Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäellä tuli heti kotoisa olo

2.12.2022 2022 Riksuun rakastuneet Asuminen Lapsiperheet Perheet

Parrakkaalla miehellä on lippalakki päässä ja hymyilee. Keskellä on pieni naurava lapsi. Seuraavana on hymyilevä nainen, jolla on pipo päässä. Lapsi on sylissä keskellä ja mies ja nainen seisovat tiiviisti vierekkäin.
Kuva: Jenniina Nummela

Riksuun rakastuneet on juttusarja, jossa riihimäkeläiset kertovat ajatuksiaan kotikaupungistaan.

Kerrostaloasumiseen kyllästyneet Mikko ja Pauliina Saxlund etsivät pitkään kodikseen omakotitaloa, ja mieluisa löytyi vuosi sitten Riihimäen Kumelasta.

”Kun viime syksynä tulimme katsomaan taloa ja käännyimme Hiojankadulle, tuli jo hiekkatiestä kotoisa olo”, Pauliina Saxlund muistelee.

Mikko Saxlund kertoo heidän ihastuneen heti vuonna 1955 rakennettuun taloon, jossa oli terve tuoksu eikä mitään akuutteja remonttitarpeita. Keittiötä ei oltu modernisoitu liikaa, vaan siellä oli vanhan talon henki.

Talossa on 180 neliötä kolmessa kerroksessa. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, alakerrassa keittiö, olohuone ja makuuhuone. Kellarissa on sauna ja kätevä pyykinpesutila.

”Tämän kuntoinen ja näin isolla 2300 neliön tontilla oleva talo olisi entisellä asuinpaikalla Hyvinkäällä maksanut ainakin 50 000 euroa enemmän. Vaihdoimme öljylämmityksen maalämpöön ja alakerran vessaan tehtiin pieni pintaremontti”, Saxlundit toteavat.

Perheen sähkönkulutus on pieni, ja sähkösopimus tehtiin juuri ennen hinnan nousuja. Yläkerrassa on pidetään 15-17 asteen lämpöä, jossa on mukavan viileää nukkua. Alakerrassa on noin 19 asteen lämpö.

Sauna on talon sydän

”Käymme puilla lämpiävässä saunassamme joka päivä, joskus kahdestikin. Siellä on maailman parhaat löylyt, sillä ostimme kiukaan, jossa on 200 kiloa kiviä. Lauteet ovat elämää nähneet, ja uusin ne jossain vaiheessa. Omakotitalon autotallissa nikkaroidessa ei tarvitse miettiä, kuuluuko naapureille meteliä”, toteaa rakentelusta pitävä Mikko Saxlund.

Ensi kesänä rakennetaan myös terassi ja kesäkeittiö, jonne isäntä muuraa isältään saadun vanhan puuhellan tason. Myös talon peltikatto uusitaan lähivuosina.

Oman pihan ensimmäinen kesä meni seuratessa, mitä sieltä nousee. Pauliina Saxlundin mielestä on mukavaa, että pihalla on paljon valmiita kukkapenkkejä, esimerkiksi pioneja ja liljoja. Koko kesän kukki jossain. Pihalla on myös metsämansikoita, marjapensaita sekä paljon omena- ja luumupuita. Ensi kesänä hän opettelee kasvattamaan salaatteja ja yrttejä.

Perhe on paljon pihalla, jossa kaksivuotias tytär viihtyy kepeillä ja kivillä leikkien. Saxlundit kehuvat Hiojankatua vanhanaikaisen yhteisölliseksi tieksi, jossa kaikkia moikataan. Hauska sattuma on, että naapurissa asuu Pauliinan Oulussa asuvan isän vanha armeijakaveri.

Lapsiperheille paljon tarjontaa

Pauliina Saxlund on suuhygienistinä Riihimäen pääterveysaseman hammashoitolassa kolmena päivänä viikossa. Hän kehuu hyvää työporukkaa ja lyhyttä työmatkaa. Aviomiehen työmatka piteni vain 10 minuutilla Riksuun muuton myötä.

”Tytär on Uramon päiväkodissa kolmena päivänä viikossa. Siellä on hyvät tilat, ja he tekevät usein luontoretkiä, on jumppapäiviä sekä kädentaitopäiviä. Lapsemme tykkää päiväkodista tosi paljon”, Pauliina Saxlund kiittää.

Viikon äiti-tytärpäivinä he käyvät avoimessa päiväkodissa ja MLL:n perhekahvilassa Junailijankadun päiväkodin tiloissa.

”Riihimäellä on paljon kivoja leikkipuistoja. Käymme usein Lasitehtaan puistossa, ja mummin kanssa perheen pienin leikkii yleensä sairaalan lähellä Vehmaspuistossa.”

Pauliina Saxlund pyöräilee lapsen kanssa joka paikkaan. Uusin harrastus on naperoliikunta, ja lapsen kanssa käydään ahkerasti myös kirjaston satutunneilla.

Hyviä ilmaistapahtumia kaupungilla

Saxlundit kehuvat, että Riihimäen pieni, korttelimainen keskusta näyttää kaupungilta. Kaikki on lähellä.

”Olemme yllättyneitä siitä, miten joustavasti palvelut ovat täällä saatavilla. Neuvola- tai lääkäriajan saa helposti soittamalla. Jopa kaupassa tulee hyvälle tuulelle, sillä eilenkin Citymarketissa huomioimme, miten mukavaa ja asiakkaita huomioivaa henkilökuntaa siellä on”, he kiittelevät.

Kumpikin pohtii riihimäkeläistyneensä aika nopeasti. Kesällä he tutustuivat kotikaupunkiinsa käymällä paljon ilmaistapahtumissa: esimerkiksi Pride, taiteiden yö ja Graniitin aukion konsertit. He kehuvat myös vesitornin ravintolaa, maauimalaa ja Mokkasydän-kahvilan korvapuusteja.

Mikko Saxlund toteaa hyttikorttelin ja lasitehtaan alueen olevan kiinnostavia paikkoja. Hän kävi katsomassa lasinpuhalluksen työnäytöstä Suomen lasimuseolla.

”Riihimäellä on tosi aktiivinen annetaan-ryhmä Facebookissa. Ihmiset lahjoittavat siellä hyvää tavaraa ilmaiseksi. Niitä hakiessa tutustuu aina uusiin kulmiin kotikaupungissa”, Pauliina Saxlund sanoo.

Saxlundit

  • Pauliina Saxlund, 29, käy kolmesti viikossa kuntosalilla. Mikko Saxlund, 47, pyöräilee, käy salilla ja harrastaa boudoir- ja alastonkuvausta.
  • Pariskunta osallistui Discovery+ -kanavalla julkaistuun Sex Tape Suomi -ohjelmaan. He päästivät tv-kamerat makuuhuoneeseensa ja esiintyvät kahdessa jaksossa.
  • Perheeseen kuuluu kaksivuotias tytär ja Mikon kolme lasta hänen aikaisemmasta liitostaan.
  • Mikko on Hyvinkäällä betonitehtaalla töissä. Pauliina on suuhygienisti.

Reija Ypyä