Takala Jenni
Ympäristöasiantuntija
Elinvoiman toimiala
Kaupungin ympäristöjärjestelmätyön koordinointi, raportointi ja ympäristökoulutus, kiertotalous- ja resurssiviisaustyö, sidosryhmäyhteistyö ja ympäristöviestintä
Please Note: Machine Translation
This is a machine translation made using Google Translate. Its purpose is to give the reader a general idea of the content of the page. You can check the original-language text to verify the content.
Riihimäen kiertotalousviikkoa vietetään 13.–19. huhtikuuta 2026 laajemmin kuin aiempina vuosina. Viikon tarkoituksena on lisätä tietoisuutta kiertotalouden mahdollisuuksista ja esitellä Riihimäellä sijaitsevia kiertotaloustoimijoita.
”Riihimäen kaupunki tähtää kohti jätteettömyyttä ja luonnonvarojen kestävää kulutusta. Kiertotalous voi auttaa jokaista kuluttamaan vähemmän sekä säästämään rahaa ja luonnonvaroja. Tätä puolta nostetaan nyt esille vahvemmin ja monipuolisemmin. Ohjelmaa on enemmän kuin aiempina vuosina, toivottavasti kaupunkilaiset osallistuvat runsain joukoin!”, kutsuu kaupungin ympäristöasiantuntija Jenni Takala.
Teemaviikolla tapahtumia järjestävät muun muassa kirjasto, kierrätyskeskus, kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, kansalaisopisto ja kohtaamispaikka Riksula. Lisäksi Kiertokapula Oy järjestää Riihimäen uudella kiertoasemalla (Ansatie) avoimien ovien päivän keskiviikkona ja Stena Recycling Oy järjestää Kierrätyspäivän lauantaina. Kaikki viikon tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kaupunkilaisille.
Kaikissa kaupungin peruskouluissa järjestetään viikon aikana kiertotalouden auditointi, jolla nostetaan esille kehityskohtia koulun arjesta kiertotalouden näkökulmasta. Auditoinnin tekevät oppilaat itse omalla koulullaan. Varhaiskasvatuksessa kiertotalous näkyy teemaviikolla yksiköiden ohjelmassa.
Kaupungin eri toimijoiden Facebook- ja Instagram-sivuilla viestitään tapahtumista.
Tervetuloa mukaan sukeltamaan kiertotalouden maailmaan!
Kierrätyskeskus Facebookissa (facebook.com)
Riihimäen kiertoasema Kiertokapula Oy:n sivuilla (kiertokapula.fi)
Kulttuuri- ja tapahtumapalvelut
Stena Recycling Oy:n Riihimäen toimipiste (stenarecycling.com)
Ympäristöasiantuntija
Elinvoiman toimiala
Kaupungin ympäristöjärjestelmätyön koordinointi, raportointi ja ympäristökoulutus, kiertotalous- ja resurssiviisaustyö, sidosryhmäyhteistyö ja ympäristöviestintä
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Koe ja näe ,
Avainsanat: Asuminen , Jätehuolto , Kansalaisopisto , Kestävä kehitys , Kierrättäminen , Kierrätyskeskus , Kiertotalous , Kirjasto , Riksula , Tapahtumat , Ympäristö ja luonto ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista