Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Tekstiilisuunnittelija ja taidemaalari Maija Isola nousi Riihimäeltä maailmanmaineeseen

5.5.2022 2022 Taidemuseo Näyttely

Nainen seisoo korkealla ja asettelee isoa kangasta näytille seinällä olevaan tankoon.

“Minun sisälläni palaa tuli, jota minun pitää hoitaa, ettei se polttaisi minua loppuun.”

Tekstiilitaiteilija, taidemaalari Maija Isola oli yksi Suomen tunnetuimmista kuosisuunnittelijoista ja toimi pitkään Marimekon sisustuskankaiden pääsuunnittelija.

Hän oli myös taiteilija, vapaa sielu, joka eli työlleen. Isola loi kaikkiaan yli 500 kuosia, joista moni elää yhä. Unikko. Lokki. Vihkiruusu. Dombra. Niissä loistavat kirkkaat värit, rohkeat siveltimenvedot, omanlaisuus.

Isolan tarina alkaa Riihimäeltä, Arolammin kylästä ja on osin ristiriitainenkin. Siinä pääroolissa on taiteilija, suunnittelija, äiti. Nainen, joka nautti vapaudesta ja maailman hälystä, mutta palasi aina Arolammin rauhaan.

“En ollut koskaan lapsi. Olin hevonen.”

“En ollut koskaan pikkutyttö. En ollut koskaan lapsi. Olin hevonen.”

Maija Isola syntyi maaliskuussa 1927, perheen kolmantena tyttönä. Vanhemmilla oli maatila Riihimäen Arolammilla. Valokuvassa paikka näyttää komealta, ikkunoita on joka kerroksessa kuusi.

Isä Mauno lauloi kuoroissa ja sanoitti lauluja, äiti Toini oli hevosnainen ja käsitöiden taitaja. Tyttäret piirsivät, kirjoittivat ja suunnittelivat kokonaisia maailmoja. Välillä tehtiin heinäseipäitä.

Isola kulki metsissä, hoiti eläimiä, tunsi olevansa kuin eläin. Lapsuus oli vapaa, elämässä ihmeen tuntu.. Sama vapaus oli hänelle myöhemminkin tärkeä.

Nyt Arolammin maisemissa asuu tyttärentytär Emma Isola, hevoset kirmaavat hänen niityillään.

“Lapsena en edes tiennyt, että Maija oli kuuluisa. Se valkeni vasta, kun Unikko tuli uudestaan esiin. Ihmisenä Maija oli itsenäinen, oikeudenmukainen, taiteilija, luonnonystävä. Hän pohti paljon, hänen kanssaan keskusteltiin filosofisista ja uskonnollisista kysymyksistä”, Emma Isola kertoo.

Kaksi naista pitää Unikko-kuosin kangasta käsissään ja sommittelee sitä seinälle.

Maitorahoilla tupakkaa ja elokuvia

Maija Isolan elämää leimaavat lähdöt. Ensin lähelle, sitten kauemmas, maailmalle.

Ensimmäinen lähtö oli 13-vuotiaana. Isola muutti Riihimäelle ja aloitti oppikoulun. Ensin hän asui siskojensa kanssa kruununvouti Hurmeen talossa, sitten yksin vuokrahuoneessa.

Horisontissa oli jo sota.

“Jollain lailla minua kuitenkin viehättää ajatus siitä, että saisin näytellä, elää monta elämää, taistella vaikeuksia vastaan yrittää päästä täydelliseen vapauteen, luonnonmukaisuuteen.”

Isola rakasti elokuvia, kaupunkia ja uutta levotonta maailmaa.

Riihimäellä oli varuskunta ja rautatie, koulukavereita lähti sotaan. Tuli ilmahälytyksiä ja vaaran tuntua, mutta myös uudenlainen itsenäisyys.

Kotoa Isola sai joka päivä ruokaa ja litran maitoa. Maidon hän myi, osti rahalla tupakkaa ja kävi elokuvissa.

Kun hän oli lukiossa, tapahtui suuria. Ensin kuoli isä, sitten Isola meni naimisiin. Seuraavana vuonna syntyi tytär Kristina. Ylioppilaskirjoitukset menivät pieleen.

Irma-sisko opiskeli Ateneumissa kuvataiteen opettajaksi, Isolakin innostui hakemaan.

“Maija ei tiennyt, mitä haluaisi tehdä. Oikeastaan Irma oli parempi piirtäjä. Vähän sattumalta Irma sanoi, että tule tänne Ateneumiin, ja Maija sanoi, että voinhan minä kokeilla”, Emma Isola kertoo.

Kotoa Helsingin humuun

Toinen lähtö vei Isolan Helsinkiin. Arolammin metsäpolkujen tilalle tulivat Ateneum, kaupunki, kankaat ja taide. Tytär Kristina jäi Isolan äidin luo, avioliitto viileni.

“Hänen elämänsä vaikein muutoskohta oli muuttaminen pois kotitilalta, Isolan talosta, jossa hän oli elänyt lapsuutensa metsissä ja pelloilla, hoitanut eläimiä…”

Isola kaihosi jo kauemmaskin, maailmalle. Kesän 1948 hän tiskasi oslolaisessa ravintolassa ja inspiroitui kaupungin museoista. Suomeen palattuaan hän osallistui suunnittelukilpailuun, jossa hänen kankaansa noteerattiin. Seuraavana vuonna ensimmäiset Isolan kuosit – Ruukut, Myrha, Amfora ja Hevonen – pääsivät Armi Ratian Printexin tuotantoon.

Isola oli alkanut rakastaa lähtöjään, vapauden tunnetta. Hän suuntasi pian Pariisiin. Kun muut palasivat kotiin, Isola käveli Alppien yli ja jatkoi junalla Italiaan.

Nainen pitää Unikko-kuosista posliinimukia kädessään, taustalla Unikko-kuosin kangasta.

Patikkareissuja maailmalla

Ehkä eniten Isola rakasti juuri lähtöjä: vapautta, irtoamisen tunnetta. Oli myös miehiä. Naimisissa hän oli kolme kertaa ja solmi suhteita avioliittojen jälkeenkin.

Toisen avioliiton Isola solmi taidemaalari Jaakko Somersalon kanssa. Pian pari lähti koluamaan maailmaa: Pariisiin, Italiaan, Barcelonaan, Tangeriin.

“Patikoimme pitkiä matkoja, yövyimme milloin missäkin, keitimme ruokamme ulkosalla spriikeittimellä. Matkanteko oli hyvin rasittavaa, romantiikka oli siitä kaukana.”

Isola pukeutui mustaan hameeseen, paitapuseroon ja nahkatakkiin. Hame toimi myös makuupussina, ranteissa helisivät renkaat. Maisemissa hän näki värit.

“Meri oli melkein tyyni ja oli kuin paksua safiiria sinistä silkkiä joka välkkyi auringossa, muuttui vihreäksi ja kaukana tummaksi siniseksi, jossa oli violetti aavistus.”

Lähtöjä seurasivat aina myös paluut. Maailmalta Isola palasi aina Arolammin rauhaan, levitti vanhat kankaat ruokasalin lattialle ja ryhtyi työhön.

Kankaita ja salaa maalaamista

Isolaa kiehtoivat toisaalta reissut, uudet paikat, iso maailma, toisaalta koti luonto ja yksinäisyys. Hän lähti ja palasi, useaan kertaan.

Tärkein oli kuitenkin työ. Isola suunnitteli jo kuoseja Marimekolle. Niitä syntyi tiuhaan tahtiin.

