Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Hei uusi kaupunginjohtaja! Tuo meille…

19.9.2022 2022 Entistä Ehompi Kaupunginjohtaja Blogi

Kaupunginjohtaja Jouni Eho pitää takkia olalla.

Entistä ehompi on juttusarja, jossa kaupunginjohtaja Jouni Eho kertoo arjesta, työstä ja Riihimäestä.

Osallistuin perjantaina 9.9.2022 Riihimäen Taiteiden yö- tapahtumaan. Tilaisuus oli minulle oiva paikka tavata kaupunkilaisia ja kaupunkilaisille mahdollisuus tavata uusi kaupunginjohtaja. Kiitokset kaikille, jotka kävitte rohkeasti esittäytymässä ja jakamassa ajatuksianne kotikaupungistanne. Kuulin jälkikäteen, että nimikyltti olisi auttanut allekirjoittaneen tunnistamisessa – pahoittelut siitä. Todistin myös hauskan yhteensattuman, kun eräs kaupunkilainen luuli vierelläni seissyttä toista parimetristä miestä uudeksi kaupunginjohtajaksi ja alkoi reippaasti kertomaan tulevasta kokouksesta hänelle. Tästäkin selvittiin.

Kaupungin johtoryhmän jäseniä kaupungin punaisen teltan edessä.Käymieni keskusteluiden sävy oli rakentava, toki kritiikkiäkin kaupungin nykymenosta esitettiin. Kritiikki kuuluu tämän ammatin niin kutsuttuihin “työsuhde-etuihin.” Sain toivelistalle ainakin seuraavat asiat: erään nimeltä mainitsemattoman kadun muuttaminen yksisuuntaiseksi, keskustan tyhjenemisen pysäyttäminen, lähikoulujen suojeleminen, diabeteslääkkeiden saatavuusongelmien ratkaisu, pensasaitojen siistiminen ja niin edelleen. Arkisia asioita. Toivelista kuvastaa mielestäni hienosti sitä, että suomalaisissa kunnissa ja kaupungeissa tehdään nimenomaan ihmisten arjen kannalta merkityksellisiä asioita.

Kun aloittaa johtotehtävässä uudessa organisaatiossa, vanha viisaus on tulla sisään kahdella korvalla ja yhdellä suulla. Riippumatta tilanteesta tai kontekstista, johon uutena johtajana astuu, on äärimmäisen tärkeä keskittyä alussa tekemään havaintoja, kuuntelemaan ja muodostamaan oma käsitys tilanteesta. Tämä prosessi on aina äärimmäisen kiehtova. Sen aikana oppii samalla kiinnostavia vivahteita kaupungista, kuten muun muassa sen, että täällä Riihimäellä toimii yksi Suomen parhaista Thai-ravintoloista, jonne tullaan sadan kilometrin päästä syömään. Yritys- ja sidosryhmävierailut ovat myös tärkeä osa perehdytystä. Viime viikkoon mahtuivat vierailut muun muassa Sacotec Oy:ssa ja Riihimäen Teatterilla.

 

Kaupunginjohtaja Jouni Eho ja Riihimäen teatterin taiteellinen johtaja Olka Horila istuvat sinisillä penkeillä.
Riihimäen teatterin taiteellinen johtaja Olka Horila.

Odotusten hallintaa

Odotukset uutta kaupunginjohtajaa kohtaan ovat luonnollisesti myös korkealla. Johtajilta odotetaan ja pitääkin odottaa uuteen rooliin astuessaan (niitä kuuluisia) uusia avauksia, näkemyksiä, linjauksia –  johtajuutta. Kävimme viime viikolla kaupungin poliittisen johdon (valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto) kanssa erinomaisen keskustelun aiheesta. Odotusten asettaminen  –  puolin ja toisin –  realistiselle tasolle ja säännöllinen, avoin dialogi kaupungin johdon ja poliittisen johdon kanssa koetaan Riihimäellä tärkeäksi.

Tyypillisesti kaupunginjohtajien johtajasopimukseen kuuluvat säännölliset tavoitekeskustelut kaupunginjohtajan ja luottamushenkilöjohdon välillä. Virallista tavoitekeskustelua tärkeämpää on arkinen vuorovaikutus, joka allekirjoittaneen ja hallituksen puheenjohtaja Riku Bitterin ja valtuuston puheenjohtaja Miia Nahkurin kanssa on ollut säännöllistä jo kesästä lähtien.

Kuntien johdon ja luottamushenkilöjohdon vuorovaikutus on ollut paljon esillä tänäkin syksynä, viimeksi Kuntalehdessä. Toimiva linkki kaupunginjohdon ja poliittisen johdon kanssa on avain  –  ei vain johdon jaksamiselle, vaan myös kaupungin menestymiselle. Tilanteet ovat kriisiytyneet Suomessa viime aikoina tiuhaan. Aihetta on tutkittu ja muun muassa tuoreessa Tampereen Yliopiston tutkijoiden julkaisussa sitä käsitellään erityisesti luottamuksen ja vuorovaikutuksen kautta.

Miltä tuleva syksy Riihimäellä näyttää uuden kaupunginjohtajan vinkkelistä?

Riihimäellä, kuten kaikissa Suomen kunnissa ja kaupungeissa valmistellaan paraikaa vuoden 2023 talousarvioita. Historiallisen SOTE-uudistuksen seurauksena päättäjät saavat hyväksyttäväkseen hyvinkin erinäköiset budjetit. Riihimäen osalta valmistelu on hyvässä vauhdissa. Asiaa käsitellään kaupunginhallituksen talousarvioseminaarissa lokakuun alussa ja valtuustoseminaarissa lokakuun lopussa, ennen lopullista hyväksyntää valtuustossa.

Syksyyn mahtuu paljon painavaa asiaa. Tänään maanantaina kaupunginhallitus päättää uuden sivistysjohtajan valinnasta. Palveluverkkopäätökseen liittyvät tarveselvitykset ja toimeenpano ovat myös loppuvuoden agendalla. Käymäni keskustelut palveluverkkoon liittyen ovat olleet erittäin positiivisia, huolimatta valmisteluun liittyvistä voimakkaistakin eriävistä näkemyksistä. On kriittistä, että meillä viranhaltijoilla on nyt alla valtuuston päätös, jonka pohjalta vuosia “paikoillaan polkenut” tilanne pääsee nyt toteutukseen. Olen vakuuttunut, että palveluverkkomme tukee kaupunkistrategiamme linjauksia kestävän kasvun, vartin kaupungin ja tulevaisuuden tekijöiden aikaansaamiseksi.

Huhtikuussa hyväksytty kaupunkistrategia on seuraavaksi tehtävä eläväksi, konkreettisten tavoitteiden, toimenpiteiden ja mittareiden kautta. Asian tärkeyttä ovat peräänkuuluttaneet niin päättäjät kuin johtoryhmäkollegat. Tuore strategia on selkeä, tiivis ja mielestäni alleviivaa selkeän kasvutavoitteen. Riihimäki haluaa kääntää negatiivisen väestökasvun maltilliseen 0,2 prosentin vuotuiseen kasvuun. Se, millä toimenpiteillä kasvu luodaan, on seuraavien vuosien iso kysymys. Valintoja pitää tehdä. Kaikkea ei voi luvata kaikille. Kasvun kaava on loppukädessä yksinkertainen  –  se syntyy kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan, uusien yritysten ja uusien asukkaiden myötä.

Lopuksi

Pitkän koronarupeaman jäljiltä lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut tapetilla. Korona kosketti rajusti yhteiskuntaamme, mutta erityisesti lapset ja nuoret ovat kärsineet. Pidän tärkeänä, että asiaa pidetään esillä myös Riihimäellä. Meillä ei ole varaa pudottaa kyydistä yhtään lasta tai nuorta. Mielekkäät harrastusmahdollisuudet, turvallisten aikuisten läsnäolo, koulu sekä tuki perheille ovat kaikki keinoja, joilla turvaamme kasvuympäristön lapsille ja nuorille. Viimeaikaiset Keskuskentän tapahtumat ovat herättäneet keskustelua myös kaupunginhallituksen pöydän ympärillä. Itse näen, että ratkaisun avaimet ovat pikemminkin riihimäkeläisten kotien pöydissä. Yhteiskunta toki voi tukea turvallisten rakenteiden muodossa, mutta kodeilla on nuorten vastuullisuuskasvatuksessa keskeinen rooli.