Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kasva ja kansainvälisty -tapahtumassa kuullaan menestystarinoita

29.3.2023 Tiedotteet Työskentele ja yritä Tapahtumat Yrittäminen Yrityspalvelut

Kasva ja kansainvälisty -tapahtuma järjestetään 30.3.2023 HAMKin Riihimäen kampuksella. Tapahtuma alkaa rahoitusaamulla, jonka jälkeen on seminaari. After work -tilaisuus pidetään samassa rakennuksessa Riihimäen Business Parkin tiloissa. Seminaarissa puhuvat muun muassa Jukka Jalonen ja Janne Kataja.

Kasva ja kansainvälisty -tapahtuma järjestetään jo 11. kertaa. Tapahtumanpaikkana on tänä vuonna HAMKin Riihimäen kampus.

”Olemme todella innoissamme järjestämässä tapahtumaa Riihimäellä. Pyysimme seminaariin puhujiksi riihimäkeläisiä menestyjiä. Tapahtumassa on tarkoitus verkostoitua ja jakaa kokemuksia kasvusta ja kansainvälistymisestä”, kertoo Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n elinkeinopäällikkö Reima Ojanen.

Rahoitusaamupäivässä kerrotaan vinkkejä rahoituksen saamiseen

Kasva ja kansainvälisty -tapahtuma alkaa rahoitusaamupäivällä. Rahoitusaamupäivässä on puheenvuoroja ELYn kehittämispalveluista ja -avustuksesta sekä ELYn maaseudun yritysrahoituksesta. Lisäksi rahoitusaiheesta kuullaan Business Finland Temposta, TE-toimiston rekrytointikoulutuksesta ja Finnveran vientikaupan rahoituspajasta ja vientiluotosta ostajalle.

Seminaarissa kuullaan kasvun ja kansainvälistymisen menestystarinoita

Seminaari on koottu kiinnostavista ja ajankohtaista aiheista. Sen juontaa YLE Hämeen toimittaja Miki Wallenius. Seminaarin ensimmäinen aihe on opiskelijayhteistyön hyödyntäminen kasvun ja
kansainvälisyyden rakentamisessa. Esimerkkejä puheessa otetaan HAMKin International Business opiskelijoiden kanssa tehdyistä yhteistöistä. Seuraavaksi Maija Kärkäs, Helsingin seudun kauppakamarin Enterprise Europe Network -yksikön päällikkö, kertoo siitä, miten hänen yksikkönsä voi auttaa pk-yritysten kansainvälistymisessä.

Sakon liiketoimintajohtaja Petri Rolig puhuu seminaarissa otsikolla Suomalaisesta menestystarinasta osaksi globaalia konsernia. Riihimäen kaupungin sisäänheittäjä, näyttelijä ja lelukauppias Janne Kataja tulee kertomaan Riihimäen Pienen Lelukaupan kasvutarinan. Kuka olisikaan parempi henkilö puhumaan menestyvän tiimin rakentamisesta kuin Jukka Jalonen? Jalonen toimii Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana ja hän on voittanut joukkueensa kanssa olympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta.

Seminaarissa jaetaan Hämeen yrittäjien vuoden vientipalkinto. Seminaarin päättää paneelikeskustelu, jonka vetää Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin toimitusjohtaja Marja Heinimäki. Keskustelemassa ovat Riihimäki-Hyvinkää kauppakamarin vientikillasta Karoliina Haapaniemi (Tervakoski Oy), Sanna Pesula (Nordic Caraway Oy), Anne Turula (Business Finland), Marjo Seppälä (Finnvera) ja Erkki Taskinen (Yritysvoimala).

Verkostoitumista after work -tilaisuudessa

Tapahtumassa on tärkeää myös verkostoituminen toisten yrittäjien kanssa. Tähän tulee hyvä tilaisuus after workissä, joka järjestetään samassa rakennuksessa Riihimäki Business Parkissa. After work -tilaisuuden sponsorina on Hämeen yrityspalvelut.

Kasva ja kansainvälisty -tapahtuman järjestävät Team Finland Häme -verkosto yhteistyössä. Team Finland Häme -verkostoon kuuluvat Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy, Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari, HAMK, Hämeen ELY-keskus, YritysVoimala Oy, Janakkalan Yrityskehitys, Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Hämeen liitto, Linnan Kehitys Oy, Hämeen kauppakamari, Hämeen Yrittäjät, Forssan Yrityskehitys Oy, Suomen Yrittäjäopisto, Finnvera, Hämeen TE-toimisto, ProAgria, BusinessPark Riihimäki, Business Finland, Hyria sekä Suomen Kasvukäytävä.

Lisätiedot

Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy, Kasva ja kansainvälisty 2023

Reima Ojanen, elinkeinopäällikkö, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy
reima.ojanen@riihimaki.fi, p. 050 401 9005

Tuomo Kauha, Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori, Kanta-Häme
tuomo.kauha@ely-keskus.fi, p. 0295 025 147

Pauliina Lindgren, markkinointi- ja viestintäpäällikkö Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy
pauliina.lindgren@riihimaenmessut.fi, p. 050 516 4004