Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Suomen lasimuseon vitriini, jossa yhdellä hyllyllä värikkäitä lasiesineitä.

Suuri pikkukaupunki

Naisen kädessä puinen kokousnuija, jota hän on kopauttamassa puista pientä alustaa vasten. joka lepää valkoisella pöydällä. Taustalla näkyy valoisa, avara kokoussali.

Kaupunginvaltuusto päätti lakkauttaa Peltosaaren koulun

Riihimäen kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 16. maaliskuuta lakkauttaa Peltosaaren koulun elokuun 2026 alusta.

Lakaisukone pihassa, hallirakennus taustalla.

Hiekanpoisto kadulta alkaa

Talven hiekoitushiekan poisto Riihimäen kaduilta alkaa. Hiekan harjaukset pyritään aloittamaan maanantaina 16. maaliskuuta alkavalla viikolla.

Mies puhumassa kokoussalissa mikrofoniin esitys ruudulla taustallaan. Vieressä seisoo mies, jolla on maastopuku päällään.

Riihimäki haluaa tuottaa lisäarvoa Suomen turvallisuudelle ja talouskasvulle – myös seuraavalla hallituskaudella

Kaupunginjohtaja Jouni Eho kirjoittaa blogissaan, että Riihimäki teki strategisen valinnan käynnistettyään Define-ekosysteemin.

kaksi lasta käyttävät digitaalista näyttöä koulussa.

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkotyön vaihtoehdot valittu

Riihimäen kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon päivitystyö on käynnistynyt.

Kolme alakouluikäistä lasta ja aikuinen pöydän äärellä pelaamassa lautapeliä. Aikuinen kumartuu siirtämään pelinappulaa laudalla. Yhdellä lapsista on pohtivainen ilme, toisella keskittynyt ja kolmannella innostunut.

Riihimäellä jokainen lapsi kohdataan - arjen perusasiat tukevat oppimista ja kasvua

Riihimäellä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion arkea ohjaa ajatus siitä, että jokainen lapsi tulee päivittäin kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi.

Matala, laaja rakennus, jonka kyljessä lukee S-market. Rakennuksen edessä pysäköintialue. Vaaleansininen taivas, muutaman ihmisen ryhmä etualalla kadulla.

Keskustaan rakennetaan uusi S-market

Osuuskauppa Hämeenmaa investoi Kanta-Hämeen alueella seuraavaksi Riihimäen keskustaan. Hämeenmaa rakentaa S-marketin osoitteeseen Keskuskatu 15.

Kolme nuorta naista hymyilee vanhan, kauniisti kunnostetun talon sisäoven aukossa.

Kaupunki aloittaa vuoden kestävän yhteistyön kolmen paikallisen vaikuttajan kanssa

Riihimäki aloittaa vuoden kestävän yhteistyön kolmen sosiaalisen median vaikuttajan kanssa. Kaikki yhteistyössä mukana olevat vaikuttajat asuvat Riihimäellä.

Hieno uusi 4-kerroksinen vaalea talo, jonka edustalla rakennustyömaa-aidat.

Riihimäelle rakennetaan ennätyspaljon – kaupunkiin rakenteilla 107 omistus- ja vuokra-asuntoa

Riihimäelle rakennetaan parhaillaan peräti 107:ää uutta omistus- ja vuokra-asuntoa. Tilanne on valtakunnallisesti poikkeuksellinen.

Ajankohtaista

kolme punaista uudelleenkäytettävää kuppia, joissa Riihimäen kaupungin R-tunnus.
26.2.2026 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Kiertotalous Riihimäki harppaa askeleen kohti jätteettömyyttä

Rii­hi­mäen ta­pah­tu­ma­ka­len­te­ri

Tapahtumakalenterin tiedot päivittyvät sivustolle tapahtumakalenteri HämeEvents-portaalin kautta. Voit tutustua kaikkiin Riihimäen tapahtumiin tapahtumakalenterin verkkosivuilla.

25.10.2025 - 3.5.2026

FlowerPower − Kukkien maailma

Näyttely tuo museoon elämyksellisen kukkien valtakunnan.

Sijainti: Riemu-museot , Temppelikatu 8, Riihimäki

Hinta: 14 € / 6 €

12.1.2026 - 13.4.2026

Luistelukoulu 3-9 vuotiaille

Tervetuloa Riihimäen Jäätaitureiden talven parhaimpaan luistelukouluun.

Sijainti: Riihimäen Jäähalli, Hj. Elomaan katu 4, Riihimäki

Hinta: 130

20.1.2026 - 31.12.2026

Kertomuksia kaupungista

Riihimäen kaupungimuseon näyttely Kertomuksia kaupungista esittelee Riihimäkeä aina kivikaudelta tulevaisuuteen.

Sijainti: Riemu-museot , Temppelikatu 8, Riihimäki

Hinta: 14 / 6 €. Myös Museokortti käy maksuvälieenä.

20.1.2026 - 31.12.2026

Helenen Salongissa − Helene Schjerfbeckin teoksia

Helenen Salongissa on esillä Riihimäen taidemuseon Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelmaan kuuluvia Schjerfbeck-teoksia.

Sijainti: Riemu-museot , Temppelikatu 8, Riihimäki

Hinta: 14/6 €. Museokortti käy maksuvälineenä.

20.1.2026 - 31.12.2026

Antrea − Vuoksen rannoilta Riihimäelle

Näyttely Antrea − Vuoksen rannoilta Riihimäelle esittelee Karjalan Antrean pitäjän evakkojen historiaa ja esineistöä.

Sijainti: Riemu-museot , Temppelikatu 8, Riihimäki

Hinta: 14/6 €. Museokortti käy maksuvälineenä.

3.2.2026 - 24.5.2026

Esko Rantanen: Kuvia koivupuulla

Näyttely tuo esille yli 20 koivuvanerille siirrettyä luontokuvaa, joissa valokuva ja elävä puupinta muodostavat omaleimaisen kokonaisuuden.

Sijainti: Suomen Metsästysmuseo, Tehtaankatu 23a, Riihimäki

Hinta: 10/6/4