Riikka Ruokolaisen mielestä Riihimäki on yhtä aikaa sopivan pieni ja iso
Riksuun rakastuneet on juttusarja, jossa riihimäkeläiset kertovat ajatuksiaan kotikaupungistaan.
Urheilu ja retkeily on tärkeää Riikka Ruokolaiselle, ja Hatlamminsuo on hänen lempipaikkansa kaikkina vuodenaikoina.
”Tykkään valtavasti kauniin rauhoittavasta suomaisemasta. Olen kantanut siellä molempia lapsia jo kantorepussa. Parin kilometrin pitkospuureitti on mukava lasten kanssa, ja usein paistamme laavulla eväitä.”
Toinen suosikkipaikka on Vahteriston luontopolku kangasmetsässä aivan keskustan tuntumassa.
”Siellä on ihania polkuja ja mahtavat juoksumaastot. Harrastan siellä polkujuoksua ja talvisin hiihtoa. Riksuun muutimme ensin juuri Vahteristoon, jossa kotimme oli ihan hiihtolatujen ja lenkkipolkujen äärellä. Oli ylellistä lähteä omalta takapihalta hiihtämään. Helsingistä ei olisi saanut mitään sen tyyppistä sillä hinnalla.”
Ruokolainen vinkkaa, että polkujuoksun harjoitteluun Riutta on paras mäkitreenipaikka, sillä vanhan laskettelukeskuksen rinne on sopivan jyrkkä ja vaativa. Myös rinteessä olevat 141 askelman kuntoportaat ovat hänelle mieluisat. Hyvänä kakkosena tulevat Urheilupuiston kuntoportaat.
Arki on sujuvaa
Saarijärveltä kotoisin oleva mutta pitkään Helsingissä asunut Ruokolainen muutti miehensä kanssa Riihimäelle lähes kahdeksan vuotta sitten. He kaipasivat lisää tilaa ja välimatkaa kiireiseen pääkaupunkiseutuun.
”Puolisoni Mikko sai täältä, entisestä kotikaupungistaan, töitä. Hänellä oli täällä perhe ja kavereita, ja minä pystyin kulkemaan Helsingissä töissä. Pikkukaupunkina Riihimäki on minulle sekä sopivan pieni että iso. Saarijärvi olisi liian pieni mutta Helsinki liian iso”, Ruokolainen nauraa.
Hän myöntää, että aikuisena ei löydä yhtä helposti ystäviä kuin nuorena. Työkavereistakaan ei ollut kotiutumiseen apua.
”Urheilun kautta tutustuin saman henkisiin ihmisiin, sillä pelasin hetken Panttereissa sählyä. Mutta vasta lasten
saamisen myötä aloin löytää täältä omia sosiaalisia suhteita. Ainon syntyessä vuonna 2021 menin joka ikiseen vauvakerhoon, ja niiden kautta tutustuin ihaniin äiteihin ja löysin sekä ystäviä että vertaistukea.”
Joulukuun alussa 2025 Ruokolainen alkoi työskennellä Poliisihallituksen arpajaishallinnon toimipisteessä Riksussa. Elämä tuntuu lähes liian helpolta, kun työpaikka on runsaan kilometrin päässä kotoa eikä aamuisin ole kiire junalle.
”Vien Ainon, 4, lähellä kotia olevaan Hirsimäen päiväkotiin ja Reinon, 2, mummolaan 500 metrin päähän. Isovanhemmat hoitivat Ainoakin kolmivuotiaaksi. He ovat korvaamaton osa arkeamme.”
Ruokolainen kiittää arjen sujuvuutta Riksussa. Joka paikkaan on enintään kymmenen minuutin matka ja kaikki julkiset palvelut neuvolasta hammashoitoon toimivat hyvin.
”Täällä ei pompotella luukulta toiselle, vaan aina löytyy oikea ihminen ratkaisemaan ongelmat. Olen tosi tyytyväinen Kanta-Hämeen hyvinvointialueeseen, varsinkin verrattuna siihen, mitä kuulen helsinkiläisiltä kavereilta.”
Kohtuuhintaisia harrastuksia
Perheen kasvaessa Ruokolaiset muuttivat pari vuotta sitten Hirsimäkeen 120-neliöiseen paritalon puolikkaaseen, jonka pienessä pihassa ei ole liikaa hoidettavaa. He ovat liikkuvaista sakkia ja paljon poissa kesällä. Viime kesäloman he viettivät matkailuautoillen Itä-Suomessa.
”Pihallamme ei ole trampoliinia, sillä ihan vieressä on juuri remontoitu upea Hirsimäen puisto, jossa on muun muassa vaijeriliuku ja maatrampoliini.”
Ruokolainen toteaa asumisen lisäksi harrastamisen olevan Riihimäellä edullisempaa kuin pääkaupunkiseudulla.
Lasten harrastusmaksut ovat hyvin kohtuullisia. Aino käy tanssitunnilla ja luistelukoulussa, joka maksaa 10 euroa kerralta. Uimahallissa ja maauimalassa perhe käy usein.
”Nautin valtavasti elämästä täällä, koska Riksussa on riittävästi kaikkea meille. Mutta toisaalta pääsemme nopeasti retkeilemään esimerkiksi kansallispuistoihin Liesjärvelle, Torronsuolle tai Evolle. Silloin tällöin käyn Helsingissä tapaamassa ystäviäni ja saatan jäädä yökyläänkin.”
Ruokolainen nauraa, että hän ei ole kulttuuri-ihminen, vaan valitsee mieluummiin rääkkitreenin crossfitissa.
”Valokuvaus erityisesti luonnossa on myös rakas harrastukseni.”
Teksti: Reija Ypyä
Riikka Ruokolainen on yksi kolmesta sosiaalisen median vaikuttajasta, jonka kanssa Riihimäen kaupunki on sopinut vuoden yhteistyöstä. Tavoitteena on tuoda esille kaupungissa asumisen arkea. Ruokolainen kirjoittaa elämästään Riihimäellä Instagramiin tilille @maailmanympari.
Julkaisu: 2026
Aihealueet: Riksuun rakastuneet ,
Avainsanat: Asuminen , Hyvinvointi , Lapsiperheet , Lapsiystävällinen kunta , Liikunta ja hyvinvointi , Puistot ja viheralueet ,
Kaikki artikkelit: Sinulle riksulainen