Ahjoniemi Mira
Projektipäällikkö
Hallinto ja konserni -toimiala
Hankeohjaus, kehittäminen, osallistuva budjetointi ja Meidän Riksu -asukaskyselyt.
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupunki toteuttaa osallistuvan budjetoinnin äänestyksen perusteella kaksitoista asukasideaa vuonna 2026. Osallistuvassa budjetoinnissa oli tälle vuodelle ennätysmäärä asukkaiden ideoita ja äänestäjien määrä kasvoi merkittävästi. Osallistuvassa budjetoinnissa äänesti tammikuussa 1464 riihimäkeläistä, mikä on ennätysmäärä, peräti 49 % enemmän kuin edellisenä vuonna.
Lasten ja nuorten omia ehdotuksia oli mukana runsaasti ja ne saivat myös vahvan kannatuksen. Nuorten ehdotuksissa korostuivat erityisesti kouluruokaan ja koulussa tarjottaviin välipaloihin liittyvät ehdotukset ja niitä myös kannatettiin. Toteutettavaksi äänestettiin peräti kolme kouluruoka- tai välipalakokeilua.
”On ilo huomata, että lasten ja nuorten omia ehdotuksia oli tänä vuonna runsaasti ja ne saivat vahvan kannatuksen. Pääsemme toteuttamaan peräti kahdeksan lasten ja nuorten elämään vaikuttavaa ideaa. Tämän vuoden tulokset osoittavat, että asukkaat ovat aktiivisia ja arvostavat arjen sujuvuutta, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa ja voida hyvin”, toteaa hyvinvointikoordinaattori Marjo-Kaisa Konttinen.
Euromäärältään suurin osallistuvalla budjetoinnilla toteutettava hanke vuonna 2026 on Laadukkaampi kouluruoka -kokeilu. Kohde sai kaupunkilaisilta äänivyöryn, se on eniten ääniä saanut kohde, 836 ääntä. Hankkeen budjetti on 35 000 euroa. Tällä budjetilla voidaan toteuttaa yhden kuukauden kestävä kokeilu, missä peruskoulujen ja lukion kouluruokaan budjetoidaan 0,50 €/oppilas enemmän kuin tällä hetkellä. Lisäbudjetilla tarjolle voidaan laittaa päivittäin vaihtuvana tuoreleipää, leikkelettä, hedelmiä, runsaampaa salaattia tai jälkiruoka. Kokeilun jälkeen oppilailta kerätään palautetta ja palaute viedään päättäjien tietoon.
Osallistuvaan budjetointiin on varattu vuosittain 100 000 euroa. Nyt toteutukseen valittujen suunnitelmien kustannusarviot ylittivät tuon summan, joten viimeisen toteutukseen äänestyksellä valitun ehdotuksen, penkit linja-autopysäkeille, budjetiksi jää 7 000 euroa, mikä mahdollistaa 3–4 esteettömän penkin hankinnan ja asentamisen eniten käytetyille bussipysäkeille, joille penkin lisääminen on mahdollista.
Toteutukseen äänestetyt ideat äänimäärän mukaisessa järjestyksessä:
Osallistuvan budjetoinnin äänestys järjestettiin 5.–31. tammikuuta 2026 osallistu.riihimaki.fi-sivustolla. Äänioikeus oli kaikilla Riihimäen kaupungissa kirjoilla olevilla 6-luokkalaisilla tai sitä vanhemmilla henkilöillä.
Osallistuvaan budjetointiin tuli kaupunkilaisilta kaikkiaan 82 ehdotusta, joista osa ei ylittänyt kannatusrajaa, osa ei ollut osallistuvan budjetoinnin sääntöjen mukaisia ja osa yhdistettiin. Äänestettäväksi päätyi 50 suunnitelmaa.
”Osallistuva budjetointi antaa kaupunkilaisille mahdollisuuden kaupunkiympäristön viihtyisyyden sekä kaupungin palveluiden kehittämiseen. Osallistuva budjetointi tarjoaa suoran vaikuttamisen väylän kaupungin rahojen käyttöön”, toteaa osallistuvan budjetoinnin projektipäällikkö Mira Ahjoniemi.
Kaikki äänestyksen tulokset ovat nähtävillä osallisuusalustalla.
Projektipäällikkö
Hallinto ja konserni -toimiala
Hankeohjaus, kehittäminen, osallistuva budjetointi ja Meidän Riksu -asukaskyselyt.
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Vaikuta ja tutustu ,
Avainsanat: Osallistuva budjetointi ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista