Rantsi Markus
Liikuntapäällikkö
Tekninen toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupunki tekee syksyn 2024 aikana kaupunkitasoista liikkumisohjelmaa. Liikkumisohjelman laatimistyön tueksi toteutetaan omat kyselyt kaupunkilaisille, seuroille sekä päättäjille. Riihimäkeläiselle aikuisväestölle suunnattu liikuntakysely toteutetaan 13.–29. syyskuuta.
Kyselyn tavoitteena on kerätä tietoa aikuisväestön liikunta- ja terveystottumuksista. Lisäksi kerätään näkemyksiä ja kehittämistoiveita kaupungin liikuntapalveluihin sekä liikkumisen edistämistyöhön liittyen. Vastaava kysely on toteutettu jo aiemmin lähes 20 suomalaisessa kunnassa, joten kyselyn kautta saadaan myös monipuolista vertailutietoa.
“Toivomme, että mahdollisimman moni 18 vuotta täyttänyt vastaa kyselyymme. Saamme sen kautta arvokasta tietoa käyttöömme liikuntapaikkojen ja -palveluiden kehittämiseksi. Kysely on tehty helposti ja nopeasti vastattavaksi”, toteaa Riihimäen kaupungin liikuntapäällikkö Markus Rantsi.
Liikuntakyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 10 minuuttia. Voit vastata liikuntakyselyyn täällä.
Kyselyyn on mahdollista vastata myös paperisena Urheilutalolla.
Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kaksi kappaletta InBody-kehonkoostumusmittausta (arvo 20 euroa).
Liikuntapäällikkö
Tekninen toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Elä ja voi hyvin ,
Avainsanat: Liikunta ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista