Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Tekninen lautakunta hyväksyi Haapahuhdan koulun ja Mäkikujan perhekeskuksen myynnin

25.2.2026 Tiedotteet Asu ja rakenna Työskentele ja yritä Päätöksenteko Tekninen toimiala

Vaaleankeltainen koulurakennus kesällä kuvattuna
Kuva: Jenniina Nummela

Haapahuhdan koulun, sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevan asuinrakennuksen ja 1,6 hehtaarin kokoisen piha-alueen myyntihinta on 160 000 euroa. Ostaja jatkaa kiinteistössä vuokraustoimintaa Kanta-Hämeen hyvinvointialueen eli Oma Hämeen sekä muiden vuokralaisten kanssa. Hyvinvointialue järjestää tiloissa tällä hetkellä vammaispalvelujen työ- ja päivätoimintaa.

Mäkikujan perhekeskus -nimisen rakennuksen kaupunki myy hyvinvointialueella rakennuksen tarkistetun laskennallisen poistamattoman tasearvon mukaisesti. Laskennallinen tasearvo oli viime vuoden lopussa noin 1,2 miljoonaa euroa.

Kaupan edellytyksenä on, että hyvinvointialue vuokraa tontin kaupungilta 30 vuodeksi. Tonttivuokra olisi 37 100 euroa vuodessa. Elinvoimalautakunta päättää vuokrauksesta torstaina 26. helmikuuta 2026.

Tekninen lautakunta on käsitellyt jo aiemmin Haapahuhdan koulun ja asuinrakennuksen ja Mäkikujan perhekeskuksen kiinteistöjen kauppoja. Aiemmin lautakunta on hylännyt korkeimmat Haapahuhdan koulusta jätetyt tarjoukset. Aiemmin lautakunta valtuutti käymään Mäkikujan perhekeskuksen myynnistä neuvotteluja ja tuomaan neuvottelutuloksen päätettäväksi myöhemmin.

Lisätietoja

Teknisen lautakunnan esityslista 25. marraskuuta 2025 (kunta2.riihimaki.fi).

Lue aiempi uutinen (26. marraskuuta 2025): Tekninen lautakunta päätti kahden asumisyksikön myynnistä.

Lue aiempi uutinen (16. heinäkuuta 2025): Riihimäen sote-kiinteistöt myydään huutokaupassa.

Lue aiempi uutinen (20. toukokuuta 2024): Kaupunginhallitus hyväksyi vakaan talouden ohjelman eikä muuttanut Haapahuhdan koulun myyntipäätöstä

Lue aiempi uutinen (20. helmikuuta 2024): Haapahuhdan koulu ja asuinrakennus myynnissä.

Yhteystiedot