Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Työllisyystilanne Riihimäellä on huippuhyvä

25.8.2021 Tiedotteet Työskentele ja yritä Työllisyyspalvelut

Riihimäen työllisyystilanne on huippuluokkaa, kun sitä verrataan muihin merkittäviin asemakaupunkeihin ja työllisyystilanteen kehitys on ollut kaupungissa suotuisaa jo pitkän aikaa. Riihimäen työttömyysaste on hieman alle 11,5 prosenttia. Muissa pääradan varren kaupungeissa se on esimerkiksi Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa noin 12,5 prosenttia, Keravalla 13 prosenttia, Tampereella liki 14 prosenttia ja Vantaalla yli 14,5 prosenttia. Myös seutukunnittaisessa vertailussa Riihimäen työttömyysaste on koko Häme–Uudenmaan alueen pienin, noin 9,5 prosenttia.

Työllisyyden kehitys on Riihimäellä ollut poikkeuksellisen hyvä, koska vielä 2000-luvun alussa Riihimäen työttömyysaste oli valtakunnan keskiarvoa paljon huonompi

- elinvoimajohtaja Mika Herpiö

Työllisyystilanne on kehittynyt Riihimäellä hyvin myös pitkällä aikajaksolla, kun sitä verrataan koko maahan. Riihimäen työttömyysaste on ollut merkittävästi muuta maata pienempi jo vuodesta 2013 lähtien ja työttömyysasteen nousu on ollut muuta maata vähäisempää. Pitkään laskusuunnassa ollut työttömyysaste lähti Riihimäellä kasvusuuntaan koronan myötä viime vuonna, mutta se on jo merkittävästi laskenut huippulukemistaan.

Riihimäen elinvoimaan vaikuttavat monet tekijät, kuten tiivis kaupunkirakenne, hyvä asuntotarjonta ja keskustan kehittäminen. Vaikka työttömyys on täällä vähäistä, myös työvoiman saatavuus on työ- ja elinkeinoministeriön selvitysten mukaan keskimääräistä parempaa. Sijainti keskellä Suomen isointa yhtenäistä työssäkäyntialuetta auttaa ja koronan myötä lisääntyvä etätyönteko parantaa Riihimäen asemia entisestään

- elinvoimajohtaja Mika Herpiö

Hämeen Ely-keskuksen vastajulkaistujen työllisyyslukujen mukaan Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä oli heinäkuussa lähes 3000 työtöntä työnhakijaa vähemmän kuin vuosi sitten. Myös Riihimäellä työttömien työnhakijoiden määrä väheni heinäkuussa noin yhdeksällä prosentilla, kun sitä verrataan vuoden takaiseen. Työttömyys on vähentynyt Hämeessä kaikilla alle 60-vuotiailla, lähes kaikilla koulutusasteilla ja lähes kaikissa ammateissa.

Uusia avoimia työpaikkoja Hämeessä on runsaasti enemmän kuin vuosi sitten. Ammateittain uusia avoimia työpaikkoja oli heinäkuussa eniten myyjillä, avustavilla keittiötyöntekijöillä, suojelu- ja vartiointityöntekijöillä, tarjoilijoilla ja lähihoitajilla.

Lisätiedot

​Mika Herpiö, elinvoimajohtaja, p. 040 500 3345