Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Tervetuloa Oma Hämeeseen!

23.2.2023 2023 Hyvinvointi Oma Häme

Hammaslääkäri ja hammashoitaja hoitavat potilaan hampaita.

Riihimäellä asuvan kannalta moni asia pysyy ihan samana, vaikka hyvinvointialue Oma Häme järjestää 1.1.2023 alkaen kaikkien kantahämäläisten asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen ja ensihoidon palvelut.

Hyvinvointialue muodostuu 11 Kanta-Hämeen kunnasta: Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä.

Henkilökunnan ja palveluiden puhelinnumerot eivät ole muuttuneet, mutta henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat nyt muotoa etunimi.sukunimi@omahame.fi.

Palvelut jatkuvat kuten aiemmin: voit asioida samoissa toimipaikoissa kuin ennenkin. Asiakkaita ja potilaita palvelevat pääsääntöisesti samat tutut ammattilaiset, tutulla terveysasemalla tai sosiaalihuollon palveluissa. Myös erikoissairaanhoidon palvelut löytyvät edelleen samoista paikoista.

Kymmenen kysymystä Oma Hämeestä

  1. Mistä voin tilata ajan terveyskeskuslääkärille tai siirtää jo sovittua aikaa? Haluaisin soittaa, ovatko puhelinnumerot samat kuin ennen?

Tulosalueylihoitaja Auli Anttila kertoo, että puhelinnumerot ovat samat kuin ennenkin, ja käytössä on takaisinsoittopalvelu.

Tiimi 1 puhelin 019 758 5950
Tiimi 2 puhelin 019 758 5841
Tiimi 3 puhelin 019 758 5813
Tiimi 4 puhelin 019 758 5800

  1. Vaihtuuko terveyskeskuksen omalääkärini ja omahoitajani muutoksen vuoksi? Muuttuvatko terveyskeskuksen ajanvarauspalvelut ja niiden puhelinnumerot?

Tulosalueylihoitaja Auli Anttila vastaa, että sama hoitaja-lääkäri -työpari sekä tiimi palvelee riihimäkeläistä asukasta edelleen. Myöskään ajanvaraustoiminta ei muutu mitenkään.

  1. Missä terveyskeskuspäivystys on nyt? Vaikuttaako Oma Häme päivystyksen jälkeisiin osastopaikkoihin ja miten?

Tulosalueylihoitaja Auli Anttila kertoo, että perusterveydenhuollon päivystys on edelleen Riihimäen sairaalassa, Kontiontie 77. Pulssissa hoidetaan kiireellistä eli 1–3 päivän aikana hoitoa ja tutkimusta vaativat Hausjärven, Lopen ja Riihimäen asukkaat.

Osastopaikkoja käytetään joustavasti Kanta-Hämeen alueella, kuten tähänkin asti. Eli jos Riihimäen sairaalassa ei ole paikkoja vapaana, voidaan potilas ohjata Hattulan tai Forssan osastoille. Toki ensisijaisesti pyritään järjestämään paikka potilaan kotikunnan lähettyviltä.

  1. Toimiiko koululaisten kouluterveydenhoito entiseen tapaan?

Terveydenhoitaja Veera Nurmo-Jousmäki kertoo, että Oma Häme vastaa nyt myös koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta, mutta toimintaan ei ole tullut muutoksia. Samat kouluterveydenhoitajat auttavat lapsia ja nuoria oppilaitoksissa kuin viime vuonnakin.

  1. Pysyvätkö kaikki sosiaali- ja terveyspalveluiden maksut samoina Oma-Hämeessä? Vaihtuvatko tilit?

Projektipäällikkö Terhi Pohjavirta kertoo, että e-lasku- tai suoramaksusopimukset eivät siirry hyvinvointialueelle automaattisesti. Sopimuksen uusiminen on asiakkaan vastuulla.

Ensimmäiset asiakaslaskut lähetetään alkuvuonna postitse paperilaskuina. Laskussa on muistutus uuden suoraveloituksen ja e-laskusopimuksen tekemisestä. Lisätietoja muutoksista voi kysyä laskuttavasta palveluyksiköstä.

Kannattaa huomioida, että sote-maksuja ei voi enää maksaa kuntien palvelupisteissä.

  1. Hampaastani lohkesi paikka, mistä tilaan päivystysajan?

Suun terveydenhuollon tuloaluejohtaja Laura Nikkarila kertoo, että suun terveydenhuollossa Riihimäen seudulla on käytössä sama ajanvarauksen puhelinnumero kuin aikaisemminkin, puhelin 019 758 5650.

  1. Olen raskaana. Voinko synnyttää Hyvinkäällä vai pitääkö minun hakeutua Hämeenlinnaan?

Lähijohtaja Tea Hansson kertoo, että neuvolan toiminta Riihimäellä jatkuu entisellään. Asiakkaat voivat edelleen valita missä synnyttävät.

  1. Mistä löydän ajantasaista tietoa hyvinvointialueesta?

Tulosalueylihoitaja Auli Anttila kertoo, että tietoja päivitetään jatkuvasti Oma Hämeen verkkosivuille omahame.fi. Lisäksi kaikki tiedot löytyvät kevään ajan vielä Riihimäen seudun terveyskeskuksen tai Riihimäen kaupungin sivuilta.

Tietoja nykyisistä sosiaalihuollon palveluista löytyy myös Lopen ja Hausjärven sivuilta. Työntekijät ohjaavat toki entiseen tapaan asiakkaitaan palvelujen käytössä.

  1. Missä voin antaa palautetta hyvinvointialueen palveluista?

Tulosalueylihoitaja Auli Anttila vastaa, että palautetta palveluista voi antaa suoraan työntekijälle tai Oma Hämeen palautekanavien kautta sähköpostitse palaute@omahame.fi.

  1. Mitkä sosiaali- ja terveyspalvelut säilyvät edelleen Riihimäen kaupungin hoidettavina?

Tulosalueylihoitaja Auli Anttila kertoo, että Riihimäen kaupunki järjestää isäntäkuntana ympäristöterveydenhuollon eli terveysvalvonnan ja eläinlääkintähuollon palvelut Hausjärven, Lopen, Riihimäen ja Forssan seudun kunnille.

Muut sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueen vastuulle.

Reija Ypyä