Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Talousvesi keitettävä Ryttylän taajaman alueella, Apiliston vesihuoltoyhtymän alueella sekä Rauhanmaan, Riinanpolun ja Suosillantien vesiosuuskuntien alueilla

12.9.2025 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Ympäristöterveydenhuolto

Varotoimenpiteenä talousvesi on keitettävä Hausjärven Ryttylän taajamassa sekä Ryttylän vesiosuuskuntien alueella. Juomavedessä voi olla tautia aiheuttavia mikrobeja, sillä keskiviikkona 10. syyskuuta 2025 vesitornilta otetussa vesinäytteessä on havaittu suolistoperäisiä enterokokkibakteereja. Bakteerin esiintyminen vedessä on merkki ulosteperäisestä saastumisesta. Vedenottamolta ja verkostosta otetuissa näytteissä ei havaittu saastumiseen viittavia bakteereja.

Kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä vähintään viiden (5) minuutin ajan Ryttylän taajaman alueella, Apiliston vesihuoltoyhtymän alueella sekä Rauhanmaan, Riinanpolun ja Suosillantien vesiosuuskuntien alueilla. Vesi on juomakelpoista jäähdyttyään. Keittämätöntä vettä voi käyttää peseytymiseen, jos siinä ei ole poikkeavaa väriä tai hajua. Astiat voi pestä keittämättömällä vedellä, mutta ne on pesemisen jälkeen kuivattava huolellisesti.

Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi.

Riihimäen vesi on tiedottanut asukkaita tekstiviestitse. Jos et ole saanut viestiä, voit tarkistaa Riihimäen veden verkkosivuilta ohjeet, miten tilata ilmoitus häiriötilanteista.

Riihimäen Vesi vastaa vesihuollon operoinnista Hausjärven kunnan alueella. Riihimäen Vesi, Hausjärven kunta sekä Etelä-Hämeen ympäristöterveys ovat yhdessä aloittaneet toimenpiteet tilanteen kartoittamiseksi ja ympäristöterveys hakee tänään lisää näytteitä.

Uusi tiedote annetaan viimeistään maanantaina 15. syyskuuta.

Mikä on Etelä-Hämeen ympäristöterveys?

Etelä-Hämeen ympäristöterveyden tehtävänä on varmistaa asukkaille terveellinen elinympäristö ja turvalliset elintarvikkeet. Etelä-Hämeen ympäristöterveydenhuollon toimialueeseen kuuluvat Forssa, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela ja Ypäjä.

Riihimäen kaupunki on Etelä-Hämeen ympäristöterveydenhuollon vastuukunta.

Etelä-Hämeen ympäristöterveyden ja Riihimäen Veden yhteyshenkilöiden lisäksi lisätietoja antavat Riihimäen Vesi (päivystys), puh. 040 330 4969 ja Hausjärven kunnan rakennuttajainsinööri Juha Lumppio, puh. 019 758 6814.

Yhteystiedot

Laine Johanna

Riihimäen toimipiste. Terveydensuojelulain mukainen valvonta