Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Uusi kotikaupunki tulee tutuksi vähitellen

4.5.2019 2019 Riksuun rakastuneet

Riksuun rakastuneet on juttusarja, jossa riihimäkeläiset kertovat ajatuksiaan kotikaupungistaan. Teksti on julkaistu alun perin Koti&Kaupunki -asukaslehden numerossa 2/2019.

Jari Salminen on uusi riihimäkeläinen. Lähes koko elämänsä Helsingissä asuneen Salmisen ja hänen puolisonsa elämänpolku johdatti Riihimäelle kuin varkain, sillä ensin polku vei mökkikaupoille Lopen Vojakkalaan.

– Riihimäki tuli tutuksi, kun kuljimme mökillemme Riihimäen kautta ja asioimme Riihimäellä. Muutimme tänne lokakuussa ja olemme todella tyytyväisiä, Salminen kertaa.

Ajatus muutosta Riihimäelle kypsyi pikkuhiljaa. Kun pariskunta löysi Riihimäeltä sopivan kerrostalokodin, oli aika tehdä ratkaisu ja jättää Helsinki asuinpaikkana taakse.

– Yhtenä syynä muuttoomme Riihimäelle oli se, että haluamme viettää kesämökillämme enemmän aikaa ja käydä siellä myös arkisin. Mökin vuoksi emme myöskään harkinneet omakotitaloasumista Riihimäellä. Halusimme kodin, jossa kiinteistönhuolto on jonkun muun kuin meidän vastuulla, Salminen sanoo.

Kaupunkimaisuus viehättää

Pikkukaupunki on hurmannut Salmisen sekä hänen puolisonsa. Vaikka aikaa muutosta on kulunut vasta vähän, Riihimäki on näyttänyt pariskunnalle monet hyvät puolensa.

Yksi tärkeimmistä asioista uudessa kotikaupungissa on Keskusurheilupuisto. Sinne juoksua harrastava Salminen suuntaa usein. Juokseva dosentti on myös ihastunut urheilupuiston juoksuportaisiin.

– Silmääni miellyttää Riihimäen asemakaava ja sen kaupunkimaisuus. Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka siistiä Riihimäellä on. Rautatienpuisto on todella kaunis. Sen läpi on mukava tepastella aamujunalle.

Paikkakunnan palveluihin pariskunta on tutustunut vähitellen. Kiire ei ole, sillä he painottavat kiireetöntä elämäntapaa. Riihimäki tulee tutuksi verkkaisesti, mutta varmasti.

“Junamatka on todella lyhyt”

Jari Salminen on töissä Helsingin yliopistossa ja kulkee työmatkansa junalla. Lisäksi hän tekee paljon etätyöpäiviä kodissaan Riihimäellä. Salminen on kuitenkin tyytyväinen myös junamatkaan Helsinkiin, sillä jo matkan aikana pystyy tarttumaan toimeen ja lukemaan esimerkiksi kandidaattitöitä tai sähköposteja. Toisinaan junamatka on lepohetki.

Riihimäen vetovoimatekijäksi Salminen painottaa asumisen edullista hintaa, kaupungin tiivistä rakennetta sekä hyvää sijaintia.

– Kansainvälisesti verraten vajaan tunnin työmatka junalla on todella lyhyt. Sijaintiinsa nähden asumiskustannukset ovat Riihimäellä kohtuullisia verrattuna Helsingin ylihintoihin, hän muistuttaa.

Marke Harkas