Hyppää sisältöön

Please Note: Machine Translation
This is a machine translation made using Google Translate. Its purpose is to give the reader a general idea of the content of the page. You can check the original-language text to verify the content.

Kuvassa teksti Taiteiden yö Riihimäki

Taiteiden yö

Riihimäki-päivä goes Taiteiden yö -tapahtuma valtaa kaupungin, kun Riihimäki-päivä ja Taiteiden yö osuvat tänä vuonna poikkeuksellisesti samaan päivään. Perjantaina 11. syyskuuta 2026 on siis luvassa huikea tapahtumapäivä ja ennätyksellinen määrä monipuolista ohjelmaa on tarjolla eri puolilla Riihimäkeä.

Päivän tapahtumat ovat maksuttomia ja niihin on vapaa pääsy, ellei ohjelman kuvauksessa toisin mainita. Huomioithan muutaman tapahtuman kohdalla olevat ennakkoilmoittautumisohjeet. Tutustu koko päivän ohjelmatarjontaan alla olevasta ohjelmakoonnista.

Taiteiden yön tarkoituksena on tarjota paikallisten järjestämiä taide- ja kulttuuritapahtumia kaupunkilaisille laidasta laitaan eri puolilla Riihimäkeä. Kuka tahansa voi osallistua tapahtumaan omalla ohjelmalla.

Taiteiden yö -bussi kuljettaa yleisöä non-stoppina

Keskustasta pääsee Lasitehtaan alueelle helposti Taiteiden yö -bussilla, joka aloittaa kello 17 Valtakadulta (pysäkki 310) ja ajaa non-stop Valtakadun ja Lasimuseon väliä. Bussiin voi nousta ilmaiseksi miltä tahansa reitin varrella olevalta pysäkiltä. Bussi lähtee viimeisen kerran Lasimuseolta noin kello 20.15 ja päättyy Valtakadulle noin kello 20.30.

Myös kaikki R-liikenteen linjat ja R-kyyti ovat ilmaisia koko päivän. Taiteiden yö -bussin reitin näet Aikataulut ja reitit -sivulta.

Tämän sivun lyhytosoite on www.riihimaki.fi/taiteidenyo.

Riihimäki-päivä goes Taiteiden yö -tapahtuman ohjelma

  • Päivän tapahtumat ovat maksuttomia ja niihin on vapaa pääsy, ellei ohjelman kuvauksessa toisin mainita. Huomioithan muutaman tapahtuman kohdalla olevat ennakkoilmoittautumisohjeet.

    Esitykset Granitin aukion lavalla, Välikatu 1

    17.45–18.00 Tanssiesitys Tanssiryhmä Nyxila
    Siirry Tanssiryhmä Nyxilan sivuille.
    18.00–18.45 Afrocosmos & Pauliina Diallo projekti, Musiikki ja jooga ry
    Siirry Musiikki ja jooga ry:n sivuille.
    18.45–19.00 Tanssiesityksiä Studio Dance & Joy
    Siirry Studio Dance & Joyn sivuille.
    19.00–19.30 Tankotanssiesitys Kerttu Lehto
    20–21.30 Taiteellista rokkia eli progea esittää Overflow-yhtye

    Granitin aukio, Välikatu 1

    Hyria Koulutus Oy, puutarha-ala

    16–19.30 Luonnonvara-alan koulutusten esittelyä, tietovisa
    Siirry Hyrian sivuille.

    Riihimäki-Seura ry

    17–20 Riksua lasten silmin taiteltuna
    Siirry Riihimäki-Seuran sivuille.

    Mithu Oy

    17–21 Nepalilaisten pienyrittäjien ja järjestöjen käsityönä valmistamien tuotteiden myynti
    Siirry Mithu Oy:n sivuille.

    TarinaTeltta

    17–20 Energiahoitoa, Tarot-tulkintaa
    21.00–21.30 Tulitaiteilua
    Siirry TarinaTeltan sivuille.

    Etelä-Hämeen Keskusta & Riihimäen Keskusta

    17–20 Yllätysten ongintapiste, Arjen selviytymistaidetta; hae meal prep-vinkit ja voita arpajaisissa meal prep tarvikkeita, paikalla myös aluevaltuutettuja sekä eduskuntavaaliehdokkaita
    Siirry Etelä-Hämeen Keskustan sivuille.

