Riihimäen Messujen sulautumista valmistellaan Riihimäen Tilat ja Kehitykseen

Riihimäen kaupungin sataprosenttisesti omistamien tytäryhtiöiden Riihimäen Messujen sekä Riihimäen Tilat ja Kehityksen (RTOY) fuusioitumista valmistellaan. RTOY pyytää maanantaina 6. syyskuuta kokoontuvalta kaupunginhallitukselta ennakkokäsitystä fuusiosta. Fuusion tarkoituksena on turvata Kansainvälisten Erämessujen tulevaisuus Riihimäellä. Koronapandemia on koetellut rajusti tapahtuma-alaa ja pitkittyneen koronatilanteen vuoksi Riihimäen Messujen oma pääoma on kulunut loppuun. Tapahtumien järjestäminen ei ole ollut sallittua, jonka … Lue lisää

Kesäoppaat aloittavat työnsä 28. kesäkuuta

​Riihimäen kaupungilla on tänä vuonna töissä kuusi nuorta kesäopasta. Nuorten ensisijainen tehtävä on auttaa ja opastaa matkailijoita. He kertovat matkailijoille Riihimäestä, etsivät tietoa ja jakavat heille tarpeen mukaan esimerkiksi karttoja ja esitteitä. Matkailijoille on varattu jaettavaksi muun muassa Riihimäki-karkkeja, Parhaat Palat ja Rakas Riksu -esitteitä sekä tuoreinta Koti&Kaupunki -asukaslehteä. ​ ​”Kesäoppaiden tärkein anti on luonnollisesti paikallistuntemus. Nuoret voivat neuvoa nopeimman reitin … Lue lisää

Riihimäen seudulle rakennetaan matkailuorganisaatio ja kumppanuusverkosto

Riihimäen Messut Oy sai hakemansa AKKE-rahoituksen Hämeen liitolta. Yhdessä eteenpäin – Riihimäen seudun matkailuhankkeen tarkoituksena on luoda Lopen ja Hausjärven kuntien sekä Riihimäen kaupungin yhteinen matkailuorganisaatio. Riihimäen Messut teki alkuvuodesta 2021 kyselyn matkailutoimijoille, missä selvitettiin matkailutoimijoiden tarpeita. Hankehakemus tehtiin tutkimuksesta saatujen tietojen pohjalta. Tutkimukseen vastanneet matkailutoimijat kertoivat, että korona on rasittanut heidän liiketoimintaansa huomattavasti. Jopa … Lue lisää

Riihimäen kesäteatteri rakennetaan Allinnan Monttuun

Riihimäen kaupunginhallitus päätti maanantain 10.5. kokouksessaan, että kesäteatteri rakennetaan Allinnan Monttuun ja varasi kesäteatterin rakentamiseen 600 000 euron määrärahan. Lisäksi kaupunki käynnistää neuvottelut ulkopuolisen rahoituksen saamisesta hankkeelle ja laatii tilojen käyttö- ja vuokrausehdot alueen toimijoiden kanssa. Teatterin suunnittelu käynnistyy keväällä 2021, rakentaminen syksyllä 2021 ja kesän 2022 näytäntökauteen mennessä teatteri on valmis. Rakennusluvan yhteydessä kaupunki … Lue lisää

Local Tips – paikallisten vinkit hämäläisistä suosikkikohteista

Hämeessä on hurmaavia paikkoja, kauniita maisemia ja iloista palvelua. Kaikkiin paikkoihin turistit eivät välttämättä löydä. Visit Häme -nettisivusto on maakunnan matkailusivusto. Sivuille lähdetään keräämään paikallisten vinkkejä kivoista kohteista, joihin kannattaa poiketa. Lempipaikkojen suositukset toimivat vinkkeinä muille asukkaille ja matkailijoille. Korona vaikuttaa matkailukenttään ja tulevana kesänä kotimaan matkailu ja lähimatkailu tulevat kasvattamaan suosiotaan. Museot ja ravintolat … Lue lisää