Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäellä voi osallistua kotona etäohjattuihin ryhmätuokioihin

14.12.2021 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Asuminen Liikunta

Talvikuukausien toimettomuutta ja koronan tuomaa yksinäisyyttä vastaan voi taistella nykyteknologian avulla. Riihimäellä järjestetään etäohjattua seniori-ikäisille suunnattua ryhmätoimintaa, johon voi helposti osallistua kotonaan. Mukaan pääsee näpäyttämällä linkkiä älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella. Digilaitteen käyttöön ja etäryhmään liittymiseen on saatavilla myös opastusta.

Virkistävä Etätuolijumppa kutsuu mukaan aina keskiviikkoisin klo 15–15.45. Tuolijumppa on sopivaa liikuntaa kaikenkuntoisille osallistujille, sillä harjoitusten vaativuutta voi lisätä omaan tahtiin. Etätuolijumpassa ruudulla näkyy vain ohjaaja, joten toisille “esiintymistä” ei tarvitse pelätä. Vetäjinä vierailevat liikunnanohjaajat liikunta- ja hyvinvointikeskukselta sekä Kotokartanosäätiöltä.

Etäjuttutuokiot tarjoavat piristystä arkeen ja toivottavat tervetulleeksi arkiperjantaisin klo 13–14. Juttutuokioissa vaihdetaan kuulumisia, jutellaan ilot ja surut ja pohditaan porukalla päivänpolttavat aiheet. Toiveiden mukaisesti järjestetään myös ohjattua ohjelmaa.

Molemmat etätuokiot ovat kaikille avoimia sekä maksuttomia ja niiden on suunniteltu jatkuvan keväälle asti. Etätoimintaa järjestävät yhteistyössä Riihimäen kaupunki ja Kotokartanosäätiö.

Liittymislinkki  ja lisätiedot löytyvät myös kaupungin avoimen senioritoiminnan sivuilta tai voit pyytää sen Tiina Leiskamolta.