    KD Riihimäki

    17–20 Taidevisa
    Siirry KD Riihimäen sivuille.

    Riihimäen Kokoomus

    17–20 Popcornia ja kohtaamisia
    Siirry Riihimäen Kokoomuksen sivuille.

    Riihimäen seudun Vasemmistoliitto

    17–20 Kukka tukkaan, helmet kaulaan -työpaja, Tunnista talo -kisa
    Siirry Riihimäen seudun Vasemmistoliiton sivuille.

    Riihimäen seudun Vihreät

    17–20 Yhteisöllistä taidetta
    Siirry Riihimäen seudun Vihreiden sivuille.

    Riihimäen Sosialidemokraatit

    17–20 Tietokilpailu kirjallisuudesta aikuisille ja lapsille
    Siirry Riihimäen Sosialidemokraattien sivuille.

    Riihimäen Cocks C13 tytöt

    17–21 Kahvio ja makkaran myynti
    Siirry Riihimäen Cocksin sivuille.

    Kahvi&Lettu

    17–22 Lettukahvila ym.

     

    Kirjasto ja museot

    Riihimäen kirjasto, Kauppakatu 16

    9–18.45 Zine-vihkojen askartelua, piirrettävää ja väritettävää, Satuhuone
    16.00 Kirjailijalaatan julkistus ja Riihimäen kaunein kotipiha -kilpailun palkintojen jako. Kirjaston piha
    16.30 Dramatisoitu satutunti: Lohikäärmeunia, kirjoittanut Sanna Tahvanainen. Samuli Parosen Sali. Dramatisoitu satutunti järjestetään yhdessä MLL Riihimäen paikallisyhdistyksen kanssa.
    17.00 The Troublemakers (Riihimäen musiikkiopisto), kirjaston piha
    18–18.15 Riihimäen Naiskuoro RiiNa, kirjaston yläkerta
    18.15–19.00 Baltic Sundance (Marko Kampman, Renne Haapanen & Roope Liikanen, Riihimäen musiikkiopisto), kirjaston piha
    Siirry Riihimäen kirjaston sivuille.

    Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23

    10.00–21.00 Suomen lasimuseon perus- ja vaihtuviin näyttelyihin on vapaa pääsy. Vaihtuvat näyttelyt: KUPLA – Lasiin vangittu, Timo Sarpaneva 100 vuotta sekä Murano – perinteet ja innovaatiot: muranolaista lasia vuosilta 1945–1970.
    10.00–18.30 Koko perheen omatoiminen piirustuspaja. Ryhdy lasitaiteilijaksi ja tule piirtämään miltä sinusta näyttäisivät Riihimäen Lasin klassikot.
    14.00–14.45 Muistoja Riihimäen Lasin ajoista. Riihimäen lasinpuhaltajakerhon jäsenet muistelevat Riihimäen Lasin lasitehdasta, lasipuhallusta ja elämää Lasin alueella. Vapaa pääsy, mukaan mahtuu 50 ensimmäistä saapumisjärjestyksessä.
    17.00–17.30 Kuraattorin intro näyttelystä KUPLA – Lasiin vangittu, Timo Sarpaneva 100 vuotta. Introssa intendentti Elina Karila kertoo tarkemmin näyttelystä museon luentosalissa. Intron jälkeen näyttelyyn voi tutustua omaan tahtiin. Vapaa pääsy, mukaan mahtuu 50 ensimmäistä saapumisjärjestyksessä
    18.00–18.30 Kuraattorin intro näyttelystä KUPLA – Lasiin vangittu, Timo Sarpaneva 100 vuotta. Introssa intendentti Elina Karila kertoo tarkemmin näyttelystä museon luentosalissa. Intron jälkeen näyttelyyn voi tutustua omaan tahtiin. Vapaa pääsy, mukaan mahtuu 50 ensimmäistä saapumisjärjestyksessä
    18.30–18.50 Tanssistudio Dance Art – tanssiesityksiä, Suomen lasimuseon piha-alue Siirry Tanssistudio Dance Artin sivuille.
    19.00–19.45 Muistoja Riihimäen Lasin ajoista. Riihimäen lasinpuhaltajakerhon jäsenet muistelevat Riihimäen Lasin lasitehdasta, lasipuhallusta ja elämää Lasin alueella. Vapaa pääsy, mukaan mahtuu 50 ensimmäistä saapumisjärjestyksessä
    19.45–20.45 Kamarikuoro Gaudete! ja Naiskuoro Timotei esiintyvät museon parvella yhdessä ja erikseen.
    Siirry Suomen lasimuseon sivuille.

    Riemu-museot, Temppelikatu 8

    11 -> Kakkukahvit -niin kauan kuin tarjottavaa riittää (gluteeniton, laktoositon mansikkakermakakku)
    13 -> Riihimäki-visa (voittajalle luvassa palkinto)
    14–17 Fordson Sussex-paloauto nähtävillä osoitteessa Temppelikatu 8
    17–17.15 Naiskuoro RiiNa esiintyy
    17.30–17.50 Tanssistudio Dance Art – tanssiesityksiä Siirry Tanssistudio Dance Artin sivuille.
    18–19 Taiteilijatapaamiset: Institute of voyeurism and gardening -näyttelyn taiteilijoita
    19–20 Työpaja Institute of voyeurism and gardening -näyttelyn taiteilijoiden vetämänä
    19 alkaen Makuja egyptiläiseen tyyliin -niin kauan kuin tarjottavaa riittää
    20–20.40 Mika Orava, piano – J.S.Bach: Das Wohltemperierte Klavier I
    Siirry Riemu-museoiden sivuille.

    Suomen Erä- ja metsästysmuseo, Tehtaankatu 23 A

    16–21 Arttu Kotisaran metsästysaiheisia videoita, Ojanperä-sali
    16–21 Omatoiminen kivienmaalaustyöpaja
    16–21 Poistokirjamyyntiä
    17–18 Kansalaisopisto 100 vuotta -puistonäyttelyn taiteilijoita kertomassa teoksistaan puistossa
    17- Reetu Ry Partiolaisten grillikahvio
    18.00–18.30 Satuhetki: Biegga ja yöttömän yön salaisuus
    Siirry Suomen Erä- ja metsästysmuseon sivuille.

    Valtakunnallinen Työväentalomuseo, Hj. Elomaankatu

    16–21 Työväentalomuseolla tarjolla perinteistä iltamaohjelmaa koko perheelle sovitettuna. Lapsille perinteisiä puuhia museon sisätiloissa ja pihapelejä museon pihamaalla (säävaraus). Puffetissa myynnissä kahvia ja lettipullaa, lapsille mehutarjoilu. Mahdollisuus tutustua ”Torvet soikoon” -kesänäyttelyyn. Tapahtumakokonaisuus on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, joita vietetään teemalla ”Vaalimisen arvoiset”.
    17–17.30 Luento: Vaalimisen arvoiset – Työväentalot taiteiden lähteenä. Historioitsija, kotiseutuneuvos Tero Tuomisto
    18–18.45 Puhallinmusiikkia: Torvet soikoon! Riihimäen Työväenyhdistyksen Soittokunta
    19–19.30 Näytelmä: Järjestöelämän alku. Korson Työväen Näyttämö
    20–20.45 Kolme varttia yhteislauluja. Laulattajana Ossi Kollin
    Siirry Valtakunnallisen Työväentalomuseon sivuille.

     

    Keskustan alue

    Riihimäen Kuvataiteilijat ry, Galleria Tärinä, Valtakatu 5

    12–18 Vuoden 2025 Baskeripää Heidi Halosen näyttely
    18–21 Kivien, kylttien ja T-paitojen maalausta
    19.30 Maantien Ritarit esiintyy
    Siirry Riihimäen Kuvataiteilijoiden sivuille.

