Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Lautakunta kumosi yt-neuvotteluja koskevan päätöksen

11.1.2024 Tiedotteet Opi ja kasvata Vaikuta ja tutustu Kansalaisopisto Musiikkiopisto Opistot ja taidekoulu Päätöksenteko

Riihimäen sivistys- ja hyvinvointilautakunta kumosi päätöksensä yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen vastuualueella. Lautakunnan toimivalta ei hallintosäännön mukaan riittänyt neuvottelujen käynnistämiseen. Lautakunta päätti asiasta kokouksessaan keskiviikkona 10. tammikuuta 2024.

Vastuualueella toimii Riihimäen kansalaisopisto, taidekoulu ja musiikkiopisto.

”Neuvottelujen tavoitteena oli selvittää Riihimäen taidekoulun henkilöstörakenne ja resurssit sekä tarvittaessa oikaista nykyisen henkilöstön työsuhteiden laillisuusperusteet. Tämä tavoite ei ole poistunut. Jatkamme tilanteen selvittelyä, sillä hallintosäännön perusteella voin päättää toimialan henkilökunnan virantoimitusvelvollisuuden ja toimenkuvan muuttamisesta”, sivistysjohtaja Jari Lausvaara sanoo.

Riihimäen kansalaisopistossa, taidekoulussa ja musiikkiopistossa työskentelee yhteensä 132 henkilöä. Taidekoulu on hallinnollisesti osa Riihimäen kansalaisopistoa. Riihimäen taidekoulu tarjoaa taiteen perusopetusta 5–18-vuotiaille lapsille ja nuorille sekä aikuisille.

Lisätiedot