Monitieteinen tutkijaryhmä Helsingin yliopistolta kutsuu Riihimäen, Hausjärven ja Lopen asukkaat osallistumaan kyselyyn. Kyselyssä kartoitetaan ulkoilutottumuksia ja kokemuksia luontoympäristöistä. Ulkoilua voivat olla esimeriksi arkiliikunta, lemmikin ulkoilutus, kuntoilu, pihatyöt, oleskelu, marjastus, kalastus, metsästys, retkeily, uinti tai maisemien katselu. Tavoitteena on tuottaa uutta tietoa siitä, miten paikalliset luontoympäristöt vaikuttavat hyvinvointiin.
Vastaa kyselyyn tästä (linkki aukeaa Maptionnaire-alustalle).
”Ihmisten kokemukset ja arjen luontopaikkojen ominaisuudet ovat kiinnostuksemme kohteena”, kertoo Helsingin yliopiston projektitutkija Hilla Saksman.
”Riihimäen kaupunki lähti kyselyyn mukaan, jotta saamme uutta tietoa siitä, miten kaupungin luontoympäristöt kuten puistot, metsät, suot, niityt ja polut vaikuttavat asukkaiden hyvinvointiin ja millaisina luontokohteemme koetaan”, kertoo kaupungin vt. ympäristöjohtaja Jenni Lehtonen.
Kyselyyn vastaaminen vie noin vartin
Ulkoilutottumusten ja tärkeiden luontopaikkojen merkitsemisen lisäksi kyselyssä on muutamia mielipideväittämiä ja taustatietokysymyksiä. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 15 minuuttia ja onnistuu älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, ja tulokset raportoidaan niin, ettei yksittäisiä vastaajia tai luontopaikkoja voida tunnistaa.
“Tämän kyselyn avulla saamme arvokasta tietoa suoraan asukkailta. Jokainen vastaus auttaa meitä ymmärtämään, missä ja miten asukkaat kokevat luontoympäristöjen hyvinvointivaikutuksia,” toteaa hankkeen vastuututkija Anna-Kaisa Kosenius. Kysely on osa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -tutkimushanketta.
Vastaamisen jälkeen vastaaja voi halutessaan osallistua arvontaan, jossa jaetaan viisi 20 euron lahjakorttia vastaajan valitsemaan päivittäistavarakauppaan. Arvontaan osallistutaan jättämällä yhteystiedot erilliselle lomakkeelle.
Hankkeen toteuttajat
Luontokokemuskysely toteutetaan yhtenä osana Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -tutkimushanketta. Hankkeessa laaditaan myös Metsäterveyslaskuria. Hankkeen toteuttavat Sosped Keskus Oy, Avoin ry, Luontoliitto, Luonnonvarakeskus, Helsingin yliopisto ja Jyväskylän yliopisto. Mukana yhteistyössä ovat myös Suomen Partiolaiset ja Suomen Latu. Hanke tuo esiin metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle. Tutkimushankkeen rahoittaja on Koneen säätiön Metsän puolella -aloite.