Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Uimahallin ulkoallas toistaiseksi poissa käytöstä turvallisuussyistä

30.1.2026 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Liikunta

Ulkoallas on toistaiseksi pois käytöstä turvallisuussyistä. Pakkasella altaasta nouseva vesihöyry muodostaa niin tiheän sumun, että altaan valvominen reunalta tai kameravalvonnan avulla ei ole mahdollista. Altaan pohjaan ei voida nähdä, eikä sumun keskeltä pystytä erottamaan asiakkaita riittävästi.
Pakkasolosuhteissa allastilan lattia ja kulkuväylät jäätyvät sulana pidosta huolimatta, kun altaasta roiskuva vesi jäätyy pinnoille. Vaikka kulkuväylillä käytettäisiin lämmitettyjä mattoja, ne eivät poista vesihöyryn aiheuttamaa näkyvyys- ja turvallisuusriskiä.
Asiakasturvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää, ja tästä syystä ulkoallas pidetään suljettuna, kunnes olosuhteet sallivat sen turvallisen käytön.
Ongelmiin pyritään löytämään ratkaisu yhdessä suunnittelijoiden kanssa.

Uimahallin ulkoaltaasta nouse vesihöyryä ilmaan.
Kuva: Anna-Maija Peltola