Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Maksuton uintivuoro 6.–9.-luokkalaisille torstaisin uimahallilla

11.11.2025 Tiedotteet Opi ja kasvata Elä ja voi hyvin Hyvinvointi Koulut Liikunta Nuorisopalvelut Osallisuus Uimahalli

Nainen ja mies seisovat vierekkäin ja hymyilevät sinisen taustan edessä. Naisella punainen huppari ja miehellä sininen urhailuteepaita päällä.
Koulunuorisotyöntekijä Mirja Päivinen ja koulu-PT Aaro Kilpinen valmiina ottamaan uimareita vastaan. Kuva: Karoliina Salminen

Riihimäen peruskoulujen 6.–9.-luokkalaiset oppilaat pääsevät loppusyksyn ajan uimaan maksutta Riihimäen uimahallilla joka torstai kello 14.15–16.00. Uintivuoro on omatoiminen, eli ohjattua toimintaa ei ole. Paikalla on kuitenkin koulu-PT (nuorten liikunnanohjaaja) ja nuorisotyöntekijä valvomassa turvallisuutta ja käyttäytymistä uimavalvojien lisäksi.

Ensimmäinen uintivuoro oli torstaina 6. marraskuuta 2025. Paikalla oli parikymmentä nuorta Harjunrinteen, Karan ja Pohjolanrinteen yläkouluista. Ensimmäisen uintivuoron päätteeksi nuoret lähtivät hallilta tyytyväisinä.

“Oli kivaa käydä uimassa, kun sai tehdä mitä halusi ja oli niin chilliä. En ole kovin usein käynyt Riihimäen uimahallissa uimassa”, kertoo yhdeksäsluokkalainen Iiris Kaikkonen Harjunrinteen koulusta.

“Kivointa oli olla kavereiden kanssa! Maksuton nuorten uintivuoro on tosi hyvä, kun kaikilla ei välttämättä ole varaa käydä muuten uimassa uimahallissa. Toivoisin, että uintivuoro olisi vielä tunnin pidempi”, täydentää kuudesluokkalainen Elias Jauhiainen Karan koulusta.

Koulunuorisotyöntekijä Mirja Päivinen on ilahtunut, että nuorten uintivuoro saatiin järjestymään yhteistyössä kaupungin eri toimialojen kanssa. Nuorisotyöllisellä otteella pystytään ajan kanssa kohtaamaan nuoria, tsemppaamaan ja puuttumaan tarvittaessa epäasialliseen käytökseen.

“Ihan mahtava homma, että tämä saatiin järjestymään. Se, että nuoret pääsevät omatoimisesti viettämään aikaa uimahallilla tuo lisää vaihtoehtoja vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin liikunnan keinoin. Uintivuoron maksuttomuus myös tasavertaistaa nuorten mahdollisuuksia osallistua”, Päivinen sanoo.

Vuorolle ilmoittaudutaan etukäteen

Maksuton uintivuoro on tarkoitettu riihimäkeläisille 6.–9.-luokkalaisille nuorille. Uintivuorolla voi käydä yhden tai useamman kerran. Ilmoittautuminen tarvitsee tehdä vain kerran. Tutustu uintivuoroon ja ilmoittaudu (uusi.kuntapalvelut.fi).

Syksyn viimeinen uintikerta on torstaina 18. joulukuuta 2025. Mahdollisesta jatkosta kevätlukukaudella tiedotetaan oppilaille ja huoltajille koulujen käyttämässä Wilma-sovelluksessa.

Yhteystiedot

Kilpinen Aaro

Nuoret voivat ottaa yhteyttä Snapchatissa koulupt_aaro. Liikettä yläkouluun -hanke. Lisää liikettä perheisiin -hanke.