    Antonin talo, Öllerinkatu 3

    13–15 Kohtaamispaikka Riksulan 5-vuotissynttärit Antonin talon ulkolavalla. Ohjelmassa klo 13.30 lauluyhtye Kuiskaus ja klo 14.30 Professori Bluffon taikaviihde-esitys. Kahvi- ja pullatarjoilu. Siirry Kohtaamispaikka Riksulan sivuille.
    13–15 ja 17–20 Tauoton runokylpy Antonin talon saunatuvassa. Istahda hetkeksi kuuntelemaan Elämäni pilvet -runo, jonka esittää tallenteella Irmeli Tourula.
    17–20 Graffiti-työpaja 12–17-vuotiaille. Kokoontuminen Antonin talon kokoushuoneessa. Graffitipajassa Hende ja Q opastavat graffitien maailmaan. Pajassa käydään läpi kirjainten rakennetta ja tekniikoita, suunnitellaan oma idea ja toteutetaan teokset työpareittain puiden väliin viritetylle kelmulle. Ennakkoilmoittautuminen: instagram @sanan_paino direct-viestillä. Työpajaan voidaan ottaa 8–10 osallistujaa. Sanan Paino ry.
    17–20 Räppiriimi-työpaja 12–17-vuotiaille Antonin talon lasikuistilla. Räppipajassa Stepa ja Yavis johdattavat riimien maailmaan. Riimipelistä syntyy tarina, tarinasta biisi, ja päivän päätteeksi nauhoitetaan yhdessä oma kappale valmiiseen biittiin. Ennakkoilmoittautuminen: instagram @sanan_paino direct-viestillä. Työpajaan voidaan ottaa 8–10 osallistujaa. Sanan Paino ry. Siirry Sanan Paino ry:n sivuille.
    18–19 Yhteislaulutilaisuus Antonin talon ulkolavalla. Tule mukaan yhteiseen lauluhetkeen tuttujen sävelmien parissa. Musiikista vastaa Riihimäen Kamariorkesteri. Esilaulajina Maantien ritarit ja Janna Vastela. Tapahtumalla on säävaraus.
    Siirry Riihimäen kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden sivuille.

    Riihimäen jäähalli, Hj. Elomaan katu 4

    13–14 yleisöluisteluvuoro mailallisille
    14–14.50 yleisöluisteluvuoro mailattomille
    Siirry Riihimäen jäähallin sivuille.

    Riihimäen Teatteri, Hämeenaukio 1

    14–22 PIMEÄT HINNAT – lipputarjouksia valikoituihin syksyn esityksiin (aulan lippukassa)
    19.30–20.30 Kuningatar Leena -näytelmän avoimet harjoitukset (teatterisali)
    21–21.30 Tarinoita teatterista – Kaikissa hyvissä teattereissa on kummitus! 3 karmaisevaa tarinaa, kertojana näyttelijä Katja Peacock (teatterisali). Ikäsuositus: yli 13-vuotiaille
    Siirry Riihimäen Teatterin sivuille.

    Kolmiopuisto

    15–16.30 Luovaa liikettä ja hermostotanssia, Leka ja Jana. Mukaan saa halutessa ottaa omia rumpuja, marakasseja, sadekeppejä tai muita rentoja rytmisoittimia, ja vesipullo mukaan. Mukaan voi tulla missä kohtaa vain, kaikki liikuttamaan kehoa rakkaudella!

    Riihimäen kaupungin Robotiikkakampus, Veturitallit, Pohjoinen Asemakatu 5

    16–19 Avoimet ovet Robolassa. Lapsiperheille suunnattu tapahtuma, jossa voit tutustua robotiikkaan eri tavoin ja valmistaa vaikkapa biomuovia.
    Siirry Riihimäen kaupungin Robotiikkakampuksen sivuille.

    Kiinteistömaailma Riihimäki, Asuntomyymälä, Keskuskatu 13

    16–20 Piirustuspaja, onnenpyörä, lisäetuja toimeksiantoihin
    Siirry Kiinteistömaailma Riihimäen sivuille.

    Olga Riihimäki, Hämeenkatu 38

    16–22 Katseen alla rakentuva minuus- taidenäyttely, Olga Riihimäki
    Siirry Olga Riihimäen sivuille.

    Teatterihotelli Riihimäki, Hämeenaukio 1

    17–21 Avoimet ovat uudistetuissa galleria-kabineteissa. Mahdollisuus tutustua kabinettien näyttelyihin ensimmäisten joukossa. Nähtävillä lasinpuhaltajamestari Kari Alakosken sekä kuvanveistäjä Maija Helasvuon näyttelyt. 2. kerros kabinetit Piatti, Pedaali ja Piruetti.
    Tule ja kuvaa itsesi istumassa paikallisen lasitaiteilija Marja Hepo-ahon teoksessa ”Syli” ja tutustu Teatterihotellin aulaan valmistettuun sisarteokseen ”Sarastus”, 1. kerros, aula.
    Hotellilla nähtävillä lasiartesaani Juha Juseliuksen yksityiskokoelmasta lainassa oleva pienoisnäyttely, joka koostuu Riihimäen lasin kristalliesineistä sekä Juha Juseliuksen oman tuotannon esineistä. Näyttely sijaitsee kabinetti Vienassa hotellin 1. kerroksessa vastaanottoa vastapäätä.
    Hotellin aulabaari avoinna klo 23 saakka (valomerkki 22.30). Paikan päällä juomatarjouksia!

