Pohjanvuori Maria
Tietohallintopäällikkö
Hallinto- ja konserni -toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Kaupungin perustietotekniikan palveluiden toimittajaksi on valittu Enfo Oy. Riihimäen kaupunginhallitus päätti hankinnasta kokouksessaan maanantaina 23. helmikuuta 2026. Tarjouskilpailussa jätettiin kolme tarjousta, joista valituksi tullut Enfo oli kokonaistaloudellisesti edullisin. Kokonaistaloudellisuuden perusteena käytettiin parasta hinta–laatu-suhdetta.
Päätöksen myötä valmistui noin vuoden mittainen laaja ja taloudellisesti merkittävä määrittely- ja kilpailutusprojekti. Hankinta on toteutettu avoimella menettelyllä. Sopimuskumppanin kanssa solmittavan puitejärjestelyn pituus on seitsemän vuotta ja varsinainen palvelusopimus on alkuvaiheessa kolmen vuoden mittainen. Sopimus nykyisen palveluntuottajan Tiera Oy:n kanssa päättyy 30. kesäkuuta 2026 ja palvelujen siirto Enfolle aloitetaan vaiheittain sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Kilpailutetut ICT-palvelut tulevat käyttöön Riihimäen kaupungilla ja sen tytäryhtiöissä Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:ssä (RTOY) ja Riihimäen Kotikulma Oy:ssä. Muutos vaikuttaa yhteensä noin 1 180 kaupungin käyttäjään ja 3 000 koululaiseen ja opiskelijaan.
”Hankinnan yhteydessä selvitettiin poikkeuksellisen kattavasti kaupungin ICT-palveluiden nykytila ja kehitystarpeet. Kilpailutuksella haluttiin parantaa erityisesti käyttäjätyytyväisyyttä ja tietohallinnon näkyvyyttä tekniseen ympäristöön ja palvelutuotantoon. Olen luottavainen, että saamme hankinnan myötä joustavat ja kustannustehokkaat ict-palvelut kaupungin työntekijöille”, talousjohtaja Pekka Karvonen sanoo.
Hankinnan kohteena olivat työntekijöiden käyttäjätukipalvelut, päätelaitteiden elinkaaresta huolehtiminen, palvelinten käyttö- ja kapasiteettipalvelut, pilvipalvelut, palveluiden käyttöönotto ja täydentävät asiantuntijapalvelut. Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo ylittää hankintalain mukaisen EU-kynnysarvon. Puitejärjestelyn arvonlisäveroton enimmäisarvo sopimuskaudella on 24 miljoonaa euroa. Enimmäisarvo edustaa hankintalain mukaista enimmäiskattoa puitejärjestelyn kokonaisarvolle sen voimassaoloaikana.
Uusi sopimus sisältää samat palvelukokonaisuudet kuin vanha, mutta tarkennetuin vaatimuksin, ehdoin ja kaupungin omin painotuksin.
“Olemme todella ylpeitä ja innoissamme päästessämme aloittamaan yhteistyön Riihimäen kaupungin kanssa ICT-palveluiden tuottamisessa. On hienoa lähteä rakentamaan yhdessä uutta tulevaisuutta kumppanimallilla, jossa jaamme yhteiset tavoitteet: toimivat perustietotekniikkapalvelut ja käyttäjälähtöinen tukipalvelu. ICT-palvelut tulevat muuttumaan paljon sopimuskauden aikana ja haluamme alusta lähtien näyttäytyä Riihimäen luotettuna ja ympäristöä jatkuvasti kehittävänä kumppanina”, palveluliiketoiminnasta vastaava Juha Kukka Enfosta sanoo.
Tietohallintopäällikkö
Hallinto- ja konserni -toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Työskentele ja yritä , Vaikuta ja tutustu ,
Avainsanat: Kaupunginhallitus , ICT , Päätöksenteko ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista