista.

Maauimalassa käy vuosittain reilut 30 000 asiakasta.

Maauimala sijaitsee osoitteessa Salpausseläntie 16.

Katso pääsymaksut, aukiolot ja yhteystiedot maauimalan verkkosivulta.

Lisätiedot