Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Tule mukaan toteuttamaan Riihimäki Pride -tapahtumaa

5.4.2022 Tiedotteet Koe ja näe Tapahtumat Kulttuuri

Sateenkaarilippu liehuu salossa. Lippua kehystävät puun oksat ja lipun vieressä näkyy hieman vesitornin yläosaa.
Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen kaupunki on järjestämässä Pride-tapahtumaa yhteistyössä Riihimäen nuorisovaltuuston kanssa. Tapahtumasuunnittelu on käynnissä, ja Riihimäki Pride toteutuu 18.6.2022.

”Mukaan suunnitteluun ja toteutukseen toivotaan vapaaehtoisia esiintyjiä, järjestäjiä ja tapahtumasta kiinnostuneita. Ohjelmasta toivotaan mahdollisimman monipuolista – musiikkiesityksiä, puheita, esityksiä, paneelikeskusteluja tai osallistujia kulkueeseen. Tapahtumaan voit osallistua omalla esitykselläsi, voit olla mukana vain sen suunnittelussa tai tapahtuman toteutuksessa paikanpäällä tai näissä kaikissa mahdollisuuksiesi mukaan”, kertoo Riihimäen kaupungin kulttuurituottaja Lyti Aaltonen.

Riihimäki Pride on jo vakiintunut tapahtuma. Kaksi viimeistä vuotta jäivät väliin koronan vuoksi. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2019. Pride-liike puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä työtä. Riihimäki Pride on kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma ja se tehdään yhdessä!

Ilmoittaudu mukaan!