Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen kotipihakilpailun voittajat palkittiin

9.9.2022 Tiedotteet Koe ja näe Kotipihakilpailu

Voittajapihan kukkaistutukset. Viherpensaita ja valkoisia, pinkkejä ja punaisia kukkia.

Riihimäen kotipihakilpailun voittajat palkittiin Taiteiden yönä Riihimäen kaupunginmuseossa 9. syyskuuta. Kilpailuun oli ilmoittautunut 11 pihaa Kaunein kotipiha -sarjaan ja kaksi pihaa toista kertaa järjestettyyn Ekopiha-sarjaan.

”Pihatoimikunnalla oli suuri ilo ja kunnia päästä jälleen kiertämään upeita riihimäkeläisiä pihoja”, toimikunnan puheenjohtaja ja kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman kertoo.

”Kaikki kilpailuun osallistuneet pihat olivat rakkaudella tehtyjä ja huolella hoidettuja”.

Perinteisen Kaunein kotipiha 2022 -sarjan arvostelussa päähuomio kiinnittyi pihan viihtyisyyden ja tilajaon lisäksi huoliteltuun kadunvarsinäkymään ja tontin liittymiseen lähiympäristöön. Voittajapihaa tuomaristo luonnehti yksimielisesti:

”Aivan ihana. Vanha piha on tilallisesti toimiva ja monipuolinen, ja se sisältää yllätyksiä ja kauniita yksityiskohtia. Piha on upeasti hoidettu tarkalla mutta rennolla otteella.”

Riihimäen Ekopiha 2022 -sarjassa haluttiin nostaa esiin pihanhoidon mahdollisuuksia parantaa ympäristön laatua.

”Erityisesti tiivistyvässä kaupunkirakenteessa on tärkeää, että pientaloalueiden luonnonmukaisuus säilyy ja hulevesiä hallitaan paikallisesti. Ekologisesti kestävä kotipiha edistää kestävän ympäristön toteutumista”, Päivi Sundman sanoo.

Sarjassa haettiin pihaa, jossa on huomioitu esimerkiksi luonnon monimuotoisuus ylläpitämällä ketoa tai niittyä, hyödyntämällä hulevesiä tai kierrättämällä biojäte puutarhan kasveille. Ekopihojen arvosteluperusteita olivat monimuotoisuuden lisääminen vieraslajit huomioiden, hulevesien hyödyntäminen sekä ekologisuuden yhdistäminen esteettisyyteen.

”Mukavasti näitä asioita olikin huomioitu molempien sarjojen kilpailupihoissa. Esimerkiksi hulevesiä kerättiin useammassakin pihassa, ja hyödynnettiin ne sitten pihan kasteluun. Pörriäisille puolestaan löytyi ruokaa monipuolisista kukkaistutuksista”, Sundman kertoo.

Riihimäen kotipihakilpailu on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä pihakilpailuista. Ensimmäinen järjestettiin vuonna 1935 ja vuodesta 1959 alkaen kilpailu on järjestetty säännöllisesti. Nykyään kilpailu järjestetään kahden vuoden välein.

Palkitut pihat:

Kaunein kotipiha-sarja

1. palkinto Heinonpolku 7, Päivi Soljamo
2. palkinto Mustikkakaari 19, Tea ja Mika Hansson
3. palkinto Upokkaantie 22, Tarja ja Juhani Pullinen

Kotipihatoimikunnan kiertopalkinto, Eemelinpolku 5, Elena ja Markku Pekonen

Riihimäki-seuran kiertopalkinto, Heinonpolku 7, Päivi Soljamo

Riihimäen pienkiinteistöyhdistyksen kiertopalkinto, Nevantie 15, Nina ja Markku Hirvelä

Kunniakirja, Leskenpolku 3, Veli-Matti Kuparinen

Kunniakirja, Jupiterinkatu 1 ja Uranuksenkatu 3 pihatoimikunta

 

Ekopiha-sarja

Ekopiha-sarjassa ei jaeta ensimmäistä palkintoa.

2. palkinto, Kumelantie 14, Aila Hapulahti

Kunniakirja, Patastenmäentie 28, Hanna Riskumäki

 

Pihatoimikunnan kokoonpano vuonna 2022
Päivi Sundman, puheenjohtaja
Tarja Kantola, sihteeri
Auli Hirvonen, Riihimäen ProAgria Etelä-Suomi
Terttu Arminen, Riihimäen pienkiinteistöyhdistys ry
Ritva Pahkala, Riihimäki-Seura ry
Ritva Antila, Riihimäen Martat ry

Kuva: Heinonpolku 7, kuvaaja Auli Hirvonen