Yrittäminen
-
Valtuutetut ja yritykset yhdistettiin arpomalla – yrityskummitoiminta käynnistyy Riihimäellä
-
Valtuusto myönsi 250 000 euroa yritysten tukirahastoon – DEFINEn toiminta laajenee valtakunnalliseksi
-
DEFINEn toiminta laajenee valtakunnalliseksi – kaupunginhallitukselta vihreää valoa Sitran rahoittamalle hankkeelle
-
Kaupunginhallitus käsittele yrityskummitoiminnan aloittamista
-
Työnhakija, osallistu Future Expert -ohjelmaan ja innovoi ratkaisuja tosielämän haasteisiin
-
Riihimäen kaupunki ja Etelä-Hämeen työllisyysalue kehittävät kansainvälistä innovaatiotoimintaa
-
Riihimäki, Hausjärvi, Janakkala ja Loppi tiivistävät seudullista yhteistyötä – tavoitteena tuhat uutta työpaikkaa 2030 mennessä
-
Riihimäen Veturitallien kehittämisestä konseptisuunnitelma – Veturitallit yhdistävät aseman osaksi keskustaa
-
Palkkatuen ja starttirahan maksaminen viivästyy Etelä-Hämeen työllisyysalueella
Työllisyysalue ei pysty tällä hetkellä myöntämään palkkatukea. Jo myönnettyjen palkkatukien, starttirahojen ja kulukorvausten maksattamisessa on viivettä maksatusvelan ja järjestelmämuutosten vuoksi.
-
Kanta-Hämeen puolustusalan innovaatioekosysteemi Define on valittu mukaan johtavaan EU:n puolustusalan verkostoon