Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Varhaiskasvatuksessa opitaan nyt digi- ja viestintäteknologiaa

10.11.2021 Tiedotteet Opi ja kasvata Hankkeet Varhaiskasvatus

Riihimäen kaupungin varhaiskasvatuksessa on käynnistynyt kaksi uutta hanketta, joissa molemmissa parannetaan digi- ja viestintäteknologian taitoja.

Vuorovaikutusta diginä, etänä ja livenä -hanke tekee varhaiskasvatusta näkyväksi digitaalisissa viestintävälineissä. Samalla etsitään esimerkiksi uusia käytäntöjä huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Lisäksi perhepäivähoidon ja päiväkotien yhteistyötä kehitetään.

Varhaiskasvatuksen henkilöstöä rohkaistaan käyttämään digitaalisia välineitä koulutuksilla, kokeiluilla ja osaamisen jakamisella.

”Näillä keinoilla lisätään yhteisöllisyyttä sekä tuetaan tunnekasvatusta. Henkilöstön digitaitojen vahvistuminen näkyy lapsen arjen varhaiskasvatuspedagogiikan näkyväksi tekemisessä sekä kotien kanssa syntyvässä kumppanuudessa”, hanketyöntekijä Pia Lahtelin kertoo.

Hanke päättyy vuoden 2022 lopussa ja se on Opetushallituksen rahoittamaa.

Toisena uutena hankkeena on alkanut Ensidigi, joka suunnataan 0–5-vuotiaille lapsille. Se perustuu Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmaan, josta vastaavat Opetushallitus ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

Ohjelma lisää lasten ja nuorten medialukutaitoja, tieto- ja viestintäteknologisia taitoja sekä ohjelmoinnin osaamista. Ensidigi tuo näiden taitojen kehittämisen mukaan varhaiskasvatuksen arkeen.

”Nämä taidot ovat nykyisin välttämättömiä kansalaistaitoja lapsille. Niitä päästään opettelemaan muun muassa ottamalla digilaitteita luontevaksi osaksi varhaiskasvatuksen arkea”, hanketyöntekijä Silja Takala sanoo.

Syksyllä alkanut Ensidigi-hanke päättyy vuoden 2022 lopussa. Hankkeen rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.