Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kanta-Häme julistetaan ruokamaakunnaksi

11.8.2023 Tiedotteet Koe ja näe

Herkkujen Häme Hämeenlinnan torilla to 17.8.2023, klo 15-19. Maakunnan Tähtitapahtumat 2023,. Logot: Taste of Häme Makuja Hämeestä, Hämeen Liitto, Hämeen Sanomat, HAMK, MTK Häme, Pro Agria, EU, Maa- ja kotitalousnaiset, Hämeen Linna - Kaupunkikeskusta

Hämeessä, aitojen makujen maakunnassa kannattaa lähteä omalle herkuttelukierrokselle. Löydät Vanajan kalaa, lähitilan pihvilihaa, puhtaita vihanneksia, viinejä, sahtia, olutta, marjaherkkuja, sokerileipurin taidonnäytteitä, aitoa hunajaa ja suklaamestarin luomuksia.

Hämäläisessä ruoassa voit maistaa viljavien ja hyvin hoidettujen peltojen, puhtaiden vesien ja metsien tarjoamat raaka-aineet yhdistettynä taitoon ja luovuuteen valmistaa niistä koko olemustamme ravitsevaa ruokaa.

Näiden ajatusten kera Kanta-Häme julistetaan ruokamaakunnaksi Hämeenlinnan torilla torstaina 17.8. kello 15–19 Herkkujen Häme ja Hämeen Sanomien Tähtitapahtumassa. Samalla kruunataan ruokamaakuntalähettiläs.

Tervetuloa tapaamaan torille loistavia ruuan alkutuottajia, fiilistelemään Kimmo Kopran ja varusmiestoimikunnan bändin kanssa sekä nauttimaan maukkaista ruoka- ja juoma-antimista.

Lapsille on luvassa muun muassa Vanajavesikeskuksen pitämä kalapiste sekä Keskiaikafestivaalien elävöittäjät Noita Heli, Luffa ja Veriturpa. Luonnonantimista saa tietoa Hämeen Martoilta. Jatkoille voi lähteä Hämeen linnalle, Keskiaikafestivaalien etkoille.

Tapahtumaa rakentavat yhteistyössä Hämeen liittoMTK HämeProAgria Etelä-SuomiHämeen Sanomat, sekä Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta.