Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Peltosaaren puistokokonaisuuden suunnitelma nähtävillä

16.6.2025 Tiedotteet Asu ja rakenna Peltosaari Puistot ja viheralueet

Kuva: Maisemasuunnittelu Harju-Soini Oy. Lisää havainnekuvia kuvakarusellissa uutisen lopussa.

Peltosaaren puistokokonaisuuden yleissuunnitelma on nähtävillä 16.-30. kesäkuuta 2025.

Peltosaaren puistokokonaisuuden yleissuunnitelmassa esitetään alueen kehittämistä viihtyisäksi, toiminnalliseksi ja yhteisölliseksi puistoksi, joka palvelee kaikenikäisiä käyttäjiä. Tavoitteena on luoda turvallinen ja esteetön kaupunkipuisto, jossa on mahdollisuus sekä oleskeluun että aktiiviseen tekemiseen. Suunnitelmassa korostuvat vehreys, monipuolinen kasvillisuus, kestävät hulevesiratkaisut sekä alueen historian esiin tuominen.

Eri ikäisiä kaupunkilaisia osallistettu mukaan

Suunnittelutyötä varten alueen asukkaita ja käyttäjiä osallistettiin laajasti syksyn 2024 ja talven 2025 aikana. Peltosaaren päiväkoti Saturnuksen lapset pääsivät vaikuttamaan piirtämällä kuvia unelmiensa leikkipuistosta ja lapsiparlamentti pohti, millaisia leikkivälineitä alueelle olisi kiva olla. Peltosaaren kierrätyksen asukasillassa kerättiin ideoita puistoon, kotoutujille järjestettiin oma työpaja ja kaupungin verkkosivujen kyselyyn vastasi yli 300 asukasta. Näiden perusteella puiston kehittämisessä korostuivat asukkaiden toiveet turvallisesta ympäristöstä, vehreydestä, leikkimahdollisuuksista ja yhteisöllisistä oleskelupaikoista.

Puiston teemana avaruus

Puiston halki on suunniteltu kulkemaan Vantaanjoen muistuma, joka toteutetaan vaihtelevasti nurmipainanteena, kivituhkakäytävänä ja kivipuron kaltaisena hulevesiratkaisuna. Tämä muistuma yhdistää puiston eri osat toisiinsa ja toimii osana hulevesien hallintaa. Puiston ilmeeseen tuodaan lisää omaleimaisuutta avaruusteemalla, joka näkyy leikkivälineissä, kalusteissa ja torialueiden kivetyksissä.

Leikkialue, ulkokuntosali ja aukio tuovat ihmisiä yhteen

Puistoon sijoittuu uusia leikki- ja oleskelualueita eri-ikäisille käyttäjille. Pienemmille lapsille rakennetaan aidattu leikkialue, ja isommille lapsille suunnitellaan avaruusaiheisia kiipeily- ja leikkivälineitä. Aikuisille ja nuorille puisto tarjoaa ulkokuntosalin ja koripallokentän ja senioreille on suunniteltu oma kuntoilupiste.
Yhteisöllisyyttä edistävät kokoontumispaikat, kuten uusi aukio, joka laajenee torin kohdalla Telluskadun pohjoispuolelle. Aukiot liitetään yhtenäisellä päällysteellä. Katualueen suunnittelu tehdään erillisessä katusuunnitelmassa.

Uudelle aukiolle on monipuolisten istuskelupaikkojen ja esiintymislavan lisäksi suunniteltu sijoitettavan Jasmin Anoschkinilta hankitut kaksi veistosta. Puiston kasvillisuutta monipuolistetaan, ja erityistä huomiota kiinnitetään avoimiin näkymiin ja viihtyisiin, turvallisiin kulkureitteihin sekä valaistuksen parantamiseen.

Puistouudistuksen rakentamisen aikataulusta päätetään tulevan syksyn talousarviokäsittelyssä. Valmistelun tavoite on, että puistorakentaminen käynnistyy vuonna 2026.

Suunnitelmaan voi tutustua Riihimäen kaupungin Puistot ja ulkoliikuntapaikat -sivulla.

Kuulutus verkkosivuillamme 30. kesäkuuta 2025 asti.

Lue lisää

Lue aiempi uutinen (toukokuu 2025): Peltosaaren yhteiskehittämisestä kiinnostuneita kaupunkilaisia kutsutaan mukaan työpajaan

Lue aiempi uutinen (joulukuu 2024): Vastaa kyselyyn Peltosaaren puistokokonaisuudesta

Lisätietoja