Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Tiilikadun yhteisöllinen katutaideteos valmistui

6.7.2021 Tiedotteet

Yhteisöllinen katutaideprojekti Tiilikadun kuntoutumisyksikössä on saatu päätökseen. Projektin tavoitteena oli osallistaa asumispalvelun asiakkaita luomaan viihtyisyyttä omaan elinympäristöönsä katutaiteen keinoin.

Kuntoutumisyksikön asukkaat ovat ideoineet ja toteuttaneet katutaideteoksen yhdessä graffitimaalari Pete Hende Niemisen kanssa. Maaliskuussa projektin ensimmäisessä vaiheessa asukkaat maalasivat omaan elämänpolkuun liittyviä sanoja levyille. Eriväriset levyt kiinnitettiin sisäänkäynnin edustalle betonimuuriin.

Sanoista tärkeitä olivat muun muassa yhteisöllisyys, terveys, rohkeus, vahvuus, lämpö, tyyneys, hyvinvointi ja luonto. Seuraavassa vaiheessa näistä teemoista keskusteltiin uudelleen ja niistä nostettiin esiin yhteisesti ymmärrettyjä symboleita, jotka kuvitettiin muurin pihanpuoleiseen osaan.

Asukkailla oli mahdollisuus osallistua muurin maalaamiseen eri tekniikoilla. Jos kuvallinen ilmaisu ei ollut ominta osaamista, niin mukana yhteisessä projektissa voi olla keskustelun tai musiikin kautta. Muurin kuvitus muodostaa yhteisöllisen tarinan, johon jokainen on voinut omalta osaltaan vaikuttaa.

“Maalaukseen on ikuistettu asiakkaillemme tärkeitä asioita. Projekti on tuonut heille iloa, kuulluksi tulemisen ja onnistumisen kokemuksia sekä samalla lisännyt pihapiirin viihtyisyyttä”, kertoo Tiilikadun yksikön vs. palveluvastaava Pauliina Siik Riihimäen kaupungilta.

Projekti toteutettiin osana Riihimäen osallistuvan budjetoinnin hankkeita. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.

Lue myös:
Tiilikadulla syntyy yhteisöllistä katutaidetta (julkaistu 2.3.2021)

Lisätietoja:
Graffititaiteilija Pete Nieminen, p. 044 545 7939
Vs. palveluvastaava Pauliina Siik, p. 050 564 7880
Vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén, p. 040 3304701