Holopainen Minna
Valvontaeläinlääkäri
Elinvoiman toimiala, ympäristöterveys
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Jokakeväinen siipikarjan ja muiden kesylintujen ulkonapitokielto on voimassa 8.2.-31.5. Tänä ajankohtana linnut on pidettävä joko kokonaan sisätiloissa tai aitauksessa, joka on aidattu ja katettu silmäkooltaan riittävän tiheällä verkolla (silmäkoko enintään 25 mm) tai vastaavalla tavalla.
Jos linnuilla on pääsy edellä kuvattuun aitaukseen, on asiasta tehtävä ilmoitus kunnaneläinlääkärille. Ilmoituksen Etelä-Hämeen ympäristöterveyden alueen pitopaikoista voi tehdä osoitteeseen elainsuojelu@riihimaki.fi . Ilmoituksesta on käytävä ilmi ainakin lintulaji, lintujen lukumäärä ja miten suojaaminen luonnonvaraisilta linnuilta toteutetaan ulkotarhassa. Muistathan myös varmistua siitä, että siipikarjan pitopaikkasi on lisätty eläinten pitopaikkarekisteriin.
Ulkonapitokiellolla pyritään estämään tarttuvien eläintautien, erityisesti korkeapatogeenisen eli korkeaa kuolleisuutta linnuille aiheuttavan lintuinfluenssan leviämistä muuttoaikaan luonnonlinnuista kesylintuihin. Tällä hetkellä Euroopassa esiintyy laajasti korkeapatogeenisia lintuinfluenssakantoja.
Jos siipikarjassa tai muissa kesylinnuissa havaitaan lintuinfluenssaan viittaavia oireita, kuten epänormaalia kuolleisuutta tai muutoksia tuotannossa, tulee asiasta ilmoittaa kunnaneläinlääkärille.
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Hämeen ympäristöterveyden tehtävänä on varmistaa asukkaille terveellinen elinympäristö ja turvalliset elintarvikkeet. Etelä-Hämeen ympäristöterveydenhuollon toimialueeseen kuuluvat Forssa, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela ja Ypäjä.
Riihimäen kaupunki on Etelä-Hämeen ympäristöterveydenhuollon vastuukunta.
Valvontaeläinlääkäri
Elinvoiman toimiala, ympäristöterveys
Valvontaeläinlääkäri
Elinvoiman toimiala, ympäristöterveys
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Avainsanat: Ympäristö ja luonto , Eläinlääkintä , Ympäristöterveydenhuolto ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista