Kulttuuri

Tiilikadulla syntyy yhteisöllistä katutaidetta

Tiilikadun kuntoutumisyksikössä alkaa yhteisöllinen katutaideprojekti. Projektin tavoitteena on osallistaa asumispalvelun asiakkaita luomaan viihtyisyyttä omaan elinympäristöön katutaiteen keinoin. Tarkoituksena on, että asukkaat ideoivat ja maalaavat yhtenäisen teoksen kuntoutusyksikön rakennusta ympäröivään betonimuuriin. Maalauksen ohjaajaksi on saatu Pete Hende Nieminen, joka on itsekin ansioitunut graffitimaalari.

”On aina hienoa päästä kaunistamaan ympäristöä yhdessä eri-ikäisten kaupunkilaisten kanssa. Tässä työpajassa syntyy katutaidetta Tiilikadun asukkaiden omia ajatuksia tulkiten”, Nieminen toteaa.

Yhteisöllinen katutaideprojekti sai alkunsa vuoden 2020 osallistuvassa budjetoinnissa, jossa se ideoitiin ja äänestettiin toteutettavaksi. Toteutus siirtyi koronarajoitteiden vuoksi vuodella eteenpäin ja nyt maalausideaa on muokattu pienryhmälle soveltuvaksi. Maalausprojektia on suunniteltu yhdessä idean ehdottajan, kaupungin sosiaali- ja kulttuuripalveluiden ja tilakeskuksen kanssa.

”Tämä projekti on asiakkaillemme hieno mahdollisuus päästä toteuttamaan itseään ja tulla yhdessä nähdyksi ja kuulluksi. Se on tärkeää erityisesti onnistumisen kokemuksen ja itseensä uskomisen takia. Yksikkömme yhtenä kantavana voimana on yhteisöllisyys, jota juuri tällainen tekeminen vahvistaa”, vs. palveluvastaava Pauliina Siik sanoo.

Pete Niemisen suunnitteleman teoskonseptin kantavana ajatuksena on positiivisessa ja rohkaisevassa hengessä auttaa osallistujia ilmaisemaan itseään. Maaliskuun alussa, ensimmäisessä työpajassa kuntoutusyksikön asukkaat pohtivat asioita, tunnelmia, muistoja ja sanoja, jotka kuvaavat omaa elämänpolkua. Sanat maalataan eri väreillä alumiinilevyille, jotka kiinnitetään myöhemmin muuriin pääsisäänkäynnin edustalle.

”Olen kuullut vuosien varrella asiakkailtamme mielettömiä tarinoita elämästä. Toivon, että niistä kokemuksista saadaan ikuistettua teokseen edes pieni osa kertomaan sitä elettyä elämää”, Pauliina Siik kertoo.

Seuraavassa työpajassa keväällä työryhmä pääsee ulos maalaamaan muurin pihanpuoleista osaa. Silloin ensimmäisessä pajassa ideoidut sanat ja teemat kuvitetaan harmaaseen muuriin rajattuihin ikkunoihin. Niemisen visiossa ”katsoja näkee ikään kuin muurin läpi, mitä asukkaat haluavat kertoa”.

Osallisuus on yksi Riihimäen strategian keskeisistä teemoista. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat pääsevät päättämään siitä, miten kaupungin julkisia varoja käytetään. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.

Lisätietoja:

Graffititaiteilija Pete Nieminen p. 044 545 7939

Vs. palveluvastaava Pauliina Siik p. 050 564 7880

Vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén p. 040 330 4701



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.