Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kesäkaavoittajat pohtivat, millainen on nuorille rakas Riksu

29.6.2023 Tiedotteet Asu ja rakenna Asemanseutu Kaavoitus Osallisuus Voimala

Kaksi nuorta hyppäämässä ilmaan aukiolla Riihimäen Voimala-rakennuksen edessä kesäisessä säässä.
Kesäkaavoittajat Vanessa Härkönen (vas.), 16, ja Minea Kammonen, 18, Voimalan edessä. Kuva: Elisa Lintukangas

Riihimäen kaupunki palkkasi kesäkuuksi kaksi kesäkaavoittajaa havainnoimaan ja analysoimaan Riihimäkeä vastustamattoman vartin kaupungin hengessä. Mitkä ovat parhaita paikkoja Riihimäellä ja mitä pitäisi kehittää? Millainen on kaupunki, johon nuori haluaisi palata opiskelujen jälkeen?

– Halusimme Riihimäen kaavoituksessa tarjota mahdollisuuden kesätöihin nuorille, jotka ovat kiinnostuneita oman kotikaupunkinsa kehittämisestä. Työ kesäkaavoittajana voi olla innoittajana, kun nuoret miettivät, mille alalle suuntaavat jatko-opintoihin. Lisäksi on ollut antoisaa kuulla Vanessan ja Minean pohdintoja ja näkemyksiä nuorille rakkaasta Riksusta, kaavoituspäällikkö Niina Matkala kertoo.

Puutteena maksuttomat tilat nuorten oleskeluun ja kohtaamiseen

Kesäkuun ajan kesäkaavoittajina toimineiden Vanessa Härkösen, 16, ja Minea Kammosen, 18, Miten nuoret viihtyvät Riihimäellä? -raportti on nyt valmistunut.

Nuorten havaintoihin kuuluu, että Riihimäki tarjoaa pikkukaupungiksi monipuolisia mahdollisuuksia nuorille muun muassa koulutuksen, kulttuurin ja hyvinvoinnin saralla. Kaupungilla on kuitenkin heikosti tiloja nuorten oleskeluun ja kohtaamiseen.

Havainnointijakson aikana Härkönen ja Kammonen huomasivat nuorten suosikkipaikkoja olevan kauppakeskus Atomi, maauimala, vasta avattu McDonald’s ja muut pikaruokaravintolat sekä esimerkiksi Hirvijärven uimaranta.

Tärkeimpien kehityskohteiden listalle on nostettu oleskeluun tarkoitetut maksuttomat sisätilat, joissa nuoret voisivat viettää yhdessä aikaa.

– Kesällä Riihimäellä on paljon viihtyisiä ulkotiloja esimerkiksi puistoissa, mutta huonolla säällä oleskelumahdollisuudet ovat kuitenkin rajallisia. Nuorilta puuttuu kohtaamispaikka, Härkönen ja Kammonen pohtivat.

Kohtaamispaikkoja kaivataan erityisesti keskustaan ja Atomin läheisyyteen. Tilojen ja tapahtumien markkinointiin tulisi hyödyntää myös enemmän nuorten suosimia kanavia kuten Instagramia ja Tiktokia. Tärkeää on myös nuorten tarpeita vastaavien kaupallisten palveluiden kehittäminen ja lisääminen, jotta nuoret valitsisivat tulevaisuudessa Riihimäen naapurikaupunkien sijaan.

Voimalan oleskelutilat vastaisivat nuorten tarpeisiin

Kesäkaavoittajat osallistuivat myös Voimalan kehityshankkeen sidosryhmätyöpajaan, jossa he tutustuivat Voimalan kehityssuunnitelmiin ja pääsivät kertomaan oman näkökulmansa siitä, millainen kaupunkilaisten yhteisen olohuoneen tulisi olla.

– Uskomme, että nuoret tulevat etenkin nauttimaan Voimalan estetiikasta sekä oleskelutiloista. Voimalaan suunnitellut tilat tarjoavat erinomaisen ratkaisun nuorten kaipaamalle kohtaamispaikalle. Suunnitteilla olevat palvelut toimivat tulevaisuudessa vetovoimatekijöinä myös nuorille aikuisille. Toivottavasti pääsemme näkemään näiden suunnitelmien toteutuvan, kesäkaavoittajat toteavat.

Suuri osa nuorista muuttaa pois Riihimäeltä jossain vaiheessa elämäänsä esimerkiksi opintojen perässä. Tärkeintä olisi luoda Riihimäestä lämmin mielikuva nuorille jo ennen pois muuttoa, jotta opintojen jälkeen on houkuttelevaa palata takaisin.

– Riihimäki on kotoisa ja toimiva pikkukaupunki, jonka huomaa etenkin julkisten palveluiden sekä asiakaspalvelun laadusta, jota pidämmekin Riihimäen ehdottomana vahvuutena. Riihimäeltä on myös erittäin hyvät liikenneyhteydet esimerkiksi pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. Näistä syistä pidämmekin Riihimäkeä kaupunkina, johon olisi joskus tulevaisuudessa hyvä asettua aloilleen, Härkönen ja Kammonen toteavat.

Tutustu raporttiin Miten nuoret viihtyvät Riihimäellä? (pdf)

Raportti on osa Riihimäen rakennetun ympäristön ohjelman toteuttamista ja sitä hyödynnetään jatkossa kaupungin suunnittelussa.

Lisätiedot