Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Tiedätkö, mitä lapsesi tekee vapaa-aikanaan?

15.2.2022 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Nuorisopalvelut

Riihimäellä on nuorten kanssa toimijoiden työryhmä (Numo), jonka tarkoituksena on tuottaa paikallisesti tietoa nuorten ja heille suunnattujen palveluiden tilanteesta Riihimäellä sekä suunnitella ja toteuttaa ennalta ehkäisevää mielenterveys- ja päihdetyötä.

Lähes jokaisella lapsella ja nuorella on kännykkä ja siinä lukuisia somesovelluksia. Haluamme muistuttaa vanhempia eri sovellusten ikärajoista ja somekäyttäytymisestä ja turvallisuudesta. Keskustelethan lapsesi kanssa sosiaaliseen mediaan liittyvistä turvataidoista, kuten esimerkiksi omien tai muiden kuvien julkaisemiseen liittyvistä säännöistä ja kuva- ja videomateriaalin levittämisestä. Otathan esille myös sen, mihin haasteisiin kannattaa osallistua somessa. Puututhan myös kiusaamiseen ja asioihin, jotka eivät ole turvallisia lapsellesi.

Haluamme myös muistuttaa päihteiden vaaroista ja niiden helposta saatavuudesta. Yleisestikin on tiedossa, että kauppakeskusten läheisyydessä päihteitä välitetään ja esimerkiksi nuuskaa myydään jopa alakouluikäisille. Nuuskan myynti ja ostaminen on runsasta kaiken ikäisten nuorten keskuudessa. Lapset viettävät aikaa kauppakeskuksissa ja niiden välittömässä läheisyydessä ja saattavat näin päätyä ikätasolleen sopimattomaan seuraan tai tekemään ikätasolleen sopimattomia asioita

Työryhmässä kävimme läpi THL:n julkaisemaa kouluterveyskyselyä Riihimäen osalta. Kyselyssä nousi toisen asteen opiskelijoiden myönteinen suhtautuminen päihteisiin. Opiskelijoista vajaa 20 prosenttia kokee olevansa raittiita, ja noin 40 prosenttia tytöistä on kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran.

Nämä luvut ovat hyvin huolestuttavia ja toivomme vanhempien keskustelevan näistä asioista myös kotona. Apua on aina saatavilla. Pidetään hyvä huolta nuoristamme.

Terveisin,

Numo-työryhmän jäsenet,
peruskoulujen, lukion ja ammattikoulun oppilas- ja opiskelijahuolto sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, Ankkuri, Riihimäen kaupungin nuorisopalvelut, Nuortentalo Nuppi, Riihimäen seurakunta ja Hyria etsivä nuorisotyö.