    Katso myös Vanhan lasitehtaan alueella järjestettävä ohjelma Teatterihotelli Riihimäki X Mafka & Alakoski, Lasitehtaanaukio 2.
    Siirry Teatterihotelli Riihimäen sivuille.
    Siirry Lasistudio Mafka & Alakosken sivuille.

    Kaupunkiympäristö, löydettävä taide, Riihimäen Taidekoulu

    17–20 Pop Up näyttely ”Taidelainauksia” julisteita kaupunkiympäristössä
    Siirry Riihimäen Taidekoulun sivuille.

    Riihimäen kaupungin nuorisopalvelut, Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

    17–20 Rytmirekka, boffausta, kasvomaalausta, bingotuokiot, grillistä makkaraa ja maissia 200 ensimmäiselle, toimintapisteitä mm. sanataidepaja, yhteisen viirinauhan askartelu
    17–19 Pihakirppis
    18.30 K-pop RPD
    19.15 Timo.O esiintyy
    Siirry Riihimäen kaupungin nuorisopalveluiden sivuille.

    Teija Kosenius/Ateljee Tiriteijaa, Hämeenkatu 9–15

    17–20 Tule piirtämään omakuvasi! Jutellaan mukavia. Voit samalla tutustua Teija Koseniuksen maalauksiin.
    Siirry Ateljee Tiriteijaan sivuille.

    Riihimäen seurakunta, Hämeenkatu 5 ja Hämeenkatu 7

    17–20 Taidenäyttely Keskuskirkossa (Hämeenkatu 5)
    17–20 Hattaramyynti Diakoniakeskuksen edessä ja Musakahvila Diakoniakeskuksella (Hämeenkatu 7)
    Keskuskirkkoon ja musakahvilaan vapaa pääsy. Livemusiikkia ja pientä purtavaa
    Siirry Riihimäen seurakunnan sivuille.

    Riihimäen Ortodoksiapiiri/ Minea, Valtakatu 3 (katutaso)

    17–20 Avoimet ovet, kahvio ja tuotemyyntiä.
    Siirry Riihimäen Ortodoksiapiiri Minean sivuille.

    Samuli Parosen seura ry, Maisterinkatu 9–11

    17-> Ohjelmassa mm. kirjakirpputori, kirjahuutokauppa kirja-arpajaiset. Tule huutamaan Aarre itsellesi! Musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa! Tutustu myös Maija Ahlqvistin taiteeseen: tarjolla tauluja ja valokuvia.
    Siirry Samuli Parosen seuran sivuille.

    Ö-talo, Öllerinkatu 9

    17-> Tervetuloa tutustumaan taideryhmän toimintaan! Esillä ja myynnissä taidetta ja käsitöitä. Riihimäen taidekoulu, aikuisten perusopetuksen ryhmä
    20 -> Taiteiden Ö! Perinteiseen tapaan open stage ja luvassa laulaja-lauluntekijöitä, räppäreitä, bändejä, lavarunoutta, valotaidetta, kuvataidetta etc. eli mitä ikinä sinä ja muut talolle tuotte. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen tuki talon kolehtiin, pihamaalla maksullinen hampurilaisbaari. Tulossa esiintymään? Ilmoittaudu mukaan: olli@vihreatalo.fi

    Riihimäen Nuorisoteatteri, Suokatu 9

    18.00–18.50 Vioittunut, yleisökenraali, vapaa pääsy
    Siirry Riihimäen Nuorisoteatterin sivuille.

    Riihimäen musiikkiopiston takapiha, Valtakatu 10

    18 Koko perheen muskari
    18.30 Musiikkiesityksiä
    19 Kansanmusiikkia ja Tikkuristin Riihimäen mestaruuskisat
    19.30–21 Musiikkiesityksiä ja yhteislaulua
    Vohvelikahvila, musiikkirunoja, kasvomaalausta, katuliituja ja saippuakuplia!
    Siirry Riihimäen musiikkiopiston sivuille.

