Hyppää sisältöön
Lapsi uimarenkaan kanssa Riihimäen maauimalan altaassa

Suuri pikkukaupunki

Eksynyt-patsaalla pipot päässä ja maskit kasvoilla. Taustalla luontoa ja R-elementti.

Ajankohtaista tietoa koronasta, kuten rokotuksista ja testauksesta

Koronainfosivulta löydät ajankohtaisen tiedon siitä, miten Riihimäen kaupunki pyrkii omilla toimenpiteillään estämään koronaviruksen leviämisen.

Kolme lasta kiipeilee lehtipuissa.

Riihimäkeläiset lapset ja nuoret mukana strategiatyössä

Alle kouluikäiset lapset kertoivat ajatuksiaan siitä, millainen on kiva, turvallinen ja toiveiden mukainen päiväkoti, koulu ja asuinpaikka.

Kaksi tyttöä luistelee ulkojääradalla. Heillä on kypärät ja Nikkarien pelipaidat, käsissään jääkiekkomailat ja jaloissaan taitoluistimet.

Luis­te­lu­kent­tien jää­dyt­tä­mi­nen Rii­hi­mäel­lä aloi­tet­tu

Riihimäellä on aloitettu ulkoluisteluratojen jäädyttäminen. Kaupungilla on lukuisia ulkoluistelukenttiä, ja valaistua latuakin löytyy 25 kilometrin verran.

Piparitaikinasta tehty lasimuseorakennus, jonka seinät ovat valkoiset ja koristeelliset. Rakennuksen edustalla koristeena suojeluskummajaisia.

Leivo, osallistu ja voita - Suuri piparikilpailu käynnistyi jälleen

Suuri piparikilpailu on jälleen käynnissä. Tämän vuoden piparikilpailun aiheena on Riihimäen kaupungin tunnuksesta tuttu R-kirjain. Kilpailu on kaikille avoin.

Ajankohtaista

Eksynyt-patsas lähikuvassa. Patsaan hahmoilla siniset maskit.
3.12.2021 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Korona Yli 50 hengen yleisötilaisuuksia voi pitää sisätiloissa vain koronapassilla

Rii­hi­mäen ta­pah­tu­ma­ka­len­te­ri

Tapahtumakalenterin tiedot päivittyvät sivustolle tapahtumakalenteri HämeEvents-portaalin kautta. Voit tutustua kaikkiin Riihimäen tapahtumiin tapahtumakalenterin verkkosivuilla.

29.10.2021 - 31.12.2021

EMPIRIA – Kirsti Taiviola

Empiria-näyttely esittelee Kirsti Taiviolan työtä lasin ja valon parissa ja juhlistaa samalla hänen 20-vuotista uraansa lasialalla.

Sijainti: Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23, Riihimäki

Hinta: 9/5/4

29.10.2021 - 31.12.2021

ASTEITA - suomalainen lasialan koulutus

Lasialan opiskelijoiden rakentama sekä Suomen lasimuseon kuratoima näyttely.

Sijainti: Suomen lasimuseo, Tehtaankatu 23, Riihimäki

Hinta: 9/5/4

27.11.2021 - 21.12.2021

Joulupuoti

Myynnissä käsin tehtyjä neuleita, kortteja, koristeita ja vaatteita yms. Tuotto lyhentämättömänä lähetystyölle ja Yhteisvastuukeräykselle!

Sijainti: Hämeenkatu 34, Riihimäki