“Hän ajatteli aina työtä, värejä ja muotoa. Maalaustarvikkeet olivat aina mukana. Meidän paikkaammekin hän rakasti, Isolan hämäläistä maalaismaisemaa. Täällä on asunut sukuamme jo 1700-luvulta”, Emma Isola kertoo.

Vuonna 1952 Isola ja Somersalo rakensivat Arolammille talon. Sen nimeksi tuli Kaunismäki. Lämmitystä, sähköä tai juoksevaa vettä ei ollut, ja kun perustuksia kaivettiin käsin, Isola ja Somersalo asuivat vieressä havumajassa. Kaivetuista kivistä syntyi myöhemmin idea Kivet-kuosiin.

Elämä ei ollut kuitenkaan idylliä.

Somersalo oli se, joka maalasi. Isola piilotti omat työnsä sängyn alle. Avioliitto kariutui 1955. Isolalle se avasi mahdollisuuden taiteelle. Seuraavana vuonna hän piti ensimmäisen oman taidenäyttelynsä. Myöhemminkin hän koki olevansa ennen kaikkea taidemaalari.

Pian edessä oli taas lähtö, Isola suuntasi Pariisiin ja Espanjaan, kohden vapautta.

“Henkinen vapaus on mahdollisuus tehdä sitä työtä, jota todella haluaa. Inspiroivin asia on vapaus. Se, että saattaa tehdä itsekseen matkoilla.”

Sitten hän palasi kotiin ja levitti isot paperit lattialle. Kaunismäen kesät eivät tuntuneet loppuvan koskaan.

Helsingin valoisat vuodet

Oli tärkeitä palaamisia. Vuonna 1960 Isola muutti Helsinkiin.

Hän oli löytänyt uuden rakkauden, varatuomari Jorma Tissarin. Samaan kotiin muuttivat myös Tissarin äiti ja Isolan tytär Kristina miehineen. Oli antiikkihuonekaluja ja pysyvyyden tuntu.

“Muistan nämä vuodet erityisen hauskana ja valoisana aikana, jolloin tapahtui paljon.”

“Kun olin lapsi, Maija oli minulle ihanne ja esikuva, nuoruusiässäni hän oli ystäväni ja kaverini, kun olin aikuinen, hän oli opettajani ja työtoverini”, Kristina Isola kirjoittaa.

Elämä soljui. Ruokaa tehtiin iso padallinen, yhdessä huoneessa asui jonkin aikaa koirapentue.

“Maijaa ei sanottu koskaan äidiksi tai mummoksi. Hän oli Maija”, Emma Isola kertoo.

Oma rauha Isolalla oli ateljeessa Suomenlinnassa.

Maija Isolasta ja Unikko-kuosista tehty muraali Riihimäen seurahuoneen seinässä.

Pariisi, Egypti, rakkauksia ja taidetta

Isolan elämän ehkä tuotteliainta aikaa leimaavat lähdöt ja paluut. Hän suuntasi Pariisiin, Algeriaan ja Amerikkaan. Samalla syntyi valtava määrä uusia kuoseja.

Syntyi klassikkoja, kuten 1960-luvun Arkkitehti-sarja. Isola tavoitti ajan hengen ja nousi maineeseen. Kun hevibändi Led Zeppelin poseerasi promokuvassa, taustalla komeili Isolan kangas.

1964 päivänvalon näkivät muun muassa Unikko ja Vihkiruusu. Ne ja kokonaisen sarjan kukkia Isola suunnitteli, kun Armi Ratia sanoi, ettei kankaalle paineta ainakaan kukkia.

Kuosit levisivät maailmalle. Unikko näkyy tänäkin päivänä myös Riihimäen katukuvan Isola-muraalissa.

Isolan kangaskuosit ovat niittäneet mainetta, mutta hän myös maalasi herkeämättä, koki vahvasti olevansa taidemaalari.

Hän maalasi kotona ja ateljeessaan Pariisin taiteilijatalossa. Pariisiin hän suuntasi myös kolmannenkin liittonsa kariuduttua.

“Olin tullut Pariisiin huhtikuun alussa, väsyneenä talvesta. Olin tammikuussa muuttanut pois kotoani, mieheni luota, asunut ystävieni luona tilapäisesti, käynyt ateljeessani Suomenlinnassa maalaamassa huopatossuissa ja villavaatteissa, kaniturkissa, josta lähti karvoja ja huivi päässä.”

Hän kaipasi omaa rauhaa ja yksinäisyyttä, ei uskonut enää parisuhteeseen.

Pian edessä oli kuitenkin uusi lähtö. Oli löytynyt uusi rakkaus, algerialainen Muhamad, ja Isola suuntasi Algeriaan, viipyi siellä pitkään. Vasta kun idylli synkkeni ja suhde kariutui, Isola palasi murtuneena kotiin.

Kankaissa seikkailivat vielä eksoottiset kukat ja vieraat maisemat. Tunteet veivät Isolaa pian taas maailmalle. Seuraava rakkaus oli Ahmed Al-Haggag, Yhdysvalloissa asuva teatteritaiteen tutkija. Isola muutti Amerikkaan.

Taustalla oli myös ajatus Marimekosta maailmalla. Jo aiemmin Isolan kuosit olivat näkyneet New Yorkissa ja maailman ykköslehdissä, nyt haettiin jotain vielä suurempaa. Ratialta tuli viestejä keskellä yötä.

“Itse Maija ei välittänyt kuuluisuudesta tai pokkuroinnista”, Emma Isola sanoo.

Amerikan-kuvissa Isola on pukeutunut valkoiseen paitaan ja farkkuihin, seisoo seesteisenä keskellä suurta maisemaa. Hän joogasi, käveli ja maalasi Appalakkien maisemia. Amerikan Boone muistutti hänestä Riihimäkeä.

Paluu Amerikasta Helsinkiin

Kotiinpaluu oli edessä 1979. Isola muutti Helsinkiin, ja suunnittelupariksi Marimekolla tuli tytär Kristina.

“Kävimme Maijalla kylässä. Hän joogasi, piti olla hiljaa. Hän teki töitä, piti olla hiljaa”, Emma Isola nauraa.

“Maijan kanssa tehtiin Helsinki-asioita, riksulaiselle fancyjä. Katsottiin Turhapuroja, käytiin taidenäyttelyissä ja museoissa. Tehtiin hassuja juttuja, kokeiltiin esimerkiksi, liukastuuko banaaniin oikeasti. Kävimme myös ostoksilla Stockmannilla ja taidetarvikeliikkeessä sekä ravintolassa syömässä. Maija sanoi aina, että nyt ollaan liikelounaalla”, Emma Isola kertoo.

Maija Isola luki paljon, rakasti elokuvia ja sarjoja, etenkin Kauniita ja rohkeita. Kaikenlaiset asiat kiinnostivat häntä.

Työtahti oli edelleen hurja. Marimekko oli luomassa uudenlaista maailmaa, jossa suunnittelu oli kokonaisvaltaista, kankaat osa arkea.

Välit Ratiaan kuitenkin kiristyivät. Kaikki kilpistyi sohvaan. Isola halusi sohvan, koska ajatteli luovan ajattelun luontuvan siinä parhaiten, mutta Ratia ei myöntynyt. Isola lähti Marimekosta. Myöhemmin hän palasi, mutta paremmin ehdoin.

Kesäksi Isola palasi aina edelleen Arolammille. Se oli idylli, jotain rauhallista ja pysyvää.

“Siellä Maija opetti minua maalaamaan, pelattiin korttia, tehtiin puutarhatöitä. Kun sain ensimmäisen lapseni, Maija vietti paljon aikaa tämän kanssa, häneltä oli jäänyt oman lapsensa pikkulapsiaika kokematta. Maija myös joogasi ja mietti paljon sielunvaellusta, siitä on jäänyt paljon itsellenikin”, Emma Isola kertoo.

Kaunismäen viimeinen kesä

Vuonna 1991 edessä oli viimeinen paluu. Ympyrä sulkeutui. Isola muutti takaisin Arolammille, Kaunismäen taloon. Paikkaan, jonka oli rakentanut lähes 40 vuotta aiemmin.

Maailman humu jäi taakse. Isola kulki luonnossa, hoiti pihaa, piirsi muurahaispesiä ja Kaunismäen pieniä liskoja. Maalaaminen alkoi tuntua yhä tärkeämmältä.

“Myöhemmässä vaiheessa hän oli aika erakkokin, ei halunnut nähdä ketään. Viimeisinä vuosinaan hän oli vahvasti taidemaalari”, Emma Isola kertoo.

Vuonna 2000 Isola sai tietää olevansa parantumattomasti sairas. Hän vietti loppuaikansa kotona. Siellä häntä hoitivat tytär ja tyttärentytär, Kristina ja Emma.

Isola koki vielä Kaunismäen ihanan kesän ja talvenkin. Sitten, kirkkaana pakkaspäivänä, hetkenä, jona kuusi ravisti kimaltavat lumet päältään, Isola kuoli.

“Ehkä olemisessani ja tekemisessäni on koko ajan läsnä tämä räjähtämisen mahdollisuus. Ei saa olla mitään varmaa. Siksi en kerää tavaroita ympärilleni, enkä pidä toistuvista tapahtumista niin kuin ruoanlaitosta. Kaikkiin jokapäiväisiinkin tehtäviin tulee hienouden tuntu, jos niitä osaa ajatella ainutkertaisina.”

* * * * *

Tänä keväänä Isolan kuosit palaavat kotiin. Riihimäen taidemuseossa avautuu toukokuussa Maija Isola – Kuoseja Amforasta Unikkoon -näyttely.

“Näyttely esittelee kuoseja aiheittain ja aikakausittain, aina varhaisimmasta Amfora-kankaasta Yhdysvalloissa vietetyn ajan myötä syntyneisiin kangasmalleihin ja myöhempiin uustuotantoon. Siinä nähdään myös mm. Isolalle kuulunutta esineistöä ja työvälineitä”, Riihimäen taidemuseon amanuenssi Katja Vuorinen-Perm kertoo.

Sitaatit:

  • Maija Isola. Elämä, taide, Marimekko (Designmuseo 2005).
  • Maija Isola -dokumenttielokuva, ohjaus Leena Kilpeläinen, 2021
  • Emma Isolan haastattelu

Leena-Kaisa Laakso

Maija Isola

  • Syntyi 15.3.1927.
  • Vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Riihimäen Arolammilla.
  • Opiskeli Ateneumissa.
  • Avioliitot henkilökuntapäällikkö Georg Leanderin, taidemaalari Jaakko Somersalon ja varatuomari Jorma Tissarin kanssa.
  • Lapsi Kristina syntyi 1946 ja ensimmäinen lapsenlapsi Maria 1964, Isolan ollessa 36-vuotias.
  • Kristina Isola työskenteli 1980-luvulta alkaen Isolan suunnitteluparina ja jatkoi Isolan kuoltua tämän työtä. Nyt Isolan malleista vastaa Emma Isola.
  • Suunnitteli ensimmäiset mallinsa Marimekon edeltäjälle Printexille 1949 ja toimi Marimekon sisustuskankaiden pääsuunnittelijana vuoteen 1987. Suunnitteli yli 500 painokuosia.
  • Teki pitkän uran taidemaalarina ja koki olevansa ennen kaikkea taidemaalari.

Isolan paikkoja Riihimäellä

  • Isolan tila Arolammilla
  • Arolammin kansakoulu
  • Riihimäen oppikoulu ja lukio, kruununvoudin talo
  • Kaunismäen nyt jo purettu ateljeetalo