Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Asumisoikeusasunnon järjestysnumeron hakeminen muuttuu – vanhat järjestysnumerot vanhenevat

27.6.2023 Tiedotteet Asu ja rakenna Asuminen

Riihimäen keskustaa, etualalla laventeleita.
Kuvituskuva. Kuva: Jenniina Nummela

Asumisoikeusasunnon hakeminen on muutoksessa. Uuden asumisoikeuslain myötä 1. syyskuuta 2023 alkaen järjestysnumeroa ei enää haeta Riihimäen kaupungilta vaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta (ARA). Muutos koskee kaikkia Suomen kuntia.

Miten käy vanhan järjestysnumeron?

Riihimäen kaupunki myöntää järjestysnumeroita vielä kesän ajan, 31.8.2023 saakka. Näitä järjestysnumeroita voi käyttää asumisoikeusasunnon hakemiseen Riihimäellä 31.12.2023 saakka. Sen jälkeen vuoronumerot vanhenevat.

Uusi järjestysnumero haetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta

Syyskuun ensimmäisestä päivästä alkaen uusia järjestysnumeroita haetaan ARAsta. Uudella järjestysnumerolla voit hakea asumisoikeusasuntoa kaikista niistä Suomen noin viidestäkymmenestä kunnasta, joissa asumisoikeusasuntoja on. Numero maksaa noin 10 euroa ja on voimassa kaksi vuotta.

Tammikuun 2024 ensimmäisestä päivästä alkaen asuntoa voi hakea ainoastaan ARAn järjestysnumerolla.

Asuntohakemus sekä tieto järjestysnumerosta toimitetaan sille asumisoikeusyhteisölle, jonka asunnosta on kiinnostunut. Asunnot omistava yhteisö tekee asukasvalinnat.

Lisätietoja

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen verkkosivut
asumisoikeus@ara.fi
p. 02952 50990 tiistaisin klo 9–11