Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Rakkausfestivaali Lempi tähtää myös Riihimäen asukasluvun kasvuun

9.8.2022 Tiedotteet Koe ja näe Elä ja voi hyvin Asukasluku Kulttuuri Museot Osallisuus Tapahtumat

Riihimäen kaupungin tavoitteena on olla vuoteen 2035 mennessä aurinkokunnan kaunein ja rohkein kunta. Rakkausfestivaali Lempi on vahvasti mukana tuomassa uudenlaista Riihimäkeä maailman kartalle.

”Lempi on ajankohtainen festivaali, maailma tarvitsee nyt rakkautta ja lämpöä. Riihimäen kaupunki ja tapahtuman kaikki yhteistyökumppanit luovat lemmekkäitä puitteita yhteisöllisyydelle ja kohtaamisille. Tavoitteenamme on pariuttaa ja juurruttaa uusia ihmisiä Riihimäelle ja saada asukasluku nousuun”, kertoo vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén.

Kaksi kättää pitää kiinni rypälenipusta. Alakulmassa teksti Lempi rakkausfestivaalit.

Lempi-festareilta löytyy varmasti kaikille jotain. Perjantaina voi osallistua paritanssinopetukseen ja jatkaa rusettitansseissa tanssiorkesteri Werannan tahdissa. Ennen tansseja Amorit jakavat rusetteja, joiden avulla löytyy tanssiin halukas pari ja ehkäpä uusi tuttavuus syksyä lämmittämään. Illalla nähdään myös Johanna Tohnin räväkkä stand up -show keski-ikäisten seksitreffeistä sekä Kuninkaallisen nukketeatterin Yksiö-musiikkikomedia sinkkumiehen elämättömästä elämästä.

Lauantain päiväohjelmassa Granitilla on kuumia tansseja ja deittivinkkejä sekä rohkeiden sinkkujen leikkimielinen seuranhakuvisailu. Iltaohjelmassa on tarjolla maksuttomat superkeikat, joissa esiintyy Jani Forsman & Sleepwalkers sekä Erin Anna mun rakastaa -kiertueellaan. Amorit jakavat tarroja, joilla voi halutessaan ilmaista parisuhdestatuksensa ja heittäytyä juttusille kanssakulkijoiden kanssa.  Parhaimmillaan tapahtumasta tarttuu mukaan uusi parisuhde tai pari suhdetta.

Kun koko viikonloppu on juhlittu festarihumussa, uitu romanttisesti maauimalassa, katsottu eroottisia elokuvia ja nautittu ravintoloiden tarjonnasta, on sunnuntaina hyvä hengähtää kaupunginmuseon pihan Rakkauspuistossa.

Sunnuntaina on tarjolla maksuttomia luentoja mm. parisuhdeasiantuntija Pauliina Flangilta ja onnellisuusprofessorina tunnetulta Markku Ojaselta. Lavaohjelmassa on myös luennot rakkauden ja yltäkylläisyyden jumalattaresta ja lähiluonnon rakkausrohdoista, runoesityksiä sekä yhteismeditaatioita. Jurtasta löytyy äänimaljahoitoja, meditaatioita ja kirjoitustyöpajaa. Museon pihapiirissä myös pop up -kahviloita, hiljaisten hoitojen alue sekä Tarotpuoti.

Riihimäen Lempi-festareilla juhlitaan rakkautta ja yhteisöllisyyttä 12.–14.8.2022. Lempi on uusi, hauska ja rohkea kaupunkitapahtuma, joka on syntynyt Riihimäen valtakunnallisen tapahtumakilpailun tuloksena. Tapahtuman tuottavat yhteistyössä Riihimäen kaupunki ja Magnum Live Oy.

Lisää tietoa tapahtumasta ja tarkka ohjelma löytyy täältä.