    Riihimäen uimahalli, Salpausseläntie 16

    18–20 Maksuton sisäänpääsy uimahalliin
    Siirry Riihimäen uimahallin sivuille.

    Etelä-Hämeen Tanssiopisto, Asema-aukio

    18.30–19.30 Tanssiesityksiä Etelä-Hämeen Tanssiopisto
    Siirry Etelä-Hämeen Tanssiopiston sivuille.

    Ompelimo Sellistin Sauma, Kirkkopolku 6

    20–21 Selcimer esittää musiikkia sellolla ja dulcimerilla.
    Siirry Ompelimo Sellistin Sauman sivuille.

    Ravintola Papillon, Hämeenkatu 34

    20–22 RixuDix soittaa wanhaa jazzia.

    Elokuvateatteri Kino Sampo, Suokatu 9, Elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sampo ry.

    22–24 Elokuva: Päivien lumo
    Siirry Kino Sammon sivuille.

     

    Vanhan lasitehtaan alue

    Teatterihotelli Riihimäki X Mafka & Alakoski, Lasitehtaanaukio 2

    16–23 Tunnelmallinen sadonkorjuujuhla lasistudio Mafka & Alakosken pihassa. Tarjolla kokonaisena palvattua sikaa sekä muurinpohjalettuja (saatavilla G) lasinpuhaltajamestarin karviaishillon ja vaniljakerman kera! Anniskeluoikeudet. Ruoka ja juoma erillisen hinnaston mukaan.
    16–23 Aarrepolku. Selvitä ja ratkaise arvoitus matkalla välillä Hämeenaukio – Vanha lasitehdas. Aloitus ja ohjeet Mafka & Alakoski lasistudiolta tai Teatterihotellin vastaanotosta. Luvassa mahtavia palkintoja järjestäjien sekä Riihimäen Teatterin puolesta.
    18–23 Lasistudio auki, lasinpuhallusnäytökset, pallonpuhallusta ilman ajanvarausta, pallo 50 €/kpl
    18 Grupo Luminoso: Carnaval do Brasil -sambaesitys Siirry Grupo Luminoson sivuille.
    18.15–19.45 Askartelua lapsille, Suvi Pulkkinen
    20 Grupo Luminoso: Danças Latinas -tanssiesitys Siirry Grupo Luminoson sivuille
    21 Katri O, Katri Oikarisen keikka Siirry Katri O:n sivuille.
    22 Kari Alakosken työnäytös

    Katso myös Riihimäen Teatterihotellilla keskustassa järjestettävä ohjelma.
    Siirry Teatterihotelli Riihimäen sivuille.
    Siirry Lasistudio Mafka & Alakosken sivuille.

    Messupuisto Lasimuseon vieressä, Riihimäen Tähtitieteellinen yhdistys Ry

    17.00-19.00 Aurinkonäytös sään salliessa
    Siirry Riihimäen Tähtitieteellisen yhdistyksen sivuille.

    Tanssikoulu Lasikenkä, Lasikengän sali, Lasitehtaantie 39

    17.30–18.15 Paritanssin opetusta: Fusku
    18.15–19 Paritanssin opetusta: Wanha Tango
    19–20 Afrikkalaisten rumpujen soittajien ryhmä: avoimet harjoitukset
    Siirry Tanssikoulu Lasikengän sivuille.

    Osuuskunta Lasismi, Lasitehtaanaukio 2

    18–21 Lasinpuhallusnäytöksiä
    Siirry Osuuskunta Lasismin sivuille.

    Riihimäen reunamilla

    Leinolan Talli & Kesähuone, Karhintie 28

    16–18 Maalaus & Mocktail -työpaja, Heidi Forsell. Työpajan hinta 39 €, ilmoittautuminen: heidiforsell1@gmail.com
    Siirry Heidi Forsellin sivuille.

Yhteystiedot

Seppo Minttu

Tapahtumat, Tapahtumaneuvonta, Tiedotus, Markkinointi, Uutiskirje, Antonin talon salin vuokraus.

Aaltonen Lyti

Avustukset, Hallinnolliset asiat, Julkinen taide, Seudullinen kulttuuriyhteistyö.

Aronen Anita

Kulttuurihyvinvointi, Isänmaalliset juhlat, Kaikukortti, Kulttuuripankki, Kulttuuripolku, Lasten kulttuurilauantait.