Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Sinustako kesäyrittäjä? 18–20-vuotiaat riihimäkeläiset saavat nyt tukea kesäyrittäjyyteen

7.4.2026 Tiedotteet Työskentele ja yritä Työllisyys Elinvoima Työllisyyspalvelut Yrittäminen

Neljä nuorta hyppäämässä ilmaan yhtä aikaa selin rivissä.
Kuva: Pixabay

Riihimäen kaupunki tarjoaa ensimmäistä kertaa tukea 18–20-vuotiaille nuorille, jotka haluavat kokeilla kesällä yrittäjyyttä. Pilotoinnissa ovat mukana kaupungin työllisyyspalvelut sekä asiantuntijat Riihimäen Tilat ja kehitys Oy:stä ja Etelä-Hämeen työllisyysalueelta. Nuori saa asiantuntijoilta tukea liikeidealleen ja yrittämiseen läpi kesän.

Kesäyrittäjälle maksetaan 500 euroa tukea. Kesäyrittäjätuki maksetaan kahdessa erässä, 200 euroa toiminnan aloituksessa ja 300 euroa kesäyrittäjyyden päätyttyä. Yrittämisen kesto on vähintään neljä viikkoa.

”Yleinen työllisyystilanne on hankala ja kun nuorten kesätyömahdollisuuksien puute on ilmeinen, tänä vuonna halusimme pilotoida myös paljon pyydetyllä kesäyrittäjyysteemalla. Yrittäjyyden edistäminen on kunnalle keskeinen elinvoimatoimi ja haluamme antaa sille sekä toiminnallista että taloudellista tukea”, kertoo kaupungin työllisyysasiantuntija Mika Ågren.

Yrittäjänä voi esimerkiksi myydä tekemiään tuotteita tai tuottaa palvelua. Kesäyrityksen voi perustaa joko yksin tai kaverin kanssa. Tuki maksetaan kuitenkin yrityskohtaisesti, vaikka yrityksessä olisi useampi kesäyrittäjä.

Kesäyrittäjä ei ole työsuhteessa kaupunkiin, vaan toimii itsenäisenä yrittäjänä ja tuen ansiot, jotka liiketoiminnassa syntyvät, ovat tavanomaisesta yrittäjätuloa.

Kaupunki etsii 3–5 riihimäkeläistä innokasta kesäyrittäjää. Haku aukeaa 22. huhtikuuta 2026. Sitä ennen tulee osallistua infoon torstaina 9.4. (Riihimäki Business Park), keskiviikkona 15.4. (Teams) tai tiistaina 21.4. (Riihimäki Business Park). Infossa saat yrittämiseen ja mukaan hakemiseen tarvittavaa lisätietoa. Ilmoittaudu infoon sähköpostilla osoitteeseen tyollisyyspalvelut@riihimaki.fi tai soita tai laita tekstiviestiä työllisyysasiantuntija Mika Ågrenille, puh. 050 464 4837.

Lisätietoja kaupungin Kesätyöt-sivulta

Yhteystiedot

Ågren Mika

Työnantajien ja työnhakijoiden tuki- ja valmennuspalvelut yrityksissä ja yhdistyksissä. Kaupungin Kesäyrittäjä 2026 - pilotti