Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Etelä-Hämeen kunnat pureutuvat työllisyyden hoitoon SeutuSummitissa

22.8.2025 Tiedotteet Työskentele ja yritä Elinvoima Kotouttaminen Työllisyys

Elinvoimayhteistyöstä sopineet Riihimäki, Janakkala, Loppi ja Hausjärvi kokoontuvat 26. elokuuta 2025 toiseen SeutuSummit-tapaamiseensa uuteen koulukeskus Valoon Tervakoskella.

Tällä kertaa tapaamisen teemana on työllisyys- ja kotoutumispalvelut. Kunnat muodostavat yhteisen Etelä-Hämeen työllisyysalueen (EHTA), mikä oli yhtenä pontimena elinvoimayhteistyön syntymisessä. Tapaamisessa käydään läpi työllisyysalueen alkutaipaleen kokemuksia sekä ennen kaikkea tulevaisuutta ja taloutta.

Tilaisuudessa on vieraana tutkija ja työllisyysasiantuntija Mikko Kesä. Hän toteaa kuntien olevan juuri nyt tiukan paikan edessä. Harva kunta on pystynyt varautumaan taloudellisesti nopeasti lisääntyneen työttömyyden hoitoon ja sakkomaksuihin.

Työllisyysalueille hänellä on selkeä viesti.

– Työllisyysalueiden kehittäminen ei saa jäädä nyt toteutettuun uudistukseen. Ei riitä, että työllisyysalue hoitaa valtiolta siirtyneet lakisääteiset velvoitteet. Näiden tehtävien hoitamisen lisäksi sen tulisi olla mahdollistaja, jonka tuella kunnat voivat satsata omiin vapaaehtoisiin, omien asukkaidensa tarpeisiin räätälöityihin palveluihin. Kunnat tarvitsevat liikkumatilaa ja toimivaltaa hoitaakseen aidosti työllisyyttä ja elinvoimaa. Tähän vaaditaan tietenkin myös sääntelyn kehittämistä ja rahoituksen turvaamista koko maan tasolla, mutta tärkeää on silti muistaa, että paljon on jo nyt kunnilla omissa käsissään päättää ja tehdä itse asioita haluamallaan tavalla, Kesä sanoo.

Etelä-Hämeen työllisyysalue onkin uudistamassa kuntien välistä yhteistyösopimusta siten, että osa kustannuksista jaetaan prosenttiosuuden sijaan aiheuttamisperusteisesti.

– Uudessa sopimusluonnoksessa palvelujen käytön kulut kohdentuvat siihen kuntaan, mistä työllisyysalueen asiakas on. SeutuSummit-tapaamisessa käymme keskustelua sekä sopimuksesta että työllisyysalueen ensi vuoden talousarviosta, kertoo työllisyysjohtaja Pekka Voutilainen.

Varsinaisen talousarvioesityksen tekee kuntien yhteinen työllisyysjaosto.

– Nykyistä parempi työllisyys onnistuu vahvan elinkeinoelämän kautta. Tästä syystä työllisyys- ja elinkeinoelämä kulkevat käsi kädessä. Kuntien yhteistyö saa vahvistusta ensi vuonna, kun lähdemme käytännössä toteuttamaan seutusopimusta. Tavoitteena on tuhat uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Me onnistumme tässä, sanoo SeutuSummitin tällä kertaa järjestävän Janakkalan kunnanjohtaja Riikka Moilanen.

SeutuSummitiin kokoontuu noin 40 kuntajohtajaa ja päättäjää kunnan- ja kaupunginhallituksista sekä valtuustojen puheenjohtajistoista.

Riihimäen kaupungin sekä Hausjärven, Janakkalan ja Lopen kuntien yhteinen seudullinen elinkeinoyhteistyö käynnistyy vuoden 2026 alussa. Yhteistyön tavoitteena on toteuttaa seudulle vuosittain kaksi merkittävää investointia ja luoda tuhat uutta työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi kunnat tiivistävät yhteistyötä kaavoituksen ja maankäytön osalta sekä luovat alueelle yhteisiä yritysalueita.

Yhteystiedot